
Lukijan kysymys:
Uusperheessämme on neljä lasta. Meillä on miehen tahdosta erilliset ruoat jääkaapissa. Maksan hänen asuntolainaansa, sillä mies sanoo, että muuten saan lähteä. Hän valittaa pienistäkin asioista eikä aseta rajoja kolmannelle ex-vaimolleen, joka on käynyt haukkumassa minua. Myös juhlapyhät ovat ongelma. Haluaisin viettää ne yhdessä, mutta mies haluaa juhlia kavereiden luona. Tuntuu, että kotona hän roikkuu vain puhelimella. Mitä voin tehdä?
Ilona Rauhala vastaa:
Asiat ovat nyt vinksallaan. Mietinkin, mikä sinua pitää kiinni tällaisessa tilanteessa.
Tietämättä vastausta tekee mieli sanoa, että hankkiudu eroon suhteesta ja mielellään nopeasti.
Suojaat itseäsi ja lapsiasi sillä, että alat rakentaa elämääsi jossain toisaalla ja toisen ihmisen kanssa.
Sinulle on jäänyt mustapekka käteen, eikä se muuksi muutu. Mustapekan tästä tekee seuraavat asiat:
1. Keskeneräiset, vanhat suhteet kummittelevat taustalla. Miehelläsi on jo kolme ex-vaimoa, joka sekin kertoo omaa tarinaansa.
2. Jos perheellä on erilliset ruoat jääkaapissa, se ei ole perhe. Ruoan jakaminen on yksi tärkeimpiä tapoja luoda yhteenkuuluvuutta.
3. Talous. Voit ajatella lainan lyhennykseen osallistumisen asumiskustannuksina. Oletan toki, että mies maksaa niitä myös itse. Raha-asioiden täytyisi silti mennä niin, että ne tuntuvat molemmista reiluilta.
4. Mies viettää juhlapyhät mieluummin kavereittensa kanssa.
Olisipa mielenkiintoista kuulla mieheltäsi, mitä hän sanoisi sinusta. Mihin teidän suhteenne ongelmaan hän pyytäisi psykologilta apua?
Oletko suhteessa siksi, että pelkäät lähteä, elää ja kasvattaa lapsiasi yksin?
Haluan sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että yksinolo on parempi vaihtoehto kuin huono suhde, lastenkin kannalta. Sinulla kuluu paljon energiaa suhteen miettimiseen. Pelkäät ja olet varuillasi. Elämä valuu ohi.
On pienempi paha myöntää epäonnistuminen ja ottaa vastaan siitä koituva mahdollinen häpeä kuin jäädä onnettomaan suhteeseen. Siitä pääsee yli ja saat elämäsi takaisin.
Löydä oma voimasi. Olet sen arvoinen!
Onko sinulla ongelmia? Psykologi Ilona Rauhala vastaa kysymykseesi. Lähetä viesti: kt@a-lehdet.fi. Kirjoita otsikoksi ”Rauhala”. Käsittelemme sähköpostia luottamuksellisesti.