Profiili ja asetukset
Näytä Profiili
Nimesi ja kuvasi näkyvät muille osallistuessasi tapahtumiin ja keskusteluihin.
Omat jutut
Omat tapahtumat
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Voimalista

Pirjo Lonka: ”Nykynuorten haasteet ovat kovempia kuin nuoruudessani 90-luvulla”

Pirjo Lonka työskentelee vapaaehtoisena saunotuksessa ja pitää kävelyistä hautausmailla. Nyt hän kertoo asioita, joista hän saa voimaa.

23.6.2025 Kauneus ja Terveys

Ihmiset: Neljä lastani, joista kolme vanhinta on jo nuoria aikuisia, ovat suurimpia opettajiani. He näyttävät minulle esimerkkiä siitä, että kannattaa tavoitella unelmia ja kulkea rohkeasti omaa polkuaan. Nykyajan nuorten kohtaamat haasteet ovat paljon kovempia kuin ne, joita kävin läpi omassa nuoruudessani 1990-luvulla.

Pirjo Lonka

on 53-vuotias näyttelijä. Hänen ja Elina Knihtilän tähdittämä 100 litraa sahtia -komedia sai ensi-iltansa maaliskuussa.

Paikka: Lapinlahden entisen psykiatrisen sairaalan alue Helsingissä on toinen olohuoneeni. Alueella on järjestöjen mielenterveyspalveluita, taiteilijoiden työhuoneita ja kansalaistoimintaa. Tutustuin paikkaan jo 1990-luvulla kesätyöntekijänä. Nykyään olen siellä vapaaehtoistöissä muun muassa saunan lämmityksessä naisten vuorolla ja joskus apuna kahvilassa.

Kirja: Näyttelijäntyöni on nopeatempoista ja puheen täyttämää. Vastapainoksi kaipaan taidemuotona jotain ihan muuta. Nautin siitä, että saan lukea kirjaa valitsemassani tahdissa: viipyillä ja pysähtyä.

Tuoksu: Lapsuudessani molemmat isoäitini asuivat vierekkäisissä taloissa. Piha oli täynnä violetteja ja valkoisia syreenipensaita, ja niiden tuoksu vie minut ikuisilta tuntuneisiin kesiin.

”Urheiluhullusta kuoriutui iän myötä kävelijä.”

Liikuntalaji: Ajattelin nuorempana, että mitä kovempi rääkki, sen parempi harrastus. Urheiluhullusta kuitenkin kuoriutui iän myötä kävelijä. Rakastan kävellä merenrannoilla, metsässä, hautausmailla ja kaupungin valoissa. En kuuntele musiikkia, vaan uppoudun ajatuksiini.

Sana: Maailman kaunein sana on äiti. Rakastan sitä, kun kuulen lasteni suusta tuon sanan. Eräs kuolindoula kertoi haastattelussa, että ensimmäisen sanan lisäksi monen ihmisen myös viimeinen sana on äiti. Äiti merkitsee turvaa, rauhaa ja huolenpitoa. Olen kiitollinen siitä, että saan itsekin edelleen käyttää äiti-sanaa.

Maisema: Olen jo vuosia vuokrannut mökkiä Joutsasta. Kesäisin seuraan laiturilta joutsenperheen touhuja. Kun maltan istua laiturilla pitkään hiljaa, linnut uivat lähelleni. Saan mieleni tyyntymään arjen kiireiden keskellä, kun ajattelen voimamaisemaani.

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 5/2025.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Pysy mukana!

Tilaa uutiskirjeemme tästä. Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt