"Ruokapöytäni ääressä herkuttelevat tyttäreni Emilia avopuolisonsa ja 11- ja 5-vuotiaiden poikiensa kanssa. Usein seuraan liittyy pitkäaikainen ystäväni Paula Sutinen. Hän on hyvä ruuanlaittaja ja asuu samalla kadulla. Nyyttikestihengessä he tuovat yleensä tullessaan jotain itse tekemäänsä, kuten vastapaistettuja sämpylöitä tai jälkiruokaa.

Kun miesystäväni Alpo Suhonen on luonani, syömme hyvin. Hänkin on kiinnostunut ruuanlaitosta ja on hyvä siinä, mutta emme mahdu yhtä aikaa samaan keittiöön.

Ruuanlaittajana olen hidas ja perusteellinen mutta myös impulsiivinen. Käytän harvoin reseptejä, sillä nautin improvisoinnista. Toisaalta olen vähän turhankin perfektionistinen, sillä täydellisyyden tavoittelu ei ole koskaan hyväksi. Kun sorrun ruokadiivailuun, torun itseäni, että pitääkö ihan tavallisena sunnuntaina tehdä luulientä, peuranpaistia tai ankkapatee-endiiviveneitä.

Haasteellisinta on organisointi ja aikataulutus, sillä olen huonon ajoituksen mestari. Lähden myös usein kunnianhimoisesti tekemään kolmen ruokalajin aterioita ja keksin loppumetreillä omituisia juttuja.

Lapsuudenkodissa äiti teki aina hyvää kotiruokaa, kuten haukea munakastikkeessa tai karjalanpaistia. Toisaalta hän tuskaili ruuanlaiton työläyttä, joten me lapset emme kiinnostuneet siitä. Olin melkoisen menevä jo silloin, ja kaikki muu oli kivempaa kuin keittiöpuuhat.

Kipinä ruuanlaittoon syttyi opiskeluvuosina, jolloin asuin kotitalousopettaja Tuula Linsiön kanssa kimppakämpässä. Kun kutsuimme ystäviä meille, hän kokkasi ja minä avustin. Oppi tarttui tehdessä.

Ruokafilosofiani tiivistyy Tove Janssonin lausahdukseen ’Hauskanpito on menestystä arvokkaampaa’ sekä Federico Fellinin elokuvan loppurepliikkiin ’Annettu elämä on juhla, eletään se yhdessä’. Siis rakkaudella valmistettu ja ystävien kesken nautittu ateria tekee hyvää sielulle ja keholle. Siihen pitäisi pyrkiä.

Reseptini löytyvät yhdistetystä päivä- ja vieraskirjastani. Kirjaan sinne koko menun, milloin ja kenen kanssa söin sekä vieraideni kommentit yksityiskohtaisesti. Kirjaa selatessani muistan ihanat sunnuntaihetket.

Näyttelijän työajat ovat vaikeita intohimoiselle ruuanlaittajalle, joka mielellään nauttisi myös raaka-aineiden hankkimisesta. Olen freelancer, mutta nyt olen kiinnitettynä Kansallisteatterin Musta Saara -musiikkinäytelmään. Lounastan usein teatterilla ravintola Morkussa, ja pari tuntia ennen näytöstä syön kotona tai kaupungilla.

Helpotan arkea tekemällä paljon ruokaa kerralla. Siitä riittää useaksi päiväksi ja pakastimeenkin. Olen oppinut, että yhden hengen talouteen ei kannata arkena ostaa liikaa raaka-aineita. Hävikki harmittaa.

Kaapissani on aina salaattiin sopivaa juustoa, kuten fetaa tai halloumia, sekä paksua kreikkalaista jogurttia, marjoja, sitruunoita, juureksia, sipuleita, luomukananmunia, voita, öljyä, hiutalesuolaa ja tomaatteja. Niillä ihminen pärjää pitkään. Suosin kaikessa luomua.

Maustajana olen kokeileva. Tuon matkoiltani usein maustesekoituksia. Tutustuin hiljattain egyptiläiseen dukkahiin ja ihastuin siihen kovasti. Kauniit mustat seesaminsiemenet ovat myös suosikkejani, ja yrtit ovat parasta, mitä tiedän.

Ruokagurujani ovat taitavat ystäväni Tuula Linsiö, Liisa Penttilä ja Meena Kaunisto. Myös naapurissani asuva Meri-Tuuli Väntsi ja hänen kokkikollegansa Pipsa Hurmerinta tekevät ruokaa ihanalla otteella. Minulla on ollut ilo vierailla heidän ruokaohjelmassaan Samassa liemessä.

Rakastan juuri nyt sitä, että ystäväni Tuula on kutsunut minut ja tyttäreni perheineen päivälliselle. Hän vihjasi tekevänsä kaalikääryleitä, ja ne ovatkin aivan omaa luokkaansa.

Ruokabravuurini on lammaspaisti, jota kaikki odottavat pääsiäisenä kieli pitkällä. Paistelen sitä hitaasti ja hoitelen hellästi. Paistissa maistuvat valkosipuli, timjami ja rosmariini. Perin ohjeen runoilija Matti Rossilta.

Minulle syntisen hyvää on ankan- tai hanhenmaksapatee paahdetulla vaalealla leivällä samppanjalasillisen kera. Se on syntisen hyvää mutta nykyään myös paheksuttavaa. Onneksi kotimainen Hauhalan hanhenmaksa tuotetaan ilman pakkosyöttöä, joten sitä voi syödä hyvällä omallatunnolla.

Tämän jutun resepteistä ankanrinta on kiva vaihtoehto kinkulle. Filotaikina tuli mieleeni tauon jälkeen, kun ruokaohjelmaan piti keksiä raaka-aine, jota en ollut tehnyt pitkään aikaan. Jälkiruokana pavlova on kiitollinen. Pohjan voi tehdä etukäteen, ja sitten vain kasata kakun juuri ennen tarjoilua.

Joulukuussa intoilen kynttilöistä ja pikkujouluista. Tänä vuonna vietämme joulun läheisten kanssa Madeiralla ja juhlistamme samalla elokuista 70-vuotispäivääni.

Yleensä olemme pyhät siskon perheen kanssa. Ruokaharrastajien pöydässä on herkkuja mädistä makkaroihin, mutta minulle tärkein on Paulan tekemä täydellinen lanttulaatikko. Sen maun ja tuoksun haluan aina jouluuni.

Pöydän kattamisessa tärkeää ovat vahvat värit ja visuaalisuus. Yhdistän Marimekon Kumiseva-liinaan Arabian harmaan Maisema-astiaston. Juhlalautasliinat ovat aina kankaiset. Valkoiset lautasliinani löysin vuosia sitten kirpputorilta. Aiemmin ravintolakäytössä olleet laadukkaat liinat maksoivat vain 50 senttiä kappaleelta. Sujautan niiden ympärille vanhat hopeamansetit, joita Alpo on kerännyt matkoiltaan.

Erityinen ravintolakokemus on Roomasta. Olimme saaneet vinkin Sikke Sumarilta ja Toni Ilmonilta ja löysimme paikan parinsadan metrin päässä Pantheonista. Katselimme, kun iäkkäät mammat kokkasivat puuhellalla. Päivän listalla oli vain yksi ruokalaji, ja ravintola pantiin kiinni, kun padat ja kattilat tyhjenivät. Se pasta oli jumalaista. Sääli, että ravintolaa ei enää ole olemassa.

Haaveilen, että minulla olisi toimiva kahvikone. Uskollisesti palvelut Francis Francis -espressokeittimeni sanoi sopimuksensa irti. Unelmani on löytää pieni ja kaunis laite, joka tekee kahvia kuin paras barista.

Haluaisin lähteä opastetulle taide- ja ruokamatkalle Japaniin ja Koreaan. Siellä kaikki on minimalistisen kaunista ja raaka-aineet erilaisia ja minulle uusia.

4 annosta

Täyte:

Lisäksi:

Tarjoiluun:

Päälle:

Ohje:

Kastike:

Ohje:

Ohje:

Sinikka Sokan punaisten marjojen pavlova