
Janina halusi kauniit hampaat ja laittoi tuhansia euroja oikomishoitoon – sitten alkoivat sietämättömät kivut
Janina Peltosta, 44, pilkattiin lapsena hampaistaan, ja hän piilotteli niitä vielä aikuisenakin. Oikomishoito vaurioitti ientä, mutta oli silti kaiken väärti.
”Alakoulussa pojat haukkuivat minua majavahampaaksi ja oravaksi. Minulla oli isot ja ulkonevat etuhampaat, ja olin myös hyvin laiha. Mielsin itseni tikuksi, jolla on iso pää ja isot hampaat.
Kiusaaminen jatkui koko alakoulun, eikä kukaan aikuinen koskaan puuttunut siihen. Häpesin ulkonäköäni, enkä kehdannut puhua asiasta edes vanhemmilleni.
Tuohon aikaan koulukuvat teetettiin paperisena. Äidilläni on edelleen albumit tallessa. Olen raaputtanut naamani irti niistä kuvista, joissa en ollut mielestäni edustava.
Hampaitani yritettiin oikoa. Käytin öisin niskavetoa, mutta se tuntui hankalalta ja otin sen usein kesken unien pois. Oikomisesta oli pientä apua purentaan muttei hampaiden ulkonäköön.
Koko aikuisikäni olen nauranut käsi suun edessä. Hampaat ovat vaikuttaneet itsetuntooni: olen tuntenut, etten ole kaunis.
Olen vuosien aikana googlettanut varmasti jokaisen oikomisvaihtoehdon ja pohtinut, mitä hampailleni voisi tehdä. Myös alaetuhampaani olivat kääntyneet sikin sokin.
Viimeinen pisara oli, kun luin tyttärelleni iltasatua, ja hän jäi tuijottamaan minua tokaisten: ”Äiti, miten sinun hampaasi menevätkin noin hassusti.”
Tyttäreni ei sanonut sitä ivallisesti, mutta tokaisu sai minut liikkeelle. Varasin ajan maksuttomaan oikomishoidon arvioon.
Alahampaissa tilanne oli keskivaikea ja ylähampaissa helppo. Silti ylähampaat häiritsivät minua enemmän, koska ne näkyivät muille. Halusin oikomishoitoon esteettisistä syistä.
Minulle ehdotettiin näkymätöntä kalvo-oikomista. Olisin ollut valmis ottamaan perinteiset raudatkin, kunhan hampaat saataisiin riviin.
Hinta-arvio oli 4 000 euroa. Olin lukenut, että hoitoon voi mennä kymppitonni, joten hoito tuntui lähes ilmaiselta.
Päätin siltä istumalta, että haluan kalvot. Olin nähnyt paljon onnistuneita muutoskuvia, ja joissain niissä oli ollut pahempikin lähtötilanne kuin minulla.
”Minulla kävi oikomishoidon loppuvaiheessa kalvojen kanssa ikävä sattumus.”
Oikominen aloitettiin vuoden 2021 alussa. Hampaisiini tehtiin reilu parikymmentä läpinäkyvää muottia. Aluksi hampaita hieman särki ja ne olivat arat, mutta muuten muotit tuntuivat heti vaivattomilta.
Kalvoja pidetään suussa koko ajan – ne otetaan pois vain syömisen ajaksi. Se on vähän kuin naksauttaisi tekarit suusta purkkiin.
Hampaiden asento alkoi muuttua jo ensimmäisen kuukauden aikana. Iloitsin muutoksista itsekseni. En puhunut oikomisesta juuri kenellekään, koska se tuntui niin yksityiseltä ja myös kipeältä asialta lapsuuden aikaisen kiusaamisen vuoksi.
Uusia kalvoja vaihdetaan sitä mukaa kun hampaat ovat oienneet. Minulla kävi oikomishoidon loppuvaiheessa kalvojen kanssa ikävä sattumus. Hammaslääkäri laittoi toiseksi viimeisen kalvon hampaisiin, mutta niiden reunaan oli jäänyt valmistusvaiheessa pieni mutta terävä piikki.
Olin ajamassa hammaslääkäristä kotiin, kun tunsin alahampaan ikenessä sietämätöntä kipua. Kotona otin muotin pois, mutta se oli ehtinyt repsauttaa ientä hampaasta irti.
Hammaslääkäri ohjasi minut parodontologille, joka yritti kuroa ikenen kiinni tikeillä. Toimenpide oli kivulias eikä siitä ollut mitään apua. Lisäkustannukset jouduin maksamaan itse, mitä pidin kohtuuttomana.
Ikenessä on edelleen puolen sentin tasku, joka on tulehdusherkkä ja jonne kerääntyy herkästi plakkia. Ien myös ärsyyntyy harjaamisesta. Yritän puhdistaa sitä vanupuikoilla ja hammaslankaimilla.
Hirveä riesahan se on. Olen oikomistulokseen kuitenkin niin mielettömän tyytyväinen, että menisin hoitoon uudestaan, vaikka tietäisin, että ien vaurioituu.


Viimeisten kalvojen aikana katselin hampaitani ihmeissäni: minulla on suorat hampaat, jotka eivät herätä huonolla tapaa huomiota. Oikomiseen meni kymmenen kuukautta. Olen viettänyt pitkiä aikoja peilin edessä ja vain hymyillyt – ja tuntenut itseni vihdoinkin kauniiksi.
Työskentelen lähihoitajana akuuttivuodeosastolla. Tuntuu ihanalta, että saan hymyillä potilaille aidosti ja rennosti. Olla iloinen ja hymyileväinen hoitaja. Eräskin potilas tokaisi: onpa sinulla komeat hampaat.
Oikomistulosta ylläpidetään hampaisiin asennetuilla retentiolangoilla sekä kalvoilla, joita pidän joka toinen yö.
Kiusaamisen haavat ovat syvät ja muistan haukkumasanat elävästi, mutta ne ovat menettäneet merkityksensä. Muistot eivät enää vaikuta itsetuntooni.”
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 12/2025.


Kommentit