KASSI PAINAA paljon. Pamela Tola tulee työhuoneelleen kantamusta raahaten. Kassista paljastuu erikokoisia, pyyhkeisiin pakattuja kuperia metallivateja, jotka hän asettelee varovasti lattialle.

Ne ovat äänimaljoja, joita soitetaan puisilla kapuloilla ja huovutetuilla iskimillä. Pamela kumauttaa maljoja muutaman kerran. Kaiku kantaa kauan, soinnut tuntuvat koko kehossa. Ääni on rauhoittava.

Pamela kuvailee, että maljoista lähtevät harmoniset ääniaallot vaikuttavat kahdella tavalla: äänenä ja kehossa resonoivana värähtelynä.

Näyttelijänä ja ohjaajana tunnettu Pamela on myös äänimaljahoitaja ja ryhmille tarkoitettujen sointukylpyjen ohjaaja. Hänellä on kokemusta ja tietoa muistakin vaihtoehtohoidoista.

”Aloitin koko kehon vyöhyketerapiaopinnot kymmenen vuotta sitten. Jo aiemmin olin opiskellut reikihoitajaksi ja tanssiterapiaa. Lisäksi olen opiskellut muun muassa aivojen toimintaa, neurologiaa sekä NLP ja EFT-tapping-menetelmiä.”

KIINNOSTUS VAIHTOEHTOISIIN hoitotapoihin alkoi Rosen-terapiasta, jota Pamela kokeili jo 18-vuotiaana Joensuussa. Menetelmän perusajatus on, että vaikka mieli unohtaa, keho muistaa.

”Kasvattiäitini ehdotti sitä minulle, kun olin muuttanut asumaan yksin. Olin vähän epäilevä, mutta kokemus oli mullistava. Minulle aukeni uusi maailma, joka oli yhtä aikaa koukuttava ja pelottava. Hämmästyin, että keho voi kertoa niin paljon minusta ja että reagoin niin voimakkaasti toisen ihmisen kosketukseen.”

Nuorempana Pamela joutui perustelemaan vaihtoehtoisia hoitoja tutuilleen.

”Ei ollut helppoa selittää, että mielestäni palleaan varastoituu pelkoja, kun toinen hymähteli, että pallea on vain lihas. Sittemmin maailma on muuttunut, ja ihmiset ovat aiempaa vastaanottavaisempia eri hoitomuotoja kohtaan.”

PAMELA EI NÄE ristiriitaa hoitotyön ja elokuvan tekemisen välillä.

”Kaikki jutut, joita teen, tukevat toisiaan ja motivoivat minua. Näytteleminen ja elokuva-alalla työskenteleminen on intensiivistä. Projektiluonteisuus ja tekemisen tyyli kuormittavat helposti, joten töiden monipuolisuus sopii minulle. Aina kun jokin projekti valmistuu, uutta soljuu tilalle.”

Pamela etsi vaihtoehtohoidoista tapoja, joilla auttaisi itseään. Sittemmin hän teki hoitoja läheisilleen, ja nykyisin hän haluaa jakaa tietoa laajemminkin.

”Olen elävä esimerkki siitä, että ihminen voi pärjätä ristiriitaisista lähtökohdista huolimatta.”

Pamela on puhunut avoimesti rankoista lapsuudenkokemuksistaan: äitinsä sairastumisesta ja isänsä itsemurhasta. Pamelan veli Joonatan Tola on kirjoittanut jo kaksi omakohtaista kirjaa perheen rikkinäisyydestä.

Sisarukset joutuivat asumaan lastenkodissa ja kasvoivat puolet lapsuudestaan perhekodissa. Selviytyäkseen Pamela oppi jo nuorena unelmoimaan.

”Minulla oli mielikuvitusystäviä, ja elin sisällä kehittämissäni tarinoissa. Kuvittelu oli pakokeino ja pelastustie pelottavissa tilanteissa. Tarinoissani kaikki oli mahdollista. Muistan esimerkiksi koulumatkoilla kuvitelleeni, että olen elokuvan päähenkilö, joka aloittaa koulun ja sitten hänelle tapahtuu kaikenlaista. Se oli tapani käsitellä asioita.”

Vilkas mielikuvitus tarjosi Pamelalle myös mahdollisuuden kehitellä erilaisia projekteja. Hän kuvasi pieniä elokuvia ja teki näytelmiä perhekodin sisarusten kanssa.

”Aloin jo varhain kurottaa toiveitani kohti ja etsiä asioita, joista saan iloa elämääni. Minulla ei nykyäänkään ole koskaan tylsää, sillä aina voin kuvitella.”

Aikoinaan Pamela ei päässyt ensi yrittämällä Teatterikouluun. Sen sijaan hän opiskeli ensin sosionomiksi ja sattuman oikusta myös tanssiterapiaa, vaikka ei ollut edes harrastanut tanssia. Hoiva-alan opinnot olivat hyvä pohja tuleville kiinnostuksen kohteille sekä mainiota vastapainoa luovalle työlle.

”Olin jo lapsena sekä käsikirjoittaja, näyttelijä että ohjaaja. Sitten supistin itseni pelkästään näyttelijäksi. Nykyään kerron taas luontevasti tarinoita myös kirjoittajana ja ohjaajana.”

MONI TRAUMA aiheuttaa pelkoja, eikä ihminen usein edes tiedosta, mistä mikin pelko on peräisin. Mitä asioita hän on torjunut tai painanut mielessään taustalle.

Pamela sanoo, että pienetkin menneestä muistuttavat asiat saattavat joskus laukaista hänessä pelon tunteen. Kyseessä ei usein ole mikään tietoinen muisto, vaan pieni yksittäinen asia, kuten haju, ääni, musiikki tai tapahtuma.

”Olen opetellut käsittelemään pelkojani. Olen saanut apua terapiasta, ja vuosien mittaan minulle on kertynyt melkoinen selviämisen kikkapakki.”

Jossain tilanteessa auttaa yksi rentoutustapa tai hoitomuoto, toisessa toinen.

”Joskus voi riittää, että hiljennyn hetkeksi, painan käden rinnalle ja hengitän rauhallisesti viisi kertaa.”

Pamelalle tärkein ja tehokkain keino on ottaa pelko kehotuksena.

”Jos minulle tulee tunne, että en pysty tai että nyt pelottaa, en pakene, vaan pyrin kohtaamaan ja käsittelemään pelkoni. Joskus menen jopa suoraan pelkoa päin.”

Esimerkiksi idean kolmisen vuotta sitten valmistuneeseen elokuvaan Teräsleidit Pamela sai omasta ikääntymisen pelostaan. Komediassa Leena Uotila, Saara Pakkasvirta ja Seela Sella näyttelevät kolmea sisarusta, jotka lähtevät yhdessä tien päälle.

”Vanheneminen pelotti minua muutama vuosi sitten todella paljon. En halunnut mennä elämässä eteenpäin, koska ajattelin, että edessä on vain rapistuminen, sairastuminen ja kuolema. Oli terapeuttista saada tehdä elokuvaa vanhoista naisista, jotka olivat oman elämänsä aktiivisia toimijoita. Nyt uskallan jo vanheta.”

VAIKEISIIN KOKEMUKSIIN liittyvistä haasteista on kyse myös Pamelan ohjaamassa ja käsikirjoittamassa elokuvassa Järjettömän paska idea.

Tarinan kaksi aikuista ystävää, Ripe (Alina Tomnikov) ja Noora (Iina Kuustonen) ovat eri vaiheessa traumojensa käsittelyssä. Toinen on hakenut ja saanut apua, toinen kipuilee pahasti.

”Jos trauman yrittää työntää piiloon, sen kanssa voi pärjätä hetken. Se voi kuitenkin ryöpsähtää ilmi odottamattomassa tilanteessa, esimerkiksi paineen alla. Kun ihminen on hälytystilassa, kyky empatiaan voi pienentyä ja hän saattaa toimia tavalla, jota katuu myöhemmin.”

Elokuvassa kuvattu ystävyys ei ole terve eikä tasainen. Ilkeältä ja läheisriippuvaiselta vaikuttava Ripe toimii ärsyttävän epäempaattisesti ja itsekkäästi. Hän ei kestä, että Noora on alkanut auttaa itseään ja haluaa vakiintua. Ripe ei osaa iloita ystävänsä onnesta, vaan sanoo suoraan, että tämän uusi parisuhde on huono idea.

PAMELA ON KEHITELLYT elokuvaa monta vuotta.

”Läheinen ystävyys on hyvin samankaltainen kuin parisuhde. Molemmissa voi olla epätervettä dynamiikkaa, kateellisuutta ja liiallista ripustautumista tai sitomista.”

Ripustautuvassa suhteessa elämä rakennetaan toisen varaan, eikä kumpikaan pysty elämään vapaasti. Silti kumpikaan ei välttämättä ole pelkästään uhri tai hankala.

”Kukaan ei pysy huonossa ystävyydessä ilman syytä, vaan syyllisyyden ja kiitollisuuden ketjuilla on juurensa. Jos ihminen jää suhteeseen, se on aina molempien päätös. Taustalla voi olla esimerkiksi syvää kiitollisuutta ajasta, jolloin toinen on puolestaan ollut kannattelija.”

Pamela muistuttaa, että meissä kaikissa on samanaikaisesti sekä hyviä että huonoja puolia. Hankala ystävä ei välttämättä tarkoita pahaa, hänellä vain on sillä hetkellä vaikeaa itsensä kanssa.

Usein hankalimmat ja ikävimmät piirteet kohdistetaan juuri läheisimpiin ihmisiin. Kipuileva teinikin kiukuttelee eniten äidille tai isälle.

”Mitä läheisempi toinen on, sitä alkeellisemmin itsensä kanssa tuskaileva ihminen saattaa käyttäytyä. Joskus aikuisetkin toimivat stressitilanteessa lapsellisesti.”

TOSI YSTÄVYYS on Pamelan mielestä toisen kunnioittamista ja välittämistä. Siihen kuuluu myös joustamista ja sen ymmärtämistä, että jokainen tarvitsee omaa aikaa. Hänellä itsellään on muutamia tosi läheisiä ystäviä, joiden kanssa hän tuntee olevansa kuin jatkettua perhettä.

Pamela arvelee olevansa ystävyyssuhteissaan voimakkaasti antava ja tukeva, mutta osaavansa myös ottaa apua vastaan.

”Olen hetkessä elävä ja opetellut ilmaisemaan itseäni avoimemmin. Yritän olla tarkkana, että en ryhdy suorittamaan ystävyyttä. Jos olen väsynyt ja ystävä haluaa tulla kylään, voin sanoa, etten jaksa jutella, mutta laitetaan vaikka ruokaa yhdessä.”

Avoimuuteen liittyy myös uusien elämäntilanteiden hyväksyminen. Jokainen tarvitsee oman tilansa, ja joskus kaikkea vain on liian paljon. Pamela kertoo harjoitelleensa myös irti päästämistä, sillä ihan mihin tahansa ei kannata suostua.

”En halua kiinnittää itseäni kehenkään ihmiseen hinnalla millä hyvänsä, en ystävyydessä enkä parisuhteessa.”

NUOREMPANA PAMELA myöntää olleensa pessimistinen. Hän näytteli ja rakasti työtään, mutta ei uskonut olevansa hyvä missään. Itsetunto oli täysin nollassa. Myöhemminkin hän on kamppailut itsetunnon kanssa, mutta on harjoitellut hyväksymistä, armollisuutta ja omien tunteiden kohtaamista.

”Pessimismini oli tavallaan kyynisyyttä ja hiukan ristiriitaista, sillä vaikka itsetuntoni oli huono, olin hyvin rohkea. Ajattelin, että asiat ovat huonosti ja maailma on kylmä, joten miksi en uskaltaisi kokeilla jotain mahdotonta.”

Vähitellen Pamela on oppinut, että mennyttä ei voi muuttaa, mutta ei kannata toistaa itseään. Ihminen on paljon enemmän kuin menneisyytensä, tunteensa ja olosuhteensa.

”Olen oppinut tunnistamaan syvältä tulevat ja rajoittavat uskomukseni sekä toimintamallini. En esimerkiksi enää ajattele, että olen huono, vaan päivitän sen miettimällä, missä asiassa olen hyvä.”

Tekemisiin on löytynyt iloa ja vapautta.

”Kaiken kokemani jälkeen olen nykyään optimisti.”

Pamela kertoo esimerkin elokuvan kuvauspäivästä, jolloin kaikki meni pieleen eikä kuvausta voitu tehdä sairaustapauksen vuoksi. Hän päätti kuitenkin inspiroitua vastoinkäymisistä, koska haasteet avaavat luovuutta. Tehdä parasta siitä mitä on, eikä keskittyä siihen, mitä ei ole.

”Olen opetellut huijaamaan aivojani ja luomaan vapauden illuusion. En mene paniikkiin, vaan pystyn toimimaan luovasti paineenkin alla. Ajattelin silloin, että tämähän on mahtavaa, nythän me vasta mielettömän kohtauksen teemmekin. Tällainen päivä nyt, ei maailma tähän kaadu.”

Olennaista on muuttuneen tilanteen hyväksyminen, rauhoittuminen ja itsensä uudelleen motivointi.

”Olen huomannut, että en pysty tekemään mitään pakon edessä. Pakottamisesta seuraa vain vastareaktio, vastustaminen. Koska kuitenkin on asioita, joita on pakko tehdä, yritän perustella niitä itselleni mahdollisimman hyvin.”

Motivaation etsimisessä Pamelalle on tärkeintä luoda itselleen vapauden illuusio.

Oikea suhtautuminen on Pamelan mielestä tärkeää myös arkisissa ihmissuhteissa.

”Kaikki on kiinni siitä, minkä merkityksen asioille antaa. Jos haluaa pysytellä pelkästään tasapaksulla turva-alueella, silloin rajoittaa myös hyviä tunteita. Haluan käsitellä ikäviäkin tunteita, mutta pyrkiä aina iloa kohti.”

MOTIVAATION JA OIKEANLAISEN suhtautumisen lisäksi Pamela on pohtinut hyvän olon vaikutusta luovuuteen.

”Luovuus ei liity vain taiteisiin, vaan se on elämän energiaa. Sitä on meissä kaikissa, ja me voimme käyttää sitä millä tahansa elämän alueella. Se on mahtava voimavara.”

Luovuuteen linkittyy myös toinen Pamelalle yhä tärkeämmäksi noussut teema, huumori. Hän on ollut mukana hittikomedioissa Napapiirin sankarit, joista ensimmäinen tehtiin jo kymmenen vuotta sitten. Sarjan neljäs osa tuli teattereihin joulun alla. Paitsi tarina myös tekijät ovat kypsyneet vuosien aikana.

Uutuudessa Pamelan näyttelemä Inari rakentaa elämää uudelleen aviomiehen kuoltua. Elokuvan ytimessä on se, että tarinan sankarit ovat valmiita mihin tahansa rakkauden tähden.

”Mielestäni komedioissa pitää tarttua myös vakaviin aiheisiin, sillä huumori on hyvä reitti käsitellä kipeitä asioita. Huumori avaa sydämen. Jos ahdistavat asiat isketään suoraan silmille, ihminen pistää suojauksen päälle ja torjuu ne nopeasti.”

Tragedian ja komedian raja on häilyvä. Pamelan mielestä olennaista on, nauretaanko jollekin vain jonkun kanssa. Kaikki teokset tapahtuvat omassa ajassaan, mutta katsoja kokee ne henkilökohtaisen historiansa ja maailmansa kehyksissä.

”Jotta voi ymmärtää ahdistavia asioita, joutuu työntämään ne hiukan kauemmas, ja vapautuvaan tilaan jää mahdollisuus kepeydelle. Kipeys ja kepeys kulkevat käsi kädessä.”

TÄRKEÄ ROOLI Pamelalla on myös kotona, jossa hänellä on kolme kouluikäistä poikaa. Myös perheen perustamisessa hän on mennyt pelkoja päin.

”Olin aina unelmoinut, että olisin äiti ja minulla olisi lapsia. Lasten hankkiminen pelotti, mutta olen ajatellut perhettä myös korjaavana kokemuksena.”

Pamela sanoo, että lapset ovat tärkeä peili. Äitiys on opettanut hänelle paljon rakkaudesta ja rakastamisesta.

”Kun olen halunnut olla pojilleni hyväksyvä ja rakastava äiti, en ole voinut ohittaa itseäni, vaan olen törmännyt omiin pelkoihini. Ymmärsin, etten voi olla armollinen ja rakastava heille, jos en ole armollinen itselleni.”

Pamela yrittää tarjota lapsille turvallisen ja sallivan ilmapiirin, ja toivoo heidän oppivan tunnetaitoja.

”Tärkein oppi on ollut, että en voi antaa lapselle turvallista kuvaa maailmasta, jos itse pelkään.”

Myös huumori on kasvatuksessa tärkeää, itselle nauraminen on jokapäiväistä armollisuutta.

”Kun tajuan olevani liian tiukkapipoinen ja alkavani suorittaa arkea, yritän pysähtyä ja nähdä tilanteen huvittavan puolen. Voin kertoa hauskan jutun tai tehdä pilaa omista päsmäröinneistäni.”

Pamela haluaa lastensa oppivan myös keskeneräisyyden sietämistä ja sen myöntämistä, että eivät kaikki aikuisetkaan tiedä kaikkea.

”On tärkeää, että jokainen voi tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on, omana itsenään. Luotan että kaikesta selvitään. Kyllä me aina keinot keksimme.”

Juttu on julkaistu Eevassa 1/2023

Kuvauspaikka Hotel AX, Helsinki. Meikki ja kampaus Heidi Reponen. Tyyli Nina Nuorivaara.