Pauliina hoitaa mieltään shibari-sidonnalla: ”Rauhoitun, kun mieheni sitoo minut nippuun”
Kun psykoterapia ei enää auttanut, Pauliina Huusko sai japanilaisesta köysisidonnasta avun ahdistukseen.
Kun Pauliina Huuskon ahdistus alkaa nousta, hän sanoo miehelleen, että pian saat laittaa minut nippuun. Mies nyökkää ja pyytää hakemaan kaapista kahdeksanmetriset juuttiköydet.
Makuuhuone on himmennetty. Kaiuttimista soi jatkuvalla luupilla meditatiivinen musiikki. Pauliinalla on mukavat leggingsit ja toppi.
Mies sitoo ensin Pauliinan jalat yhteen köydellä, sitten kädet toisella köydellä. Sidonnan nimi on merenneito. Se on Pauliinan lempisidonta.
Aikaa kuluu vartista puoleen tuntia. Mihinkään ei ole kiire.
Pauliina päästää irti mielensä kahleista ja alkaa rauhoittua. Köysien antaman pienen puristuksen ja paineen myötä rauhoittuminen syvenee.
”Annan ajatusten tulla ja mennä, en jää murehtimaan niitä. Nautin, kun saan keskittyä vain olemiseen. On rauha. Haukottelen. Lopulta vaivun horrokseen ja melkein nukahdan.”
Mies jää Pauliinan viereen makaamaan, pitää kiinni ja silittelee. Sanoja ei tarvita. Pauliina tuntee kiitollisuutta.
Pauliina Huusko, 34
Työ: sairaanhoitaja ja kosmetologiyrittäjä
Asuu: Kaustisella
Perhe: aviomies ja kaksi lasta
Pauliina tutustui terapeuttiseen shibari-sidontaan Instagramissa. Shibari on peräisin Japanista, ja se tarkoittaa kaunista sitomista, köysitaidetta. Siinä mennään omaan tilaan. Usein sidottuna oleminen on hyvin tunnepitoinen trippi – sisäinen matka itseen.
Viime kesänä Pauliina ehdotti miehelleen parisidontakurssia. Pauliina oli käynyt pitkään terapiassa ahdistuksensa vuoksi, mutta ei tuntenut saavansa siitä tarpeeksi apua. Hän halusi kokeilla, olisiko shibari-sidonnasta hyötyä.
Pauliinalla ei ollut ennakkoluuloja, mutta mies oli aluksi hieman epäileväinen. Sidonta kuulostaa seksileikiltä, mutta mitään seksuaalista shibariin ei liity.
”Ei sinne päinkään. Haluan rikkoa juuri tuota myyttiä. Minulle sidonta on pelkästään terapeuttista, ei mitään seksuaalista tai rivoa”, Pauliina sanoo.
”Jotkut ajattelevat jo pelkän sidonta-sanan kuullessaan, että se on jotain sairasta. Sidontaa voi verrata vaikka painopeittoon tai hierontaan.”
Ahdistus hiipi mieleen vuonna 2019. Perheessä oli kaksi pientä lasta, Pauliina teki sairaanhoitajan ja kosmetologiyrittäjän töitä ja puoliso joutui isoon jalkaleikkaukseen. Pauliina uupui.
Autoa ajaessaan Pauliina oli niin väsynyt, että hän toivoi ajavansa pienen kolarin. Silloin hän pääsisi sairaalaan, jossa häntä hoidettaisiin. Pauliina ymmärsi epätavalliset ajatuksensa ja hakeutui psykoterapiaan. Se auttoi aluksi.
”Kotona podin huonoa omaatuntoa. En jaksanut kasata esimerkiksi palapeliä lasten kanssa, koska tein kahta työtä ja hoidin lapset ja kodin yksin.”
Taustalla kummitteli myös Pauliinan isän kuolema, jota hän ei ollut käsitellyt.
”Isän kuolema oli kova paikka. Olin silloin 15-vuotias. Se jätti minuun turvattomuuden tunteen.”
Pauliinasta tuntui, ettei hän pystynyt enää sen jälkeen luottamaan, että elämä kantaa.
”Koulussa piti esittää vahvempaa kuin olin. Sanoin rehtorille, että älä viitsi lässyttää, en halua mitään sääliä.”
Isän kuolemaan liittyi myös häpeää.
”Isä oli alkoholisti. Vanhempieni eron jälkeen isä pyysi minua katsomaan häntä ja tarkistamaan hänen vointiaan. Roolit kääntyivät väärinpäin. Minusta, lapsesta, tuli isäni huolehtija.”
”Kun mieli on sekamelskaa, fyysinen rajaaminen ja kiinni pitäminen auttavat.”
Ahdistusta ennakoivat muun muassa sydämen rytmihäiriöt ja paniikkikohtaukset.
”Kerran jouduin kaupassa soittamaan ambulanssin itselleni. Vaadin päästä sydänfilmiin, kun luulin paniikissa saavani sydänkohtauksen. Ahdistuneena olen myös itkuinen ja hermostunut. Touhotan menemään.”
Terapeuttinen sitomishetki Pauliinalla ja hänen miehellään on pari kertaa kuukaudessa. Pauliina haluaisi tulla sidotuksi useamminkin, mutta perhe-elämän ja kahden työn vuoksi hän ei ehdi.
Sitominen on turvallista oman kumppanin kanssa. Säännöt ovat selvät: Kaulaan ei kosketa. Kehon taite- kohtia varotaan. Karheilta tuntuvia köysiä ei laiteta liian kireälle.
”Kivusta en tykkää, koska silloin keskittyisin vain siihen, enkä voisi nauttia.”
Pauliina kertoo, että mielessä pyörii välillä tuhat ajatusta. Silloin hän kaipaa päästä ”pakettiin”.
”Rauhoitun, kun olen nipussa eli köysissä. Se tuntuu kuin isolta halaukselta. Kun mieli on sekamelskaa, fyysinen rajaaminen ja kiinni pitäminen auttavat laukaisemaan ahdistuksen.”
”En tiedä lähteekö ahdistus minusta koskaan vai onko se loppuelämän kaveri, mutta olen onnellinen siitä, että minulla on nyt keinoja rauhoittaa itseäni.”
Pauliina on löytänyt tasapainon, vaikka turvattomuudentunne nostaa edelleen välillä päätään. Niin kävi viime kesänä, kun Pauliina oli menossa setänsä hautajaisiin.
”En pystynyt menemään kirkkoon, jossa ihmiset odottivat hautajaisten alkamista. Kurkkua kuivasi. Sain rytmihäiriöitä. Pyörin ympyrää kirkon pihalla kukkalaite sylissä. Menin takaisin autoon, jossa romahdin. Ajoin veljelleni, joka halasi minua kymmenen minuuttia.”
Pauliina kärsii kuolemanpelosta. Hän arvelee sen johtuvan isän käsittelemättömästä kuolemasta.
Pauliinan armollisuus itseä kohtaan on kuitenkin voimistunut. Hän on tehnyt paljon itsetutkiskelua.
”Aina ei tarvitse olla kympin ihminen. Vähempikin riittää. Itseään ei pidä myöskään verrata toisiin. Kaikki tunteet ovat sallittuja.”
Ahdistuksenkin hän on hyväksynyt.
”En tiedä lähteekö ahdistus minusta koskaan vai onko se loppuelämän kaveri, mutta olen onnellinen siitä, että minulla on nyt keinoja rauhoittaa itseäni.”
Pauliina rohkaisee ihmisiä olemaan avoimempia ja kokeilunhaluisempia.
”On turhaa ajatella, mitä muut ajattelevat sinusta. Jokainen elää vain itseään varten. Häpeä pois ja luottamus tilalle!”
Hoida mieli-kehoa
Tunnetilat varastoituvat kehoon, sanoo psykoterapeutti Sanna Sarkkinen-Vuorinen.
”Ahdistuksen tunne on hyvin yleinen ja inhimillinen. Sitä ei tarvitse pelätä, sillä se antaa viestiä toimimattomasta tai epämiellyttäväksi koetusta asiasta.
Moni yllättyy, ettei pääse ahdistuksen olotilasta noin vain eroon vaan jää mieli-keho-väsyneeksi. Ihminen on taitava ohittamaan tunteita, mitätöimään tai lokeroimaan niitä. Ajatellaan, ettei ikäviä tuntea pidä tuntea, sillä kaikkihan on hyvin.
Pysähtyä pitää viimeistään, kun kuormitus on kovaa. Silloin uupumisen taustalta voi löytyä isoja asioita. Ihmisillä on tapana kantaa kasaantuneita tunnekuormia, jotka ovat syntyneet lapsuudessa tai elämän haastavissa nivelkohdissa. Siihen kasataan päälle vielä niitä kuormia, joita kohdataan päivittäisessä arjessa.
Tunnetilat varastoituvat kehoon. Ne voivat tuntua esimerkiksi lihasjännitteenä tai hartiakipuna. Hengityskin voi vaikeutua. Tällöin omaan kehoon tulee saada yhteys.
Tutustu kehosi reaktioihin, harjoittele maadoittumista ja opettele sietämään ahdistukseen liittyviä kehon tuntemuksia. Harjoittele itsemyötätuntoa. Säännöllinen ja kohtuukuormitteinen liikunta vähentää ahdistuksen tunnetta.
Psykoterapian lisäksi kannattaa kokeilla, mikä auttaa itseä. Ihmiset tykkäävät hyvin erilaisista asioista. Jokin menetelmä voi olla juuri itselle sopiva tapa, vaikka se olisi toisille vierasta ja hämmentävää. Ei voi sanoa, että yksi tapa hoitaa ahdistusta tai kehoa sopii kaikille.”
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 02/2024.
