Loppusyksyisenä torstaina ympäristöliikkeen on määrä osoittaa mieltään Helsingin keskustassa kulman takana paikasta, jossa tapaamme Ville Myllyrinteen, 49, kanssa.

Villelläkin on kokemusta ilmastomielenosoituksesta. Näyttelijä tosin osallistui sellaiseen Aikuiset-televisiosarjan viisikymppisenä Markkuna.

Viime syksynä hahmosta tuli katsojien suursuosikki, kun hittisarjan kolmas kausi nosti häntä esille entistäkin paremmin. Päähenkilö Oonan eli näyttelijä Anna Airolan isää esittävän Markun valtti on, ettei hän ole keski-ikäinen suomalainen mies sillä viihteestä tutuimmalla tavalla.

”Harmaa ja jäykkä virastotyyppi olisi ollut jo klisee. Mielikuvissani Markun esikuva oli kollegani Risto Kaskilahti: sporttinen, ulospäinsuuntautunut, hyväntahtoinen ja elinvoimainen. Markusta tulikin lämmin ja kiva, kuten koko sarjasta.”

Ville tunnetaan koko kansan koomikkona: sketsisarjoista näyttelijä-ohjaaja Kari Ketosen kanssa ja lukuisista rooleistaan tv-sarjoissa ja elokuvissa. Ensimmäisen leffapääroolinsa hän teki kuitenkin vasta Sieniretki-elokuvassa.

HELSINKILÄINEN NÄYTTELIJÄ KIINNOSTUI teatterista lukiolaisena. Ville varttui yksinhuoltajan poikana Mellunmäessä, aivan metron päätepysäkin lähellä, ja viihtyi nuorena ennemmin urheilu- kuin taideporukoissa.

”Että sellainen kulttuuriperimä! Ajattelin pitkään, että kaikki taide on kuin baletti eli pitää aloittaa hyvin nuorena.”

Kun lukion jälkeen tuli aika hakea opiskelupaikkaa, hän tiesi, että äiti pakottaa hakemaan jonnekin. Vaihtoehtoja oli kaksi.

”Katsoin, että käytännölliseen filosofiaan valtiotieteellisessä tiedekunnassa olisi vain yksi pääsykoekirja, siihen pystyisin. Teatterikorkeakouluun ei vaadittu yhtään kirjaa. Hain molempiin”, Ville kertoo.

”Vakavasti puhuen oli minulla muitakin motiiveja. Tykkäsin esiintyä mutta pelkäsin sitä. Pääsykokeissa oksensin Teatterikorkeakoulun pihalle silkasta jännityksestä.”

Päästyään pääsykokeiden toiseen vaiheeseen jo ensi yrittämällä hän ymmärsi samalla pihalla, ettei näytteleminen ole yhtä kuin baletti. Hän voisi menestyä.

”Uskalsin vihdoin haaveilla ja mennä haaveitani kohti. Mutta olin myös täysin vieraantunut teatterista. Ajattelin 19-vuotiaan kovalla itseluottamuksella, että käyn nyt tämän säälittävän peruukkikoulun ja sitten lähden heti Amerikkaan näyttelemään toimintasankaria.”

SISÄÄNPÄÄSYYN VAADITTIIN vielä muutama välivuosi. Kun Ville sitten tuli valituksi Teatterikorkeakouluun vuonna 1995, hän säikähti. Kaveriporukan hauskuttaja vakavoitui.

”Hyppy Itä-Helsingin lähiöstä kulttuuripiireihin tuntui liian isolta. Ajattelin, että minun pitää esittää jotain fiksumpaa ja parempaa kuin olen. Kävin läpi jonkinlaisen tekohenkistymisen. Se oli vahingollista, ja onneksi pääsin siitä irti fiksujen läheisten ja sattuman avulla.”

Ville ei osaa sanoa, miksi hän on vuodesta toiseen niin suosittu hahmo suomalaisessa viihteessä.

”En varmasti koskaan osaa täysin analysoida sitä. Kärsin huijarisyndroomasta, kuten varmasti kaikki esiintyjät. Paitsi narsistit, mutta he nyt eivät kärsi mistään muutenkaan.”

Hän kuvailee ikään kuin kuuluvansa suomalaisen viihteen kalustoon.

”Olisiko minusta tullut viihteen huonekalu tai ehkä huonekasvi? Jostakusta saattaisi tuntua melkeinpä oudolta, jos en näkyisi televisiossa.”

Ja on suosiossa varmasti kyse myös Villen ”vähän vinksallaan” olevasta maailman- kuvasta.

”Näen asioita koomisessa valossa. Roolini harmaapukuisena kivikasvoisena suomalaismiehenä on ollut minulle vihanta sektori. Kun ryhdyimme tekemään Karin kanssa sketsisarjoja, päätimme, ettemme yritä tehdä tekemällä hauskaa vaan mietimme, mikä on oikeasti hauskaa.”

TÄRKEINTÄ SAAVUTUSTAAN Villen ei tarvitse kauan miettiä.

”Suurin onnistuminen on perheeni. Minulle oli jo alussa selvää, että haluan viettää lasteni kanssa paljon aikaa ja olin siihen valmis. Olisi karmeaa, jos olisin möhlinyt sen roolin.”

Villellä ja hänen vaimollaan on 20- ja 18-vuotiaat pojat ja kahdeksanvuotias tytär, iltatähti.

Perheen ja näyttelijän usein ilta- ja lomapainotteisen työn yhdistäminen on vaatinut ”ennen muuta raatamista”, kuten Ville sitä kuvailee. Toisaalta hänet on nähty teatterin lavalla viimeksi vuonna 2005.

”Ihan kaikkea ei voi saada. Suurta Shakespearen tulkitsijaa minusta ei tullut, mutten ole jäänyt kaipaamaan teatterirooleja. Hatunnosto niille, jotka jaksavat vetää sata kertaa saman näytöksen. Se on raskasta. Minulle sopii paremmin hommasta toiseen hyppiminen.”

Kotona ei juuri ole puhuttu isän töistä, eivätkä lapset ole kovastikaan katselleet isänsä tuotantoa.

”He pitävät isäänsä enintään tekovitsikkäänä, tai eivät ainakaan myönnä enempää.”

Joskus työ tulee kuitenkin vastaan erikoisissakin paikoissa. Kuten silloin, kun keskimmäisen lapsen matematiikan opettaja näytti tunnillaan matikan ope -sketsin Ketonen & Myllyrinne -sarjasta. Opettaja kysyi oppilailtaan, onko videon mies tuttu. Villen poika vastasi: ”Toi on mun isä.” Kävi ilmi, ettei opettaja tiennyt sukulaissuhteesta.

Villestä tuntuisi älyvapaalta valittaa siitä, että ihmiset tunnistavat hänet, kun on ensin siihen pyrkimällä pyrkinyt. Välillä julkisuus kuitenkin uuvuttaa.

”Olen opetellut kulkemaan laput silmillä. Välillä olisi hyvä, jos voisi vaihtaa naamaa. Perhe sanoo, että on ihana mennä ruokakauppaan ilman minua.”

Ihmiset yrittävät usein peittää tuijotuksensa, supinansa ja kylkeen tökkimisensä Villeltä, mutta perheeltä he eivät sitä enää kykene tekemään.

KAAOS. Sellaiseksi Ville kuvailee kalenteriaan, eikä tilanteeseen ole tullut parannusta vuosien saatossa. Koko 24 vuoden uransa ajan freelancer on tiennyt työnsä korkeintaan kolmen kuukauden päähän.

”Minulle on aina hoettu, että pitää takoa, kun rauta on kuumaa. Viime vuosina olen alkanut kysellä, että koska se rauta viilenee.”

Hauskan miehen roolilla on kääntöpuolensa. Ville epäilee jatkuvasti taitojaan ja kyseenalaistaa kykynsä.

”Elämäni on yhtä itse-epäilystä. Huumori on kuitenkin tapani elää. Se on katkeransuloista itseironiaa.”

Paljon tekevä ja helposti innostuva Ville ei ole säästynyt uupumukselta. Hän epäilee, ettei tilanne helpota jatkossakaan, ellei hän voita lotossa.

”Välillä on pitänyt lääkäriltä asti käydä kysymässä, onko kaikki kunnossa vai olenko jotenkin vakavasti sairas. Sitten on paljastunut, että olen ollut ’vain’ uupunut. Jonkin verran väsymystä ja lievää masennusta on pitänyt käsitellä ammattilaisen kanssa.”

Kun työskentelee freelancerina, alkaa helposti ajatella, että pitää olla kaikessa mukana tai ei ole mitään.

”Jos saisin Eurojackpot-voiton, voisin ehkä palata levänneenä takaisin. Mutta en väitä, että olisin oppinut uupumuksistani niin, etten uupuisi uudelleen. Usein uupumus yllättää minut parin vuoden välein ja tulee aina yllätyksenä. Siitä on tullut semmoinen kierre. Tiedän, että se voi iskeä uudestaan.”

Tiiviin työtahtinsa lieveilmiöön Ville ei ole keksinyt mitään kaikkivoipaista ratkaisua. Hän lukee kyllä paljon self help -oppaita.

”Ei niistä mitään jää mieleen. Yhden ajatuksen muistan: kenenkään ei pitäisi manageroida aikaansa vaan energiaansa. Omaa vireystilaa pitää suojella.”Vapaa-ajalla liikaa aikaa kuluu suoratoistopalveluihin ja netissä pyörimiseen, Ville myöntää. Autoa ajaessa hän kuuntelee äänikirjoja mutta toivoo, että ehtisi lukea enemmän perinteisiäkin kirjoja.

”Olen sanonut lapsilleni, että jätän heille perinnöksi watch listini: tunnollisesti suoratoistopalveluun listaamani elokuvat ja sarjat, joita en ole ehtinyt katsoa. Tiedän tosin, etteivät ne voisi heitä vähempää kiinnostaa.”

VILLE ON SILTI tehnyt asioita hyvinvointinsa eteen. Joitakin vuosia sitten hän kyllästyi olemaan jatkuvasti väsynyt ja alkoi liikkua enemmän. Nykyään tavoite on treenata aina kun mahdollista, ainakin 3–5 kertaa viikossa.

Vasemmassa ranteessa kulkee valkorannekkeinen älykello, jonka kellotaulua kiertää kuparinvärinen reunus.

”Halusin eroon kroonisesta väsymyksestä, en välttämättä vain kiloista, joita oli kertynyt. Minustakin on tullut älykellon orja. Jos näen, etten ole ollut riittävän aktiivinen, lähden edes kävelylle.”

Lenkkeilyn lisäksi Villen lajiksi valikoitui aikuisiällä täysin yllättäen crossfit, josta tuli hittilaji jokin vuosi sitten.

”Olin haukkunut lajia jo pari vuotta. Sitten menin kokeilemaan ja jäin kerrasta koukkuun. Olin myös sanonut, etten lähde mihinkään ryhmähommaan ja lähdin heti.”

”Parasta on, että siellä on vetäjä, joka kertoo, mitä milloinkin tehdään. Olen päässyt myös pitkästä aikaa seisomaan käsilläni ja harjoittelemaan köysikiipeilyä kohti kattoa. Laji on oikeaa liikuntaa.”

Ville sanoo huomanneensa jo ensimmäisissä treeneissään, että lajin harrastajat ovat keskimääräistä paremmassa kunnossa. Itse hän sanoo urheilevansa omien rajoitustensa puitteissa.

”Kuntoni on kohentunut huomattavan paljon. Kymmenen vuotta sitten olin aivan lopussa.”Ironista kyllä Villen oma kunto romahti, kun hän vei poikiaan pieninä harrastuksiin ja eli niissä tiiviisti mukana.

Nuorena Ville harrasti paitsi pallopelejä myös nyrkkeilyä ja potkunyrkkeilyä.

”Ehkä siinä oli sellaista ajattelua, että yksinhuoltajan pojan on hyvä pyöriä äijäporukoissa. Mutta ei minulla ollut sellaista sielua ja luonnetta ollenkaan. Nekin vuodet olisin voinut tehdä jotain järkevämpää.”

JO VUOSIA VILLE on myös käsikirjoittanut ja tuottanut viihdettä Funfar Films -yrityksensä kautta kahden yhtiökumppaninsa kanssa. Yksi tuotantoyhtiön suurprojekteista on alkuvuodesta 2024 Ylellä alkava Ride out -televisiosarja moottoripyöräilijä Jarno Saarisesta. Ville on Sami Keski-Vähälän käsikirjoittaman sarjan osatuottaja ja myös näyttelee siinä fiktiivistä moottoripyörämaahantuojaa.

Tuotannon kansainvälisyys on Villelle tärkeä. Sarja esiteltiin vuonna 2019 Ranskassa kansainvälisille rahoittajille tapahtumassa, johon valittiin 500 hakijasta 15. Sarjan ohjaa ruotsalainen Simon Kaijser, ja tuotannon budjetti on kymmenen miljoonaa euroa.

”Parasta on, että sarjassa on kiinnostanut ulkomailla sen käsikirjoitus, ei vain rahoitus. Jos 19-vuotiaana haaveilin urasta ulkomailla, nyt ajattelen, että yksikin euro maailmalta vastaa miljoonaa. Kaipuuni kansainvälisyyteen ei ole kadonnut.”

TÄNÄ VUONNA VILLE täyttää 50 vuotta. Hän kuvailee ikääntymistä omaan sarkastiseen tapaansa.

”Kyllä tässä kriisiä on. Aika valuu käsistä ja ideoita on paljon, mutten ehdi niin paljon kuin haluaisin. Jokainen päivä on lyhyempi. Hyvä puoli on, etten ole pitkästynyt aikuisiällä kertaakaan. Koko ajan on enemmän tekemistä ja aina voisi viisastua, mutta samalla olen hirveän laiska.”

Tähänastisesta urastaan Ville on iloinen ja ylpeä. Haaveissa siintää yhä oma kiertue, kun siihen vain olisi joskus aikaa. Stand upia hän tekee toki nytkin säännöllisesti yrityskeikoilla.

”Olisi kuitenkin pettymys, jos viihdesarjojen teko jäisi kahteen. Alun perin ajatus oli luoda niitä enemmän yhdessä Karinkin kanssa. Mietin, mikä seuraava formaattimme voisi olla, mutta minulla ei ole hajuakaan. Olisi silti kiva, jos sellainen vielä syntyisi.”

Pyydän Villeä kertomaan lukijoille jotain, mitä hänestä ei tiedetä. Hän epäilee, että kaikki on jo tullut julki.

”Ehkä he eivät tiedä, että elämässäni ei oikeasti tapahdu mitään. Tunnen olevani tosi tavallinen. Se on supervoimani”, hän sanoo ja nauraa.

Toinen on kiistattomasti itseironia. Se tulee selväksi viimeistään, kun tapaaminen on päättymässä.

”Tästä ei kyllä tullut kovin hääppöinen haastattelu. Mutta tällaista tämä on. Tyhjästä on paha nyhjäistä.”

Artikkeli on ilmestynyt Eevassa 1/2023.