Kirkkaanpunaiset polkujuoksukengät loikkivat juurakkoiselta polulta kivelle ja sieltä alas. Kävyt pomppivat samassa rytmissä kuin Hanna Hautamäen askeleet. Polkujuoksu on kuin maastoon kätketty Super Mario -videopeli. Hetken on tasaista, sitten pitää loikata puunrungon yli ja samassa kumartua oksien ali.

Kallioinen Hallainvuori Helsingissä on yksi Hannan suosikki­maastoista. Korkeuserot ja kalliot tekevät maisemasta avaran. Juokseminenkin tuntuu lähes liitämiseltä.

Hanna hölkkää kalliolle tähystämään männyntupsujen reunustamaa hiljaista maisemaa. Olo on levollinen, vaikka lenkki on kestänyt jo pari tuntia.

– Metsässä tulee täydellinen vapauden tunne. Jos työasiat pörräävät mielessä, ne jäävät aina metsään. Vasta lenkin jälkeen huomaan fyysisen rasituksen.

Vapauden tunteeseen liittyy sekin, ettei Hanna juuri seuraa reittejä, vaan juoksee sinne minne huvittaa.

– Tykkään tupsahdella uusiin paikkoihin. Välillä eksyn, mutta se on osa lajin viehätystä, Hanna nauraa.

Hän ei kyttää kilometrejä tai juoksuvauhtia.

– Olen kilpailuhenkinen, joten tavoitteisiin voisi tulla himo. Kisoissa olen joskus käynyt hyvien reittien perässä.

Hanna on juossut yläasteikäisestä asti. Poluille hän siirtyi reilu kolme vuotta sitten, kun jalat ja erityisesti vaivaisenluu kipeytyivät asvaltilla.

– Fysioterapeutti suositteli polkujuoksua, sillä pehmeä alusta on armollisempi ja jalan pienimmätkin lihakset joutuvat töihin. Enää vaivaisenluu ei oikuttele.

Poluilla juokseminen tuntui Hannasta heti luontevalta, ja lenkki lenkiltä ketteryys on parantunut. Hanna juoksee pari kertaa viikossa, yleensä 15 kilometrin lenkkejä. Välillä hän vaihtaa tehokkaaseen tunnin lenkkiin ja tekee päälle mäkijuoksutreenin. Parasta on, kun ei ole kiire.

– En halua suorittaa juoksemista. Saatan ilmoittaa perheelleni, että lähden nyt ja olen kauan pois. He tietävät, että silloin minua on turha odottaa moneen tuntiin.

Polkujuoksu on tehnyt Hannasta ”metsäihmisen”. Aiemmin hän ei olisi nähnyt itseään samoilemassa.

– En vieläkään lähtisi metsään yksin kävelylle, vaan siellä tekee mieli juosta. Lasten kanssa marjassakin huomaan vilkuilevani polkuja, joille tekisi mieli hilpaista.

Pidä katse parin metrin päässä ja skannaa tulevia esteitä. Jos katsot varpaisiin, ylävartalo ja pää kippaavat eteen ja askellus muuttuu liian etupainotteiseksi.

Kuvittele­ päälaellesi koukku, josta joku vetää sinua ylös. Ryhti oikenee ja lantio pysyy ylhäällä. Hyvä ryhti säästää polvia, nilkkoja ja niveliä.

Levitä käsiäsi tarvittaessa sivulle, jos tarvitset tukea tasapainoiluun.

Lyhennä askelta vaikeassa maastossa. Kävele vaikeat kohdat ja jyrkät mäet, se kuuluu lajin luonteeseen. Voit myös kävellä ja juosta vuorotellen 50 metriä ja kasvattaa matkaa vähitellen.

Treenaa keskivartalon sekä pakaroiden ja takareisien lihasvoimaa. Näin juoksu rullaa. Hyvä lihaskunto ehkäisee myös rasitusvammoja. Voit tehdä maastossa luisteluloikkia sekä yhden- ja kahden jalan hyppyjä.

Kokeile hyviä oheislajeja kuten hiihtoa, sauvakävelyä, uintia, vesijuoksua, lumikenkäilyä, seinäkiipeilyä ja slackline-nuorallakävelyä.

Lähde: polkujuoksija ja Huippumoodin kestävyysvalmentaja Pekka Kauranen

1. Se kehittää kestävyyttä, tasapainoa, kehonhallintaa ja ketteryyttä. Vaihteleva ja pehmeä maasto vahvistaa monipuolisesti lihaksia ja on lempeä jaloille.

2. Lenkkeily käy löytöretkeilystä, kun eteen tulee uusia maisemia. Jokainen maasto on erilainen. Reissuilla voi kokea myös vieraiden paikkakuntien maisemia.

3. Pääset irti arjesta. Maaston seuraaminen ja esteiden väistely vaativat niin paljon keskittymistä, että mieli tyhjenee muusta. Metsä itsessään rauhoittaa.