Valokuvat ovat voimavarani. Kävin Tukholmassa valo­kuvataiteen museossa Fotografiskassa siskoni ja hänen kahden poikansa kanssa. Näimme siellä Lars Tunbjörkin näyttelyn. Hänen kuvissaan on arjen huumoria, inhorealismia ja mustaa huumoria, josta pidän. Kuvat puhuttelivat minua ja herättivät ajatuksia.

Valokuvaan itsekin, mutta Instagramiin olen vähän pakottanut itseni. Niissä kuvissa näytän julkisen minäni.

Saan voimaa myös yksin olemisesta. Kävelen koiran kanssa ja käyn työpäivän välissä lounaalla tai kahvilla välillä itsekseni.

Ystäviäni tapaan meillä tai heillä kotona tai kahviloissa. Löydämme usein surullisistakin jutuista hauskan näkökulman.

Luin artikkelia koulujen uudesta opetussuunnitelmasta, ja minua alkoi harmittaa. Tuntuu, että vanhempien rooli on entistä merkityksellisempi. Pelkään, että jatkossa hyväosaiset lapset saavat paremman koulutuksen kuin he, joilla ei ole kodin tukea ja osaavia vanhempia.

Minua suututtaa, kun perheiden ja lasten eduista säästetään. Kuulun Lasten ja nuorten säätiön Dreams-tiimiin ja kierrän kouluissa puhumassa nuorille unelmista. Kannustan heitä löytämään omat vahvuutensa.

Asiat eivät mene niin kuin olen suunnitellut. Swingers-elo­kuvan tekeminen alkoi hetkellä, jolloin olin ­kirjoittanut pitkään ihan toista elokuvaa. Tuli nopea muutos suunnitelmiin. Hämmästyin: aha, teenkin nyt tätä.

Muutoksissa joutuu menemään kohti sitä, mikä pelottaa ja jännittää.

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 4/2019.