On torstai ja toinen niistä viikon arkipäivistä, jolloin Kristiina Wegeliuksella, 57, ei ole kiirettä heti aamusta jäähallille. Hän ehtii syödä Quebecin-kodissaan rauhassa aamiaisen, ennen kuin lähtee valmentamaan luistelijoita.
Jääkentillä liukuessaan Kristiina tunnettiin Tintti Wegeliuksena. Lempinimi syntyi jo lapsuudessa. Vauvana tytär oli vanhempiensa mielestä pieni kuin talitiainen.
Teemme haastattelua Skypen välityksellä. Kristiina esittelee tietokoneen ruudun kautta kotinsa ikkunasta avautuvia näkymiä. Paksut lumikinokset peittävät pihamaata. Jos olisi kesä, talon edustalla näkyisi järvi.
Kristiina asuu talossa kanadalaisen miehensä John Fitzpatrickin ja koiriensa kanssa. 20-vuotias tytär Khayla on muuttanut Hollantiin.
”Ostimme kahdeksan vuotta sitten Johnin kanssa huonokuntoisen talon. Tarkoituksena oli kunnostaa ja myydä se, mutta John teki paikasta niin viehättävän, että päätimmekin muuttaa taloon itse. Unelmamme oli aina ollut asua järven rannalla.”
Maisemat muistuttavat suomalaista maaseutua, vaikka Quebecin keskustaan on vain parinkymmenen minuutin ajomatka.
”John on rakentanut taloomme saunankin. Hän on käsistään kätevä”, Kristiina lisää ja siemaisee kahvia sinisestä Ikean kupista.
Ruotsalaisjätti on avaamassa isoa liikettä lähistölle. Kristiina iloitsee jo Ikean myötä tarjolle tulevista pohjoismaisista ruuista.
"Minä en osannut ranskaa, eikä mieheni englantia"
Kristiina Wegelius kuuluu Suomen ensimmäisiin huipputason taitoluistelijoihin. Elegantista tyylistään tunnettu luistelija sijoittui Lake Placidin olympialaisissa vuonna 1980 kymmenenneksi. EM-kisoissa hän oli kolmasti neljäs ja MM-kisoissa kahdesti kuudes.
Kilpauran jälkeen hän luisteli Disney on Ice -jääshow’ssa, kunnes päätyi avioliiton kautta Quebeciin keväällä 1995.
Aviomiehen perhe on asunut kaupungissa usean sukupolven ajan, ja John työskentelee puualan yrityksessä.
”Muuton jälkeen havahduin siihen, että kaupungissahan puhutaan todella vain ranskaa. En osannut juuri kieltä, eivätkä Johnin englannin taidot olleet vielä silloin kovin hyvät. En tuntenut ketään, minulla ei ollut ystäviä eikä töitä. Olin ihmeissäni, että mitenkäs tästä nyt mennään eteenpäin.”
Tuntemattomaan Kristiina oli heittäytynyt ennenkin. Hän muutti jo lukioikäisenä valmentajansa perässä Suomesta Coloradoon Yhdysvaltoihin, ja kiertäessään maailmaa jääshow’n mukana hänen oli sopeuduttava jatkuvasti uusiin olosuhteisiin.
”Olen tunneihminen ja edennyt aina kuuntelemalla sydäntäni. Mietin vasta jälkeenpäin, vaikka mietinkin sitten kyllä hyvin tarkkaan.”
Nuoruudesta opitulla määrätietoisella asenteellaan hän päätti sopeutua Quebeciin.
”Uskalsin mennä uuteen tuntemattomaan ja luottaa siihen, että pärjään. Olin pärjännyt monessa ennenkin.”
"Tunnen itseni ulkopuoliseksi Suomessa"
Alku oli vaikeaa, mutta kun kielitaito karttui ja työlupa järjestyi, valmentajan töitä löytyi nopeasti. Nyt Kristiina on asunut Kanadassa jo yli kaksikymmentä vuotta.
Luistelu täyttää työpäivät. Valmentamisen ohella hän suunnittelee koreografioita.
”Viihdyn hyvin. Quebec on viehättävä, eurooppalaisvaikutteinen kaupunki. Se luo kotoisuutta. Pidän täkäläisten mentaliteetista. Ihmiset ovat ystävällisiä, avoimia ja reiluja.”
Pientä ulkopuolisuutta Kristiina ajoittain kuitenkin tuntee. Hänellä ei ole maassa samanlaisia juuria kuin lapsuudestaan toisensa tunteneilla kanadalaisilla.
”Vilkkaan maahanmuuttokeskustelun aikana ajattelen usein, että minäkin olen maahanmuuttaja. Tunnen oloni kanadalaisten keskuudessa välillä vähän vieraaksi, mutta vielä enemmän tunnen ulkopuolisuutta käydessäni Suomessa, koska olen ollut maasta niin pitkään poissa. Olen silti ylpeä suomalaisuudestani. Se ei lähde minusta millään – ei hakkaamallakaan!”
"Olen aikamoinen jääräpää"
Oli pitkälti sattumaa, että Espoon Tapiolassa asuneesta Kristiina Wegeliuksesta tuli aikanaan maailman huipulle tähtäävä taitoluistelija. Hän oli kuusivuotias saadessaan vanhemmiltaan joululahjaksi kaksiteräiset luistimet.
”Olin pikkutyttönä liikkuva ja tanssiva. Sain heti luontevan yhteyden jäähän”, hän sanoo.
Samoihin aikoihin Helsingin Taitoluisteluklubi haki lehti-ilmoituksella oppilaita tunneilleen. Klubi oli Jane ja Aatos Erkon perustama. Myöhemmin taitoluistelua rakastavasta ja sen parissa aktiivisesti vaikuttaneesta Jane Erkosta tuli tärkeä taustavaikuttaja Kristiina Wegeliuksen uralla.
”Lajikseni olisi voinut valikoitua myös tanssi, mutta jäällä liukuessani nautin vauhdista ja vapauden tunteesta. Musiikki täydensi elämystä.”
Kaunoluistelukoulun oppilaat ohjattiin myös balettitunneille. Kristiina tykkäsi kilpailemisesta, mutta vielä enemmän hän rakasti esiintymistä.
”Oikeastaan minun olisi pitänyt olla Broadway-tähti”, hän sanoo nauraen.
Intohimo lajiin ja edistyminen kilpailuissa veivät eteenpäin.
”Olen myös aikamoinen jääräpää. Halusin näyttää osaamistani itselleni ja muille, ja perfektionismi ja täydellisyyden tavoittelu puskivat minua eteenpäin.”
Vahva halu kehittyä luistelijana meni jopa koulunkäynnin ohi. Kristiina Wegelius muutti Coloradoon pystyäkseen tekemään tiiviimmin yhteistyötä valmentajansa Carlo Fassin kanssa.
”Tentin lukiokurssit keväisin, mutten kirjoittanut ylioppilaaksi. Se harmittaa, sillä olin aina koulussa hyvä. Ylioppilaslakki olisi tuskin muuttanut maailmaani, mutta luonteeseeni kuuluu hoitaa asiat loppuun.”
Päärooleja ja mukava tili Disney on ice -jääshowssa
Kristiina Wegelius lopetti kilpauransa Helsingissä pidettyihin maailmanmestaruuskisoihin. Hän oli silloin 22-vuotias.
Lopettamispäätös oli kypsynyt jo edeltäneen vuoden aikana. Vaikka huippu-urheilu oli tarjonnut paljon upeita kokemuksia ja Kristiina rakasti lajia, niin paineitakin oli. Kisoissa kovasti odotettu kolmoishyppy ei onnistunut, vaikka harjoituksissa se luonnistuikin.
Valmentaja halusi kilpailuissa edettävän varman päälle, mutta samalla paineet kasvoivat.
”Minulla ei ollut enää henkisiä voimavaroja kehittyä. Tulokset pysyivät samoina, vaikka harjoittelin. Olin tilanteeseen aika väsynyt.”
Etuoikeutetuksi hän silti tuntee itsensä.
”Olen saanut tehdä sitä, mitä rakastan, ja olen saanut edustaa Suomea.”
Kilpauran jälkeen Kristiina luisteli amerikkalaisessa Disney on Ice -jääshow’ssa kymmenen vuotta.
”Se oli hienoa aikaa. Tietysti työhön kuului myös rankkaa matkustelua, mutta rakastin esiintymistä ja yleisön viihdyttämistä.”
Kristiina sai päärooleja, ja palkkakin oli mukava, mutta kiertäminen vaati tiukkaa kurinalaisuutta. Oli pakattava jatkuvasti matkalaukkuja, sopeuduttava uusiin oloihin ja noudatettava tiukkoja aikatauluja. Samana päivänä saattoi olla kolmekin näytöstä, ja näytöksiä kuutena päivänä viikossa.
”Oli oltava sosiaalinen ja tultava erilaisten ihmisten kanssa toimeen, kun paikkaa vaihdettiin koko ajan.”
Tiimistä tuli kuin perhe, jonka kanssa vietettiin paljon aikaa.
”Seurustelin seitsemän vuotta show’n myyntiorganisaatiossa työskentelevän miehen kanssa. Se teki kiertämisestä helpompaa.”
Häät Jamaikalla vaihtuivat sähkölaskuihin
Pari viimeistä vuotta Kristiina oli mukana saadakseen Yhdysvaltoihin Green Cardin ja voidakseen asettua asumaan maahan vakituisesti.
”Ja sitten tapasin kanadalaisen mieheni, enkä tarvinnutkaan enää Green Cardia, kun sen viimein sain. Oleskelulupaan panostetut rahat menivät roskiin. Mutta ei se mitään, olen onnellisesti Kanadassa.”
Kanadalainen John Fitzpatrick oli tullut Puerto Ricoon tervehtimään show’ssa työskentelevää veljeään. Katsomosta hän näki Kristiinan kiitävän jäällä.
Treffit seurasivat toisiaan, ja myöhemmin mies on paljastanut kirjoittaneensa paperille tapaamisen jälkeen merkitykselliset sanat my future wife. Tuleva vaimoni.
”Suhteemme eteni nopeasti, sillä olimme molemmat jo 32-vuotiaita. Ihastuin Johnissa siihen, että hän oli niin tasapainoinen ja kiltti. Niin ja tietysti komea. Hän rauhoitti minut.”
Ensitreffit olivat huhtikuussa 1994, uutenavuotena John kosi. Häitä vietettiin syksyllä Jamaikalla.
”Olin rakastunut, mutta tulevaisuuden suhteen aika epävarma. Elämäni oli muuttumassa niin radikaalisti.”
Normaali elämä sähkölaskuineen ja muine arjen rutiineineen vaati totuttelua.
”Olin todella valmis lopettamaan kiertämisen, muttei ollut aivan helppoa sopeutua sen jälkeen tavalliseen elämään.”
Tytär muutti pois kotoa kaksitoistavuotiaana
Kun perheeseen syntyi tytär, Kristiina oli lähes neljä vuotta kotona ja suunnitteli vain ajoittain koreografioita.
”Nautin suunnattomasti, vaikka meille siunaantui vain yksi lapsi. Olin odottanut normaalia elämää. Kun sen aika tuli, perhe on ollut minulle siitä lähtien elämässäni numero yksi.”
Oman lajinsa pariin Kristiina ei halunnut tytärtään ohjata. Sen sijaan hän vei lapsen luovan tanssin tunneille.
Kuusivuotiaana tytär oli katsomassa, kun äiti valmensi luistelijoita, ja pyysi, että voisiko hänkin saada luistimet.
”En halunnut äitinä painostaa häntä. Olin nähnyt valmentajana aivan liikaa tapauksia, joissa vanhemmat prässäsivät lapsiaan. Khaylan oli saatava itse vaikuttaa siihen, mitä halusi harrastaa.”
Tytär luisteli kolme vuotta, mutta lopetti sen jälkeen. Tanssimista ja balettia hän harrasti koko ajan siinä rinnalla.
Teini-ikäisenä Khayla ilmoitti haluavansa Kanadan kansallisbaletin kesäkursseille. Kurssilla oli 150 oppilasta, ja heidän joukostaan valittiin tiukan karsinnan jälkeen kolme nuorta opiskelemaan Kanadan kansallisbaletin kouluun Torontoon. Khayla oli kaksitoistavuotias muuttaessaan pois kotoa.
”Oman taustani vuoksi ymmärsin hänen intohimonsa. Ymmärsin myös sen, että hän halusi saada eliitin mukana parasta mahdollista opetusta. Ymmärsin, vaikka tyttöä olikin kova ikävä.”
Kotiin Quebeciin tytär tuli käymään joka toinen kuukausi, ja välillä vanhemmat kävivät Torontossa. Kaupunkien välillä on matkaa yli 800 kilometriä.
”Erossa oleminen oli varmasti vaikeampaa miehelleni kuin minulle, koska Johnilla ei ollut urheilutaustaa. Toisaalta Toronto antoi meille uuden ulottuvuuden elämään. Kaupungista tuli melkein kuin toinen koti, ja saimme uusia ystäviä Khaylan tanssikaverien vanhemmista."
Huippuballerinan ylpeä äiti
Khayla opiskeli balettia Torontossa viisi vuotta. Runsas vuosi sitten hän muutti Amsterdamiin Hollantiin ja tanssii nyt juniorisopimuksella maan kansallisbaletissa.
Kristiinan mukaan tyttären jääminen Eurooppaan tuntui erityisen vaikealta. Vanhempien tunteet pääsivät valloilleen, kun he ajoivat kohti lentokenttää ja kotimatkaa.
”Mieheni itki taksissa valtoimenaan. Minä pidättelin jonkin aikaa tunteitani. Kyyneleet tulivat sitten myöhemmin.”
Tyttärensä intohimosta balettiin Kristiina on onnellinen.
”Voiko olla mitään ihanampaa ja parempaa kuin saada toteuttaa sitä, mitä rakastaa. Sen vuoksi olemme Johnin kanssa tukeneet häntä kaikin mahdollisin tavoin.”
Baletin maailma on vaativa. Tanssijat kilpailevat keskenään paikoista ja rooleista, ja heitä vertaillaan koko ajan toisiinsa.
”Huipulla joutuu kasvotusten samantyyppisten asioiden kanssa, oli laji mikä tahansa. Olemme Khaylan kanssa läheisiä ja saatamme puhua parikin kertaa päivässä. Ehkä olemme vähän liiankin läheisiä. Haluan rohkaista häntä päättämään omista asioistaan enemmän itse.”
Jos Khaylassa on kunnianhimoista äitiään, niin tytär on Kristiinan mielestä perinyt myös isänsä elämänasennetta.
”Nuorempana hän oli mieheni tapaan huoleton . Nykyisin hän muistuttaa temperamentiltaan enemmän minua, mutta on hänessä edelleen pieni murunen isäänsäkin.”
Tyttärestä on tullut Kristiinan mielestä aiempaa määrätietoisempi, mutta määrätietoinen hänen on oltavakin pärjätäkseen baletin maailmassa.
Tytärtään Kristiina luonnehtii maailmankansalaiseksi. Ensimmäiset neljä vuotta hän puhui äitinsä kanssa suomea. Sen jälkeen kieli vaihtui koulun alkaessa englanniksi.
”Hän lähettää ukille ja kummitädilleen viestit suomeksi, vaikka ne eivät aina menekään oikein”, Kristiina kertoo.
”Ja kun Khayla tapaa suomalaisia jossain, vaikkapa lentokentillä, hän käy ilmoittamassa heille olevansa myös suomalainen. Hän on ylpeä siitä puolestaan.”
