Toiveiden joululahja ei ollut se kaikkein tavallisin mutta sitäkin mieluisampi.

Viime jouluna Ninni Lankinen sai lahjaksi puolentoista neliömetrin kokoisen, toiselta puolelta vaahtomuovilla pehmustetun vanerilevyn. Sen oli valmistanut äidin puoliso, Ninni oli etsinyt netistä ohjeet. Vanerilevyllä Ninni tanssii.

Ninnin intohimo on swing-musiikin tahtiin tanssittava paritanssi lindy hop, joka syntyi 1920- ja -30-luvuilla New Yorkin Harlemissa afroamerikkalaisen väestön keskuudessa. Ninni tanssii muitakin swing-­tansseja, kuten yksilötanssi steppiä. Vanerilevyn avulla steppiä voi treenata kotona.

”Lauta tarvitaan, koska steppikengistä tulee reikiä parkettiin”, Ninni kertoo.

”Puoliso kyseli vanerilevyn nähdessään, että okei, mihinkäs ajattelit tämän laittaa. Makuuhuoneemme ei ole tarpeeksi iso, jotta sen olisi voinut laittaa sängyn alle ja saada vedettyä sieltä pois.”

Levylle löytyi paikka kirjahyllyn takaa. Tosin sekin vaati toimenpiteitä, hylly piti ensiksi pultata seinään ­kulmaraudoilla, jotta sen taakse jäi tarpeeksi tilaa eikä se kaatuisi levyä siirrellessä.

Läheiset ovat tehneet tanssin takia tällaisia pieniä ja joskus vähän suurempiakin myönnytyksiä. ­Ninnin äiti esimerkiksi saapuu toisinaan hoitamaan lapsia ­Kangasalta Helsinkiin, jotta Ninni pääsee tanssimaan.

Ninnin suuri unelma, päästä oman treenaamisen lisäksi opettamaan lindy hopia, toteutui vuosi sitten ­syksyllä.

Kolmevuotiaasta erilaisia tanssilajeja harrastanut Ninni löysi lindy hopin sattumalta kokeilemalla sitä eräänä heinäkuisena päivänä tanssitapahtumassa vuonna 2009. Aluksi se tuntui vaikealta. Paritanssin vauhdikkaat kuviot turhauttivat. Hän sisuuntui.

”En yhtään tiennyt, mitä minun pitää tanssiessani tehdä, mutta laji tuntui heti niin kiehtovalta, että aloitin lindy hop -tunnit.”

Kaikille tanssijoille avoimiin sosiaalisiin tansseihin, eräänlaisiin lindy hop -iltamiin, hän uskaltautui mukaan pari vuotta myöhemmin.

Kun vuonna 2018 Ninni erosi lastensa isästä, tanssiminen antoi tunteen toimijuudesta kriisin keskellä ja mukavaa tekemistä, joka siirsi ajatukset pois erosta.

Ninni tanssi siihen aikaan paljon: jopa 25 tuntia viikossa. Samalla suhteet tanssiporukkaan tiivistyivät ja vahvistuivat.

”Kun olin aiemmin kokeillut sosiaalisia tansseja, minulla oli pienet lapset. Ei kannattanut jutella kenenkään kanssa, jotta ehti tanssia.”

Eron myötä aikaa vapautui enemmän, ja erokokemus sai hakeutumaan toisten luo tietoisestikin.

”Kun elämässä on vaikeaa, on tavallista helpompi löytää muiden luo jollakin normaalia diipimmällä tasolla. Rupesin helposti juttusille muiden tanssijoiden kanssa ja tutustuin heihin.”

Laji imaisi oikein kunnolla mukaansa ja ajatukset omasta tanssimisesta vapautuivat lopullisesti.

”Tajusin, etteivät muutkaan välttämättä ole sen etevämpiä, he vain uskaltavat tehdä asioita. Itselläni on ollut aika pitkä matka ajatukseen, että voin vaikka luoda koreografian ja esittää sen, eikä minun tarvitse pyytää siihen lupaa keneltäkään.”

Swing-musiikki vie Ninnin mennessään.

”Minun on hyvin vaikea pysytellä paikoillani, jos ­kuulen swingiä.”

Lindy hop perustuu improvisointiin ja tanssiparin keskinäiseen vuorovaikutukseen. Improvisointi sujui mutta ajatus tanssiparista tuntui Ninnistä aluksi vieraalta.Baletti- ja nykytanssitunneilla hän oli oppinut keskittymään vain omaan tanssiinsa.

”Olin tottunut siihen, että salin peileistä tuijotetaan itseä. Alkeistason lindy hop -tunnit pidettiin jumppa­salissa, jossa ei ollut peilejä. Nykyään minulle tanssin paras osuus on keskustelu toisen ihmisen kanssa ilman sanoja, liikkeen ja musiikin välityksellä.”

Lindy hopissa tanssijat eivät muodosta keskenään vakituisia tanssipareja, vaan paria vaihdetaan tanssitunneilla ja tapahtumissa joskus jopa jokaiseen tanssiin.

Ninni on koulutukseltaan suomen kielen opettaja. Tanssi on yksi kieli, hän sanoo. Oivalluksen myötä lindy hopin maailma tuntui viimeinkin kunnolla avautuvan. Paria ei välttämättä tunne ollenkaan, mutta hänen kanssaan saattaakin jakaa elämänsä parhaan tanssin, kuten minkä tahansa keskustelun.

”Kun kemiat ja kehojen liikkeet parin kanssa yllättäen kohtaavat, kokemus on unohtumaton.”

Tanssimisen tiedetään tuottavan hyvänolon ­hormoneja, kuten endorfiineja. Ninnin elämässä tanssin tuomat ilon ja riemun hetket eivät rajoitu vain niihin, jolloin hän itse tanssii. Tanssi on elämäntapa, koska se on tavalla tai toisella mukana monessa eri hetkessä.

”Tanssin maailmaan kunnolla sukeltaminen on opettanut mielen tasolla paljon. Esimerkiksi omien treeni­videoiden katsominen oli aluksi ihan kamalaa, mutta ­sitten opettelin tietoisesti suuntaamaan huomioni onnistumisiin ja hienoihin juttuihin virheiden sijaan.”

Ninni on alkanut luottaa yhä enemmän itseensä ja ottamaan myös vastuuta oppimisestaan. Enää hän ei odota, että joku muu opettaa vaikka viemistä tai jonkin hienon uuden liikkeen, vaan alkaa vain tehdä itse.

”Uskon, että tämä asenne on vapauttanut ja rohkaissut minua muutenkin elämässä, esimerkiksi aloittamaan väitöskirjaprosessin. Harva osaa valmiiksi, mutta useimmat pystyvät oppimaan vaikka mitä, kunhan jaksavat tehdä riittävän määrän toistoja”, Ninni sanoo.

Muiden opettaminen taas tuottaa aivan uudenlaisia riemun tunteita, kun näkee oppilaiden oivaltavan, edistyvän ja nauttivan tanssimisesta.

”Opettamalla pääsee myös vaikuttamaan lajin ja suomalaisen tanssikulttuurin kehittymiseen. Paritanssikulttuuri on pitkään ollut hyvin traditionaalista: se on perustunut ajatukseen kahdesta sukupuolesta.”

Nykyisin tanssikoulussa, jossa Ninni opettaa, ei puhuta miehen ja naisen vaan viejän ja seuraajan rooleista.

Kansainvälisissä tanssitapahtumissa käy vielä opettamassa kahdeksankymppisiä lindy hopin veteraaneja.Ninni toivoo, että laji olisi omassakin elämässä mukana vielä pitkään.

”Koen, että identiteetistäni puuttuisi tosi paljon ilman tanssia. En esimerkiksi koe muuten olevani kovin luova ihminen, mutta tanssiminen antaa luovuudelle mahdollisuuden tulla esiin.”

Juttu on julkaistu aiemmin Kauneus ja Terveys -lehdessä 12/2023.