Näyttelijä Jaakko Saariluoma loi perheelleen nopean, yksinkertaisen ja edullisen hittiruuan: ”Söperö on kuin risotto mutta silti kaukana risotosta”
Näyttelijä Jaakko Saariluoma loihti lomalla vuosia sitten niin herkullisen ruuan, että sitä pyydetään häneltä edelleen.
”Kuiva, hiekkainen tienlaita, porottava aurinko ja nälkä – näiden elementtien ansiosta syntyi söperö kesällä 2006. Olimme silloin koko perheen asuntoautomatkalla Keski- ja Etelä-Euroopassa.
Kaksi poikaani olivat vielä pieniä ja minäkin aika nuori. Olimme ajamassa Espanjaan San Sebastiániin, kun Ranskassa Lyonin kulmilla perheen vatsat alkoivat kurnia. Pysäytin asuntoauton tienposkeen ja vetäydyin kulkupelin pieneen keittiöön kokkaamaan.
Aloin yhdistellä luovasti keittiöstä löytyneitä aineksia kuten tonnikalaa, pestoa, riisiä, oliiveja ja jogurttia. Ja siinä se oli: söperö, ranskalaisittain le cebreaux.
Ruoka ei olisi ehkä päässyt San Sebastiánin Michelin-ravintoloiden lautaselle, mutta tien päällä se maistui niin herkulliselta, että perheeni pyytää minua tekemään söperöä aina uudestaan.
Resepti on nopea, edullinen ja hemmetin yksinkertainen. Silti söperö on ruoka, jota otetaan lisää, vaikka ei olisi enää nälkä. Kun se on tehty hyvin, kaikki maut erottuvat mutta maistuvat silti yhdessä. Suutuntuma on pehmeä ja risoton tapainen mutta silti kaukana oikeasta risotosta.
Ruoka näyttää nimensä mukaisesti söperöltä. Juon sen kanssa vettä, mutta hifistelijälle sopii Pinot Noir -rypäleistä tehty punaviini.
Söperössä on monta suolaista ainesosaa, joten sitä kannattaa maistella kokkauksen aikana, ettei lisättyä suolaa mene liikaa. Välillä vaihtelen raaka-aineita fiilispohjalta. Tujun version teen käyttämällä chilillä maustettua arrabbiata-pestoa. Tulisuutta voi miedontaa lisäämällä jogurtin määrää.
”Pidän ruokailun sosiaalisuudesta; siitä, kun syödään ja jutellaan kauan saman pöydän ääressä.”
Itselleni en jaksa laittaa mitään ihmeellistä, mutta muille kokkaan paljon ja mielelläni. Kasvoin mummin ja äidin karjalaisessa pitopöydässä, ja siitä innostukseni ruuanlaittoon taitaa olla lähtöisin.
Pidän ruokailun sosiaalisuudesta; siitä, kun syödään ja jutellaan kauan saman pöydän ääressä. Illanistujaisissa tärkeintä on kiireettömyys. Tarjoilen mieluiten espanjalaista tapas-tyylistä naposteltavaa ruokaa sen sijaan, että kokkaisin alku-, pää- ja jälkiruuan.
Järjestäisin illanistujaisia mielelläni usein, mutta esiintyjänä työaikani ovat kuin tivolissa. Kun muut ovat vapaalla, minä olen töissä.
Kolmen vuoden ajan söin vain kasviksia ja kalaa. Aloin tehdä niin, kun kuvauksissa tarjottu kasvisruoka oli muita vaihtoehtoja parempaa. Se johtui siitä, että kasvisruokaa tehtiin pienempiä eriä. Ilmoittauduin kasvisruokailijaksi, ja se jäi päälle.
Nyt olen lipsunut ja nautiskelen välillä hyvän pihvin. Herkkuani on myös hyvin tehty pasta aglio e olio eli oliiviöljyllä ja valkosipulilla maustettu pasta. Enkä voi vastustaa Marskin kuhaa, jos kala on paistettu piparjuurivoissa rapeaksi ja lisukkeena on höyrytetyistä perunoista tehtyä muusia ja herkkusienimuhennosta.
”Muutama vuosi sitten mietin, pitäisikö minunkin hakea ravintolakouluun tai ainakin kesätöihin vaikka apupojaksi pilkkomaan.”
Kokkaan harvoin resepteistä. Sovellan mieluummin vapaasti kotoa löytyvistä aineksista. Vaikka lopputulos ei olisi napakymppi, tekeminen on ainakin hauskaa. Kokkaukseni pelastaa usein se, että kaapistani löytyy aina parmesaania, kermaa, voita, valkosipulia ja lehtipersiljaa.
Ihailen kokkeja. Aina kun törmään ystävääni Kari ”Kape” Aihiseen ja hänen kokkikollegoihinsa, piinaan heitä kysymyksilläni raaka-aineista ja kokkaustekniikoista.
Minua kiehtoo se, miten kirurgintarkkaa käsityötä kokkaaminen on. Myös ravintolatyön hierarkia on hienoa: keittiöön tullaan oppipoikana ja pikkuhiljaa voi edetä keittiömestariksi.
Muutama vuosi sitten mietin, pitäisikö minunkin hakea ravintolakouluun tai ainakin kesätöihin vaikka apupojaksi pilkkomaan. Kape toppuutteli ideaani. Sen sijaan teimme yhdessä ruokakirjan Kape & Jaska – Mestarin otteessa. Opin esimerkiksi sen, miten makua saa muutettua, jos jotain ruoka-ainetta on hulahtanut liikaa.
Nyt haasteeni on saada annoksistani tasalaatuisia niin, että maku on jokaisella valmistuskerralla samanlainen. Mutta olen jo oppinut aika hyväksi kokiksi viettämällä keittiössä paljon aikaa.”
Le cebreaux eli söperö
4 annosta
• 2 1/2 dl kokojyväriisiä (noin 5 dl keitettynä)
• 2 prk (à 200/150 g) tonnikalaa vedessä
• 2 rkl oliiviöljyä
• ripaus suolaa ja mustapippuria
• 1 sipuli
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 dl mustia ja /tai vihreitä oliiviviipaleita
• 1 prk (noin 200 g) punaista pestoa
• 1 dl maustamatonta turkkilaista jogurttia
Lisäksi:
• paahdettuja cashewpähkinöitä tai parmesaanilastuja, lehtipersiljasilppua, limettilohkoja, kirsikkatomaatteja
1. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta siivilässä.
2. Valuta tonnikalapurkeista vedet. Paista tonnikalaa hetki pannulla oliiviöljyssä. Mausta suolalla ja pippurilla. Kumoa tonnikala lautaselle.
3. Kuori ja silppua sipulit. Kuullota niitä pannulla kevyesti. Lisää tarvittaessa öljyä.
4. Kumoa tonnikala ja oliiviviipaleet pannulle. Paistele vielä hetki.
5. Lisää joukkoon keitetty riisi. Sekoita.
6. Kääntele joukkoon punaista pestoa ja jogurttia. Tarkista maku ja säädä tarvittaessa mausteita. Notkista halutessasi vedellä.
7. Viimeistele lehtipersiljasilpulla, limetillä ja pähkinöillä tai parmesaanilastuilla. Tarjoa lisukkeena kirsikkatomaatteja.
Muista! Punaisten pestojen tomaatti- pitoisuus vaihtelee. Valitse mahdollisimman paljon tomaattia sisältävä tuote.
Vinkki! Jos pidät tulisista mauista, kumoa ruokaan purkillinen chilillä maustettua pesto arrabbiataa.
Juttu on julkaistu Eevassa 2/2024.
