Näyttelijä Oona Airola: Näin pidän huolta itsestäni paineen keskellä
Ihmiset
Näyttelijä Oona Airola: Näin pidän huolta itsestäni paineen keskellä
Oona Airola kertoo näyttelijäntyön ulkonäkopaineista ja kuinka hän torjuu stressiä.
Teksti

Kuvat

25.3.2019
 |
Kauneus ja Terveys

"Ammatissani on ulkonäköpaineita, sitä en voi kiistää. Yritän kuitenkin aktiivisesti olla miettimättä niitä. Ulkonäköön liittyvät ajatukset eivät ole työssäni mitenkään hyödyllisiä.

Hiuksiani ei ole koskaan värjätty. Olen myös torpannut muutaman toiveen värjätä tai vaalentaa tukka roolia varten. Tukkaani on sen sijaan lyhennetty elokuvia varten, ja pian se leikataan taas polkaksi. Rooliin on helpompi sukeltaa, kun ulkonäkökin muuttuu.

Joudun toki huolehtimaan, että jos elokuvan kuvauksia jatketaan vaikkapa puolen vuoden päästä, en liho tai laihdu näkyvästi siinä välissä.

Pidän huolta itsestäni nukkumalla, syömällä hyvin ja uimalla. Yritän ajoittaa uimahallikäynnit niin, että saan olla altaassa melko yksin. Silloin uiminen on lähes meditatiivista.

Pyrin kuuntelemaan kehoani, mikä aikuisilta usein unohtuu. Työni on välillä hyvin fyysistä, joten minun pitää muistaa palautua riittävästi. Usein puhutaan kaamoksen torjumisesta, mutta entä jos vain antaisimme itsellemme luvan levätä enemmän?

Paras tapa torjua stressiä on tavata ihmisiä eri aloilta ja elämäntilanteista. Se antaa tervettä näkökulmaa omaan työhön.”

Oona Airola tekee myös musiikkia ja laulaa. Häneltä ilmestyi single keväällä 2019.

Oona Airola oli Kauneus & Terveys -lehden numeron 2/2019 kannessa sekä mallina helpoista kampauksista kertovassa jutussa. Lue ohjeet kevään trendikampauksiin täältä!

Kommentoi +