
Lukijan kysymys:
Teen kiireistä ja stressaavaakin työtä, ja päiväni kuluvat koneen ääressä ja videopalavereissa. Töistä irtautuminen on vaikeaa.
Olen huomannut, että lasillinen tai kaksi viiniä auttaa paremmin kuin esimerkiksi iltakävely. Nämä rentoutuslasilliset eivät vaikuta yöuneeni enkä tunne niistä huonoa omaatuntoa. Puolisoni on toista mieltä. Hän toteaa ivallisesti, että taas rouva istuu lasi kädessä tai sanoo vihaisesti, että voisin juoda edes vähän vähemmän. Tämä ärsyttää minua, koska en pidä viinilasillista paheena.
Puolisoni juo alkoholia harvemmin kuin minä, mutta hän juo itsensä yleensä humalaan. En halua riidellä, mutta en myöskään halua luopua lasillisestani. Miten tässä kannattaisi toimia?
Ilona Rauhala vastaa:
Kiitos paljon kysymyksestäsi. Se on itse asiassa tärkeä kysymys. Sanot, ettet halua riidellä, mutta et halua luopua. Tuohon kiteytyy jotain tärkeää, jonka äärelle on hyvä pysähtyä.
Niin ihanaa, rentouttavaa ja inspiroivaa kuin alkoholin nauttiminen parhaimmillaan onkin, siitä saattaa seurata sekä sosiaalisia että terveysongelmia.
Kerrot, että viinilasillinen ei ole ongelma sinulle, mutta se on sitä puolisollesi.
Puolisosi ongelmasta tulee myös sinun ongelmasi, koska jaatte elämänne. Et siis oikeastaan voi ajatella, että ongelma koskettaa vain puolisoasi.
Olenko valmis huomioimaan puolisoni tarpeet? Pystynkö näkemään, jos teen jotain, joka häiritsee läheisiäni? Nämä ovat parisuhteelle isoja kysymyksiä.
Olisi tärkeää, että pystyisitte kuulemaan toistenne tarpeita ja tuntemuksia rauhallisessa, turvallisessa ilmapiirissä. Millaisia tunteita viinin juontisi puolisossasi herättää? Kysy häneltä, mistä hän on eniten huolissaan. Mikä häntä ärsyttää, kun hän näin sinulle huomauttelee?
Alkoholi ei ole koskaan neutraali asia. Juominen koskettaa aina myös läheisiä, kuten kaikki elintavat.
Voi olla, että puolisosi on kokenut alkoholin vuoksi turvattomuutta lapsuudenperheessään tai aiemmissa parisuhteissaan.
Hän saattaa olla huolissaan kunnostasi tai terveydestäsi. Tai ehkä hän kokee, että yhteytenne katkeaa, kun juot viiniä. Ehkä tapasi kohdata hänet muuttuu tavalla, joka tekee hänelle turvattoman ja ahdistuneen olon. Ehkä et itse huomaa, että juomasi viinin kokonaismäärät ovat jo aika suuria.
Vaikka voisit fyysisesti hyvin, on selvää, että pienikin määrä alkoholia vaikuttaa sinuun. Viini kyllä rentouttaa hetkellisesti, mutta se myös vähentää tarkkaavaisuutta, ja pitkään jatkuessaan juominen muuttaa koko olemuksen. Siitä ei pääse yli eikä ympäri, vaikka haluaisi uskoa toisin.
Jos tahdot osoittaa puolisollesi, että hän on sinulle tärkeä, sinun täytyy ehkä luopua jostain. Vähintääkin sinun tulisi myöntää asian ongelmallisuus. Alkoholi saattaa estää teitä kohtaamasta syvemmällä tasolla, puhumattakaan intiimistä läheisyydestä.
Viinilasillinen ei kompensoi kehon tarvetta liikkua. Vaikka se hetkellisesti tuntuu palauttavalta, pitkällä tähtäimellä liikunnan korvaaminen alkoholilla tulee kalliiksi.
Älä ohita itseäsi, äläkä puolisoasi. Se ei johda mihinkään hyvään.
Onko sinulla ongelmia? Psykologi Ilona Rauhala vastaa kysymykseesi. Lähetä viesti: kt@a-lehdet.fi. Kirjoita otsikoksi ”Rauhala”. Käsittelemme sähköpostia luottamuksellisesti.
Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 10/2020.