Ihominimalismi on nyt iso trendi. Pitääkö ihonhoitotuotteita karsia?
Sairaanhoitaja-kosmetologi Anne Tuovinen Skinmed- hoitolasta:
”Ehdottomasti tulee karsia. Iho ei tarvitse 5–6 ihonhoitotuotetta aamulla ja samaa määrää iltaan. Jos käyttää liikaa tuotteita, iho voi muuttua esimerkiksi rasvaiseksi ja tukkoiseksi. Ihohuokoset saattavat laajentua, koska tuotteet jäävät makaamaan ihon pinnalle.
Ihon ylikuormitus hoitotuotteilla voi aiheuttaa myös punoitusta ja ihoärsytystä eli herkistää ihoa. Pahimmillaan iho voi tulehtua.
Aamulla riittää puhdistusaine, kosteusvoide ja aurinkosuoja sekä illalla puhdistus, seerumi ja kosteusvoide. Puhdistusaineita voi olla kaksi: kevyempi aamuun ja puhdistavampi iltaan. Tarvittaessa puhdistuksen jälkeen voi käyttää seerumia. Lisäksi on hyvä olla kasvokuorinta-aine.
Entä jos ei käy koskaan kosmetologilla ihonpuhdistuksessa – onko mustapäistä haittaa iholle?
”Jos ei käy kasvohoidossa, se voi vaatia kotihoidolta enemmän, etenkin jos on jokin iho-ongelma. Kasvohoidossa saa myös neuvoja ihon hoitoon ja vinkkejä tuotteista, jotka helpottavat arkea.
Mustapäät ovat sekoitus ihohuokosissa olevia kuolleita ihosoluja ja ihotalia. Kun tämä sekoitus altistuu ilmalle, se hapettuu ja sen väri muuttuu mustaksi. Joillekin ihmisille kehittyy niitä enemmän kuin toisille.
Mustapäät ovat kosmeettinen haitta, mutta rasvaisella ihotyypillä ja epäpuhtauksiin taipuvaisella iholla ne voivat myös edistää aknen syntymistä.”
Voiko finnin paranemista nopeuttaa esimerkiksi finnilaastarilla?
”Yleensä kotikonstein ei voi nopeuttaa finnin paranemista mutta pitkittää voi. Finnin syntyminen kestää noin 4–5 päivää, ja usein menee toiset 5 päivää, kunnes se on kokonaan kadonnut. Joskus finnit voivat pysyä pidempään, koska niiden ei anneta olla rauhassa. Otetaan ohjat omiin käsiin ja puhkotaan näppyä neulalla tai puristellaan sormin.
On tärkeää, ettei koskettele finniä sormin, puhdistaa kasvot lämpimällä vedellä kahdesti päivässä ja välttää ihon kuorimista, jos siinä on tulehtuneita ja ärtyneitä kohtia.
Finnilaastareita en suosittele, sillä ne voivat repiä ihoa. BHA-happo salisyyli on sen sijaan toimiva raaka-aine. Sitä sisältävä kasvojen puhdistusaine, iholle puhdistuksen jälkeen jätettävä hoitoneste tai finneihin siveltävä paikallishoito on hyvä tuote finniherkälle iholle.
Salisyylihapolla on kyky huuhdella ihohuokosia ja nostaa niistä ihotalia. Siten se voi ehkäistä finnejä ja nopeuttaa niiden paranemista.
Paikallisesti finneihin voi kokeilla myös bentsoyyliperoksidigeeliä (Basiron AC 5 %), jota saa ilman reseptiä apteekista. Se ehkäisee aknebakteerin kasvua, hillitsee tulehdusta ja voi siten edistää finnin kuivumista.”
Mistä tietää, mitä trendikkäitä vitamiineja tai happoja iho tarvitsee?
”On olemassa tiettyjä vitamiineja, jotka sopivat kaikille. Ne ovat E, C ja A.
E-vitamiini on kosteuttava antioksidantti, joka tukee ihon suojakerrosta ja parantaa ihon kosteustasapainoa. Se antaa myös erinomaista suojaa iholle C-vitamiinin kanssa.
C-vitamiini lisää kollageenin tuotantoa, suojaa ihoa ympäristön stressitekijöiltä sekä ehkäisee pigmenttiläiskien syntymistä. Se myös suojaa ihoa saasteilta ja UV-säteiltä.
A-vitamiini- eli retinoidituotteet parantavat ihon rakennetta, ehkäisevät kollageenin hajoamista, vahvistavat ihoa sekä aktivoivat ihosolujen uusiutumista. Ne sopivat kaikille yli 25-vuotiaille yökäyttöön.
Happo kannattaa valita ihon tarpeen ja kunnon mukaan.
Glykolihappo on tehokas happo, joka imeytyy pienen molekyylikokonsa vuoksi syvälle ihoon. Se poistaa tehokkaasti kuollutta ihosolukkoa, parantaa ihon rakennetta ja sävyä sekä vähentää hienoja ryppyjä.
Hellävarainen maitohappo kosteuttaa ihoa. Suurimolekyyliset PHA-hapot, kuten laktobionihappo ja glukonolaktoni, imeytyvät hitaasti ja sopivat monille herkkäihoisille.
Hyaluronihappo sopii ihan kaikille, sillä se ei nimestään huolimatta ole kuoriva happo vaan kosteuttava sokerimolekyyli.
Hapoista on tärkeintä selvittää pitoisuus ja se, miten ne vaikuttavat ihoon. Eri happoja voi käyttää myös yhtä aikaa, kunhan tietää, miksi niitä käyttää ja miten. Sen sijaan saman hapon käyttöä useassa tuotteessa kannattaa välttää. Se saattaa aiheuttaa enemmänkin haittaa kuin hyötyä iholle. Liiallinen ihon kuoriminen hapoilla vaarantaa ihon suojakerroksen eli mikrobiomin hyvinvoinnin.”
Mihin ihonhoitotuotteisiin kannattaa panostaa ja missä voi pihistää?
”Panosta ainakin kasvojen puhdistusaineeseen ja aurinkosuojaan. Myös kuorinnan ja kosteusvoiteen tulee hinnasta riippumatta sopia ihollesi.
Moni varmasti miettii, mitä järkeä on maksaa puhdistusaineesta, kun sitä vain käytetään iholla ja huuhdotaan pois. Kolikolla on kuitenkin kaksi puolta: Jos et saa ihoa puhtaaksi puhdistustuotteella, on aivan sama, mitä laitat kasvoillesi sen jälkeen. Jos iho jää epäpuhtaaksi ja laitat ’likaiselle’ iholle kalliin yövoiteen, et saa voiteesta täyttä hyötyä.
Laadukas ja miellyttävältä tuntuva aurinkosuojatuote taas ehkäisee monia iho-ongelmia, ja sitä tulee myös käytettyä.”
Onko totta, että osa öljyistä tukkii ihoa? Mitkä öljyt eivät tuki?
”Kyllä. Olisin hyvin varovainen melkein kaikkien öljyjen kanssa, jos iho on taipuvainen epäpuhtauksiin tai ihotyypiltään rasvainen. Komedogeenisiä eli ihoa tukkivia ovat esimerkiksi kookos-, vehnänalkio-, avokado- ja oliiviöljy. Argan-, marula- ja jojobaöljy eivät tuki ihoa.”
Miksi mies voi olla kuorimatta ihoa ja naisen pitäisi tehdä se kerran viikossa?
”Miestyyppisellä iholla näkee enemmän mustapäitä kuin naistyyppisellä – molemmat ihot tarvitsevat kuorintaa 1–2 kertaa viikossa. Kuorinta ehkäisee myös karvatupentulehduksia ja sisään kasvaneita karvoja, joita parrankasvu voi aiheuttaa.
Ihoa kannattaa kuoria kohtuudella. Kasvojen ihoa kuoritaan nykyisin aivan liikaa ja on todella hämmentävää, että jotkut alan asiantuntijat neuvovat tekemään sen päivittäin.
Iholla on suojakerros eli mikrobiomi, jonka tärkeys on huomattu vasta viime vuosina. Jos siitä poistetaan kuorimalla kaikki suoja, eli tärkeät rasva-aineet ja hyödylliset mikrobit, iho voi vaurioitua.
Jos käyttää liian karkeaa raekuorintaa ja käyttää voimaa, voi vahingoittaa ihoa ’mikrorepeämillä’. Kemialliset happo- ja entsyymikuorinnat ovat iholle hellävaraisempia.”
Hyvin puhdistettu iho ei mene tukkoon. Totta vai tarua?
”Tarua. Yön aikana ihon pinnalle kertyy bakteereita, jotka voivat edistää ihohuokosten tukkeutumista, vaikka ihon puhdistaisi illalla kuinka hyvin. Siksi helposti tukkeutuva iho kannattaa puhdistaa aamullakin edes kevyesti.
Myös ihotyyppi vaikuttaa. Rasvainen iho on alttiimpi tukkeutumisille, koska sillä on usein enemmän huokosia kuin normaalilla tai kuivalla iholla. Rasvaisen ihon huokoset ovat laajentuneita ja tuottavat enemmän talia.
Myös ikääntyminen muuttaa ihohuokosia: kun ihon kimmoisuus vähenee, huokoset suurenevat. Laajentuneet huokoset saattavat tukkeutua nopeammin.
Toki puhdistamisellakin on iso rooli. Ihohuokosten kautta poistuu talia ja hikeä. Kun kuolleet ihosolut kohtaavat öljyn ja hien, ne alkavat kerääntyä ihon pinnalle.
Jos ihoa ei puhdista tai kuori säännöllisesti, iho altistuu tukkeutumille. Myös tyypillisesti komedogeeniset tuotteet, kuten meikit ja aurinkosuojat, saattavat tukkia ihoa.”
Pitääkö ihon antaa ”hengittää” ja pitää meikittömiä päiviä?
”Iho ei hengitä, sillä pintakerros on käytännössä kuollut. Ihon alemmat kerrokset saavat ravintonsa ja happensa verenkierrosta.
Meikillä voi joko vähentää tai lisätä ihon rasvaisuutta tai päinvastoin vähentää sen luontaisia kosteuttajia. Jos käytössä on vääränlainen meikkivoide, se voi tukkia huokosia ja lisätä epäpuhtauksia. Myös iho-ongelmat voivat pahentua vääräntyyppisten ihonhoitotuotteiden tai meikkien käytöstä. Tällöin on toki parempi antaa ihon levätä.”
Näkyykö naamasta, jos ruokavalio on huono tai suolisto ei voi hyvin?
”Tästä ollaan kahta mieltä, sillä suoliston hyvinvoinnin yhteyttä ihon kuntoon ei ole voitu osoittaa yksiselitteisesti. British Journal of Dermatology -tiedejulkaisussa esiteltiin silti muutama vuosi sitten tutkimus, jossa todettiin ruusufinniä sairastavilla enemmän muun muassa ärtyvän suolen oireyhtymää, haavaista paksusuolentulehdusta ja ohutsuolen bakteerien liikakasvua. Ruusufinnin hoitoon käytetään paljon antibiootteja, jotka vaikuttavat suolistomikrobeihin. Myös jokin ruoka voi laukaista ruusufinnin.
Oma näkemykseni on, että myös iho tarvitsee ravintoa ja ravitsemuksella on iso vaikutus ihon hyvinvointiin. Erilaisilla ravintoaineilla, kuten proteiinilla, antioksidanteilla ja vitamiineilla, on merkitystä myös iholle.”
Psst! Helsingin ja Tampereen yliopistojen kehittämän metsäpölyn eli Reconnecting Nature -mikrobiuutteen tutkimuksessa kävi ilmi, että kun metsäpölyä hierottiin aikuisten iholle kaksi viikkoa, suoliston mikrobikanta monipuolistui. Sen perusteella iholla ja suolistolla on siis ainakin jonkinlainen yhteys.
Juttu on julkaistu Trendissä.