Pekka Sauri ei tavoittele enää onnea: "Onnen tavoittelusta luopuminen on ollut valtavan vapauttavaa"
Pekka Sauri tunnetaan maailmanparantajana, joka osaa valaa luottamusta pieneen, horjuvaan ihmiseen. Hän uskoo tietoon, jonka avulla ongelmat ovat ratkaistavissa. Pyhyyden kokemus ei silti ole hänelle vieras. Haastattelu on vuodelta 2021.
Twitterin kuningas. Niinkin filosofian tohtori, psykologi, kirjailija ja ex-poliitikko Pekka Saurin voisi määritellä. Hän nimittäin tviittailee lähes yhtä innokkaasti kuin erään suurvaltion väistyvä presidentti.
”Se on minulle hyvä viestinnän muoto. Lyhyet kannanotot ovat eräänlaista aforistiikkaa ja asioiden tiivistämistä. Kaikenlainen kirjoittaminen kiinnostaa”, Pekka sanoo ja muistuttaa, että hänen ajatuksiinsa voi tutustua Twitterin lisäksi myös esimerkiksi uutuuskirjassa Huominen, eilisen sanelema.
Kyseessä on muistelma- ja pohdintateos, ja kirjailija on itse lukenut ääniversion. Se on äänikirja, joka on saatavilla myös painettuna.
Pekalla on selkeä mielipide muun muassa onnesta:
”Nuorena ajattelin, että onnellisuus on itseisarvoinen tavoite, kuin paikka, johon saavutaan ja sitten ollaan siellä.”
Nyt hän tietää, että onni on tunnetila eikä tunnetiloja kannata tavoitella, ne tulevat ja menevät.
Elämä muuttuu kerralla helpommaksi, kun luopuu onnen tavoittelusta.
”Onnen tavoittelusta luopuminen on ollut valtavan vapauttavaa. Onnen sijasta kannattaa tavoitella merkityksellisyyttä, ja onni saattaa löytyä sen myötä.”
Elämä ja ihmisenä oleminen on kuitenkin Pekan mielestä enemmän tai vähemmän sietämätön kokemus:
”Olen aina etsinyt tietoa, ja tietäminen lisää tuskaa sekä riittämättömyyden tunnetta ja siitä seuraa jatkuvaa keskeneräisyyttä ja depressiivisyyttä.”
Silti hän ei missään tapauksessa ole pessimisti, vaikka ei voi sietää niin sanottua lässytysoptimismiakaan.
”En jaksa kliseitä ja ympäripyöreää positiivisuutta, vaan minulle optimismi on pikemminkin realistinen valinta, päättelyn tulos. Pessimismiin ei mahdu motivaatio, ja ihminen tarvitsee syyn elää”, hän sanoo.
Nuorena miehenä Pekka oli Heidi Hautalan ja Pekka Haaviston kanssa perustamassa Vihreää liittoa, rakentamassa uudenlaista poliittista ajattelua. Perusajatuksena oli, että ihmiskunnan ongelmat ovat globaaleja.
Pekka oli Helsingin apulaiskaupunginjohtaja vuosina 2003–17. Hän oli myös Vihreiden puheenjohtaja vuosina 1991–93, mutta sitä aikaa hän muistelee raskaana.
”Siihen asti olin onnistunut kaikessa tekemisessäni, mutta rajat tulivat vastaan ryminällä, kyvyt ja voimat eivät riittäneet”, hän sanoo.
Pekalla on erittäin hyvä muisti, ja tunnetilat nousevat yhä mieleen vahvasti.
”Se oli todella raskasta aikaa, en olisi jaksanut yhtään kauemmin. Olin selvästi uupunut”, hän sanoo.
”Pahinta on jäädä vellomaan omiin murheisiinsa.”Pekka Sauri
Depressiivisiä aikoja Pekalla on ollut myös sen jälkeen. Masennus vaanii yhä hyvinäkin hetkinä nurkan takana.
”Olen siihen taipuvainen, mutta nykyisin tunnistan tilani ja tiedän, että toiminta auttaa. Nousen ylös ja teen mitä kalenterissa lukee. Pienet arkiset elämykset, vaikkapa peipon laulu, vievät tilaa ikäviltä tunteilta”, hän sanoo.
Samaa ohjetta hän jakoi myös terapeuttina Yölinja-radio-ohjelmassa vuosina 1986–2002. Suorassa lähetyksessä hän valvoi sinnikkäästi, kuunteli ihmisten huolia ja yritti antaa neuvoja. Hän uskoo, että toiminta on parasta terapiaa.
Perusohje oli aina varmistaa, että epätoivoinen ihminen tiesi, mitä tekisi heti aamulla herättyään.
”Pahinta on jäädä vellomaan murheisiinsa. Jos onnistuu lähtemään ulos ovesta, tekee yleensä jotakin suunnitelmallista ja näkee, että elämä jatkuu, niin on jo voiton puolella.”
Pekan 3 tärkeää
LINTUJEN TARKKAILU ”Olen tehnyt lintuhavaintoja 13-vuotiaasta asti. En lennä helikopterilla jonkun sinipyrstön perään, mutta jos näen minulle tuntemattoman linnun tai kuulen uuden äänen, haluan heti selvittää lajin.”
LUONNONKASVIT ”Kun koulussa piti kerätä kasveja, innostuin niistä. Olen todella iloinen esimerkiksi siitä, että näin harvinaiseksi käyneen peltomaitikan (Melampyrum arvense) Turun lähellä Seilin saarella viime kesänä.”
MUSIIKKI”Pidän sekä rockista että klassisesta. Molempien avulla pääsen lähelle pyhyyden kokemusta, erillisyyden tunne katoaa hetkeksi.”
Varhaislapsuutensa Pekka vietti Helsingin Lauttasaaressa, mutta koulunsa hän kävi Hämeenlinnassa. Sekä isä että äiti olivat opettajia, ja kotona arvostettiin sivistystä. Lukemaan Pekka oppi jo nelivuotiaana.
”Muistan, kuinka jouluna saimme aina uusia kirjoja ja kuinka ahmin joululomalla kirjoja ja suklaakonvehteja.”
Sen sijaan mitään erityisiä arvoja hän ei muista vanhempien painottaneen.
”Ehkä he tavallaan uskoivat vapaaseen kasvatukseen, tai ehkä he luottivat, että rakennan arvoni itse.”
Esimerkiksi uskonnosta ei puhuttu, ja iltarukous, Levolle lasken luojani, oli lähennä hiljentävä rituaali.
”En koskaan edes ajatellut sanojen sisältöä. Rukouksen jälkeen isä kysyi aina, mitä kivaa oli tapahtunut tänään. Se oli paras osuus”, Pekka muistelee.
Hän kävi rippikoulun, mutta ei kokenut sielläkään herätystä tai valaistumista.
”Minulta puuttuu henkilökohtainen Jumala-kokemus. Toistaiseksi en ole saanut vakuuttavaa tietoa Jumalan olemassaolosta”, hän sanoo.
Esimerkiksi ajatus, että Jumala täyttää aukon, jota tiede ei pysty täyttämään, hiukan hymyilyttää Pekkaa.
”Pieneneekö Jumala siis koko ajan, kun tiedämme enemmän ja mysteereitä on yhä vähemmän,” hän pohtii.
Mihinkään yliluonnolliseen Pekka Sauri ei usko.
”Koko käsite on mielestäni epälooginen. Kaikkea ei tiedetä, mutta mielestäni kaikki on kuitenkin viime kädessä luonnollista. Selittämätöntä on hyvin vähän. Minun filosofiani mukaan parhaiten perusteltu näkemys voittaa.”
Kirkosta Pekka erosi parikymppisenä, mutta hän oli kuitenkin nuorena miehenä mukana Valamo-säätiön toiminnassa.
”Luostari on rauhoittava ja pyhä tila. Valamo oli minulle lähimpänä sitä, mitä kutsutaan uskonnolliseksi kokemukseksi. Tutustuin myös erääseen munkkiin, ja opin jotain henkisyydestä ja pyhyydestä”, Pekka kertoo.
Hän määrittelee pyhyyden tilaksi, jossa minuus sulautuu ykseyteen, erillisyys päättyy hetkeksi.
”Itse olen kokenut tämänkaltaisia pyhyyden hetkiä jonkin kauniin tai vaikuttavan asian äärellä, esimerkiksi luonnossa tai musiikissa.”
Pekan mielestä maailma on sopimus, josta neuvotellaan kaiken aikaa. Ihminen on ainoa luontokappale, jolla on kieli, joten ihmiset neuvottelevat. Eläinten kanssa ei voida neuvotella, koska ei ole yhteistä kieltä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö eläimiä pitäisi kohdella hyvin.
Ateismi ei ole Pekalle aate, eikä hän halua väitellä uskonnoista.
”Mikä lohduttaa ketäkin ja missä pyhyyden kokee, se on kunkin henkilökohtainen asia,” hän sanoo.
”Olen kokenutpyhyyden hetkiäjonkin kauniin tai vaikuttavan äärellä.”Pekka Sauri
Kuoleman jälkeen ei ole mitään, ja se on Pekan mielestä vain luonnollista, ei oikeastaan lainkaan pelottavaa.
”Elämä on aika syntymän ja kuoleman välissä. Kukaan ei ole tullut kertomaan jälleensyntymisestä tai iankaikkisesta elämästä.
Pekan äiti kuoli keuhkosyöpään 1994, ja isänkin kuolemasta on jo seitsemän vuotta.
”Voi kuulostaa kylmältä, mutta molempien vanhempieni lähtö oli armelias, jopa tavallaan helpottava kokemus. Äidillä oli kovia kipuja viimeisinä viikkoinaan, ja isä oli dementoitunut aika pahoin.”
Pekka itse sairasteli lapsena paljon, mutta sen jälkeen hän on ollut hämmästyttävän terve. Ehkä osasyy on ravinto.
Hän on lähinnä kasvissyöjä, mutta tiukka vegaani, saati ruokanipottaja hän ei ole.
”Maapallolle on isompi hyöty siitä, jos miljoona ihmistä syö hiukan vähemmän lihaa, kuin siitä, että sata ihmistä saadaan käännytetyksi vegaaniksi. Lopputulos ratkaisee”, hän sanoo.
Sitten nuoruusvuosien Pekka sanoo muuttuneensa valtavasti:
”Olen oppinut paljon. Vielä lukioaikana olin pelokas ja sisäänpäin kääntynyt kaveri, nykymääritelmän mukaan kai nörtti.”
Hän menestyi koulussa hyvin, mutta pelkäsi sosiaalisia tilanteita.
”Valvoin yökausia, jos tiesin, että minun piti esiintyä luokan edessä. Pelkäsin, että jäädyn, enkä pysty sanomaan mitään”.
Pekka päätyi opiskelemaan psykologiaa saatuaan ammatinvalinnanohjaajalta listan erilaisista mahdollisista ammateista. Hän karsi pois ei-kiinnostavat alat, ja jäljelle jäi psykologia.
Hän kirjoitti jo kouluaikana musiikkiarvosteluja lehteen ja toimittajan työn julkisuus sai hänet tekemään päätöksen: piti opetella irti jännityksestä.
”Hakeuduin esiintymään, vaikka kuinka pelotti ja valmistauduin aina huolellisesti. Huomasin, että en hyytynyt, selvisin ja välillä onnistuinkin, ja vähitellen itseluottamukseni lisääntyi. Kesti ehkä kymmenen vuotta kasvaa introvertista ekstrovertiksi.”
Opintoihin liittynyt työharjoittelu Lapinlahden sairaalan suljetulla osastolla oli Pekalle varsinainen herääminen ja tulikaste. Psykologia tuli todeksi.
”Se oli aikuistuminen. Tajusin, että tämä ei ole leikkiä. Olin tavallaan maailmanparantaja jo ennen sitä, mutta se vahvisti eetostani. Halusin olla etulinjassa.”
”Pitää hyväksyä se, että uusi ja jännittävä muuttuu vanhaksi ja tavanomaiseksi.”Pekka Sauri
Entinen poliitikko, entinen apulaiskaupunginjohtaja ja myös entinen yliopistonopettaja, näitä kaikkia Pekka on. Viimeisin virka, kolmivuotinen työelämä-professuuri Helsingin yliopistossa päättyi marraskuussa.
Ex-liitettä voi käyttää myös parisuhdepuolella, sillä Sauri erosi kolmen vanhimman lapsensa äidistä Gandul Saris-Saurista jo parikymmentä vuotta sitten ja myös avioliitto nuorimman lapsen äidin Pirjo Hiidenmaan kanssa päättyi eroon.
”Yksinolo on minulle aika luontainen tila. Olen aina ollut perusluonteeltani yksinäinen ja yksityinen. Minulla on hyvät välit aikuisten lasteni kanssa, ja lapsenlapset ovat tosi tärkeitä. Nuorin lapseni täyttää 20, ja hänkin on muuttanut pois kotoa”, Pekka pohtii elämäntilannettaan.
Hän sanoo, että hänen itsetuntonsa on vaihdellut iän myötä.
”Nuorena aikuisena kaikki oli mahdollista. Sittemmin olen hyväksynyt, että ei kaikki olekaan. Elämä on suurelta osin sattuman ja pieneltä osin tahdon ohjaamaa. ”
Isoin oppi, jonka hän on yrittänyt lapsilleen välittää, on ajatus, että kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa.
”Umpikujaa ei ole, aina löytyy ratkaisu, hyvä tai huono – ei välttämättä lopullinen ratkaisu, mutta jonkinlainen ratkaisu. Huonoin ratkaisu on, ettei valitse mitään.”
Sivistys on Pekalle tärkeä asia. Hän on laaja-alaisesti sivistynyt, ja samaa ominaisuutta hän arvostaa myös muissa ihmisissä.
”On iso elämys, kun joku ymmärtää mitä tarkoitan. Tuntuu hyvältä, ettei tarvitse kaikkea selittää koko ajan”, hän sanoo.
Tuoreinta kirjaansa varten Pekka on miettinyt paljon muistoja ja muistia. Hän sanoo, että muistot ovat osin kuvitelmaa ja osin myöhempien tapahtumien muovaamia. Eilinen sanelee huomista, eikä täysin luotettavaa tietoa ole hallussaan yhdelläkään sielulla.
”Aika on suhteellista, ja kuinka humahtaen se meitä viekään. Pitää vain opetella kestämään kaiken toistumista. Hyväksyä se, että uusi ja jännittävä muuttuu vanhaksi ja tavanomaiseksi. On opeteltava antamaan olla”, hän pohtii.
Pekka ei suunnittele eläkkeelle jäämistä eikä ole perustamassa vastaanottoa:
”Terapeutteja on maailma väärällään, eikä minua tarvita sinne sekaan, mutta on minulla kaikenlaisia suunnitelmia.”
Pekalla on kokemusta ja tietoa, mutta hän yrittää muotoilla sanansa huolellisesti, sillä hän ei halua missään nimessä kuulostaa omahyväiseltä.
”Ehkä se on vastuunottamista, ehkä kunniakysymys, mutta tuskin ainakaan on kenellekään haitaksi, jos jätän kirjoittamalla jonkinlaisen jäljen itsestäni.”
Uutuuskirjassa on kaunis öisen taivaan kuvaus, joka ilmentää hyvin Pekan elämänfilosofiaa:
Tähdet tuikkivat ystävällisesti ja lohdullisesti vaikka eivät ne sitä tiedä. Eivätkä ne tiedä mitään. Yritetään mekin olla ystävällisiä ja lohdullisia läheisillemme ja toisillemme sekä muukalaisille. Niin kauan kuin vielä on aikaa.
Pekka Sauri
on filosofian tohtori, joka on toiminut muun muassa Vihreiden puheenjohtajana, Helsingin apulaiskaupungin-johtajana, suositun Yölinja-ohjelman toimittajana ja Helsingin yliopiston työelämän professorina. Kolme aikuista poikaa avioliitosta Gandul Saris-Saurin kanssa (1979–99) ja tytär avioliitosta Pirjo Hiidenmaan kanssa (2001–19).
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 1/2021.
