Päivä on ollut pitkä. Maria Aljohina on tullut Helsingin hotelli Helkaan suoraan lentokentältä. Hän käy tiuhaan tupakalla haastatteluiden välissä ja nyppii vegaanista sämpyläänsä. Hänen pitäisi vielä pakata ennen illan esitystä Kulttuuritalolla. 

Venäläinen taitelija-aktivistiryhmä Pussy Riot on Helsingissä esittämässä Riot Days -performanssiaan tai tarkemmin sanottuna punkmanifestiaan, joka perustuu Aljohinan samannimiseen kirjaan. Teos kertoo aktivistin ajasta järkyttävissä oloissa venäläisessä rangaistussiirtolassa.

Vuonna 2011 perustettu Pussy Riot nousi otsikoihin vuonna 2012, kun sen jäsenet osoittivat mieltään Moskovan Kristus Vapahtajan katedraalissa. Putinia sekä kirkon ja valtion likeistä suhdetta vastustanut naiskolmikko Nadežda Tolokonnikova, Maria Aljohina ja Jekaterina Samutsevitš joutui performanssin seurauksena vankilaan. 

Heidät vapautettiin ihmisoikeusjärjestö Amnestyn painostuksesta joulukuussa 2013. 

Venäjällä aktivismi on hengenvaarallista. Mistä Aljohina saa rohkeutensa?  

Hän katsoo silmiin empivän näköisenä. Ja myös väsyneenä: päivän viimeiseen haastatteluun ei olisi aikaa eikä energiaa.

– Enpä tiedä, minusta meissä jokaisessa on rohkeutta. Joudumme kaikki tilanteisiin, joissa voimme tehdä valinnan. Et voi tietää, minkälaisen valinnan tekisit, jos joutuisit samanlaiseen tilanteeseen. 

“Jos peräännyt tuuman, menetät mailin!”

Maria seisoo Kulttuuritalon lavalla ja tiputtelee lauseita kuin konekivääri. Hän on lyhyt mutta niin karismaattinen että vaikuttaa päätä pidemmältä. Pussy Riotin toinen jäsen Nastya Awott soittaa saksofonia ja liikkuu lavalla vimmaisesti. 

Taustakankaalla pyörii filmi, joka kuvaa Pussy Riotin kokemuksia mielenosoituksissa ja vankilassa. Maria Aljohina tuomittiin vankeuteen Uralvuorilla sijaitsevaan pahamaineiseen rangaistussiirtolaan. Kotona odotti alta kouluikäinen lapsi.

– Miten teitä hoidetaan vankilassa? Ei meitä hoideta; se vain kestetään, Maria huutaa lavalla.

Hän kuvaa nälkälakkojaan, hirvittävää kylmyyttä, vartijoiden väkivaltaa ja epäinhimillisiä olosuhteita.

“Vapautta ei ole, jos et jos et taistele sen eteen joka päivä. Teot murtavat pelkoa”, Maria kirjoittaa kirjassaan Riot Days.

Tapahtumat lavalla etenevät hengästyttävää tahtia. On vaikea seurata samaan aikaan esitystä, taustakankaalla viliseviä tekstejä ja niiden takana välähtelevää kuvamateriaalia. 

Yhtäkkiä yksi esiintyjistä alkaa purskuttaa taustapöydän vesipulloista vettä yleisön päälle. Eturivi kastuu, eikä ketään tunnu haittaavan. Maria sytyttää tupakan ja alkaa kiertää lavaa. Väkevä manifesti tunkeutuu tajuntaan jokaisen aistin kautta.

Kaikista ei kuitenkaan ole aktivisteiksi. Miten samanlaista rohkeutta voisi tuoda arjen tasolle? 

– Ole rehellinen ja tee se, minkä voit. Mellakoi! Tilaisuuksia siihen kyllä tulee. Tärkeintä on sanoa totuus ja olla vilpitön.

Lue myös: Sanni: Pidän puoleni ja puutun kiusaamiseen

Massiiviseksi kasvanut liike #metoo nostaa esiin naisten kokemaa seksuaalista häirintää ja väkivaltaa. Se on osoitus arjen rohkeudesta: tavalliset naiset ympäri maailman ovat avanneet suunsa ahdistelusta. Maria Aljohinan mielestä Me Too kampanja on tarpeen juuri nyt.

Me Too on erittäin ajankohtainen liike etenkin Trumpin ja Yhdysvaltan politiikan vuoksi. Venäjällä #metoo ei ole kovin suosittu. Mutta ystäväni kirjoitti juuri Facebookiin, kuinka korkeassa asemassa oleva mies oli raiskannut hänet, kun hän oli teini-ikäinen. Se herätti voimakkaan reaktion.

Aljohinan mukaan osa reaktioista oli yllättävän negatiivisia.

– Siis sellaisilta ihmisiltä, jotka olivat aiemmin ottaneet feministisen position. Mutta kun konflikti syntyy, se antaa meille kuvan siitä, miten asiat ovat. Postaus herätti keskustelua, ja sen myötä ihmiset ymmärsivät toisiaan paremmin. Keskustelu on välttämätöntä. Kun päätät, ettet enää vaikene, se muuttaa aina asioita.

Haastattelu tehdään kaksi päivää ennen kansainvälistä naistenpäivää, jonka juuret ovat sosialistisella Venäjällä. Maria suhtautuu asiaan ristiriitaisesti.

– Naistenpäivä on naisten emansipaation, vapautumisen päivä. Minä muistan naistenpäivästä sen, kun kannattajamme toivat meille vankilaan julisteita vuonna 2013. Se oli hienoa. Mutta päivän tarkoitus on kääntynyt vähän ylösalaisin. 

Millä tavalla? 

– Nykyisin naistenpäivässä on kyse ruusuista ja suklaasta. Eikä ruusuissa ja suklaassa ole mitään vikaa, mutta alunperin päivällä oli toinen merkitys.

Naisten oikeuksia ja tasa-arvoa peräänkuuluttava juhla on muuttanut muotoaan. Siitä on tullut romanttinen päivä, jona etenkin miehet hemmottelevat naisia. Poliittinen sanoma on jäänyt taka-alalle.

– Se, mitä meillä on nyt, on seurausta siitä, että ihmiset ennen meitä ovat taistelleet oikeuksiemme puolesta ja pistäneet elämänsä likoon. Jos unohdamme menneisyyden, voimme menettää sen, mitä meillä on.

Niin. Vielä 1960-luvulla naiset eivät saaneet Suomessakaan mennä yksin ravintolaan. Sekin voisi olla muistamisen arvoinen seikka päivänä, jona annetaan ja saadaan sieviä kukkasia.

Minkälaisen muutoksen Maria Aljohina haluaisi nähdä maailmassa? 

– En halua nähdä enää poliittisia vankeja. Haluan, että ihmisillä on valtaa ja valinnanvapautta. Ihmisoikeusloukkausten ja poliittiset murhien on loputtava. 

Tämä muutos vaatii hänen mukaansa kamppailua.

– Näitä oikeuksia ei anneta ilmaiseksi missään. Meidän pitää siis taistella ja protestoida! Tottakai se auttaa. Jokainen teko ja ele muuttaa asioita. Muutoksia tapahtuu kaiken aikaa. 

Pussy Riotin jäsenet ovat kokeneet yhdessä rankkoja asioita. Miten he pitävät huolta toisistaan? 

– Annamme toisillemme ihan tavallista inhimillistä tukea. Ei mitään ihmeellistä. Naiset eivät pidä toisistaan tarpeeksi huolta, mutta en usko, että tässä asiassa on mitään ideaalia. Jokaisen pitää löytää oma tapansa parantaa tilannetta.