Ninan, 43, näkö heikkeni ja jalat puutuivat yllättäen – syyksi paljastui sairaus, joka voi halvaannuttaa jopa päivässä
Korutaiteilija Nina Diaz, 43, havahtui vakavan sairauden myötä siihen, kuinka epävarma oli. Usko itseen kasvoi vähitellen terapian avulla, ja sen ansiosta hän elää nyt näköistään elämää.
Sairaus iski yllättäen yksitoista vuotta sitten. Ensin huononi näköni. Pian en enää aivosumun vuoksi ymmärtänyt, mitä asiakkaat töissä kysyivät minulta. Hermosäryt etenivät nilkoista koko kehoon, jalat puutuivat ja normaalit liikeradat katosivat.
MS-tautiin erikoistunut neurologi ymmärsi, mistä on kyse. Minulla todettiin autoimmuunisairaus, polyradikuliitti eli monihermojuuritulehdus, joka tuhoaa elimistön hermojuuria. Pahimmillaan se voi halvaannuttaa jopa päivässä.
Polyradikuliitissa on hyvin samankaltaisia oireita kuin MS-taudissa, mutta se on eri sairaus. Siitä on olemassa yleisempi ei-etenevä ja harvinaisempi etenevä muoto.
Sairaus käynnisti suuren muutoksen mielessäni ja elämänasenteessani. Minusta on tullut mutkien kautta aivan eri minä.
Oli pakko hidastaa
Jäin pitkälle sairauslomalle. Olin ollut nuori ja terve, mutta peruskuntoni romahti ja olin todella hidas. Minua hävetti, enkä ensin halunnut käydä ulkona ollenkaan.
Sain kipulääkkeitä, parantavaa lääkettä sairauteen ei ollut. Onneksi polyradikuliittini oli sen yleisempi muoto, josta voi parantua. Oli vain odotettava, että kehoni toipuu.
Vähitellen tunne muuttui ärtymykseksi – en halunnut, että sairaus hallitsee elämääni. Koska en voinut kiirehtiä, aloin havainnoida esimerkiksi luontoa eri tavalla: aivan kuin olisin herännyt uuteen todellisuuteen, jolle olin ollut sokea.
Päätin hankkia perhosorkidean. Olin aina ajatellut, etten osaisi hoitaa niitä. Yllätyin, kun se ei ollutkaan niin vaikeaa. Pian olohuoneeni iso ikkunalauta oli täynnä orkideoita, toinen toistaan harvinaisempia. Kukista huolehtiminen auttoi toipumisessa, koska se toi muuta ajateltavaa.
Kun vähitellen toivuin, tunsin ensimmäistä kertaa kiitollisuutta elämästäni. Sairaus säikäytti hirveästi ja ymmärsin, miten itsestään selvänä olin terveyttäni pitänyt.
”Ensimmäistä kertaa pystyin puolustamaan minulle tärkeää asiaa.”
Haaveeni toteutui
Kun kuulin diagnoosin eikä toipumisesta ollut vielä takeita, tunsin suurta katumusta siitä, etten ollut toteuttanut haavettani. Minulla oli korualan koulutus, mutta työskentelin ikkunalasitusliikkeessä.
Olen lapsesta asti tehnyt käsitöitä, lasihelmien tekemisen opin opiskeluaikoina. Korut ja lasihelmet veivät täysin mukanaan. Lasihelmiä sulattaessa ajantajuni häviää ja mieleni menee flow-tilaan.
Se on terapeuttista, ja se on auttanut toipumisessa.
Olin jo pitkään halunnut perustaa lasihelmi- ja korustudion, mutta se tuntui pelottavalta ja monimutkaiselta. Sairaalassa ollessani lupasin itselleni, että jos paranen edes puolittaiseen työkuntoon eikä sairaus etene käsiini, toteutan unelmani.
Hain starttirahaa yritysneuvojalta, joka totesi, ettei ideassani ollut järkeä ja raha menisi hukkaan. Ärsyynnyin niin, että tein todella hyvän hakemuksen. Hänen mielensä muuttui ja sain rahan yritystäni varten.
Ensimmäistä kertaa pystyin puolustamaan minulle tärkeää asiaa.
Paraneminen oli hidasta, mutta reilun vuoden kuluttua oireet olivat väistyneet. Ennuste on hyvä, sillä yleensä monihermojuuritulehdus ei palaa.
”Oireitani yritettiin ensin lievittää vitamiineilla ja rautavalmisteilla.”
Mielialani romahti toistuvasti
Laajensin koruista lasihelmikursseihin. Ensimmäiset vuodet olivat todella vaikeita. Mietin, olisiko helpompaa vain lopettaa. Jotenkin aina nousin alakulon kuopasta ja jatkoin yrittämistä, kunnes mielialani taas romahti.
Töissä monet ideat jäivät toteuttamatta mielen vuoristoradan vuoksi. Vähitellen yhdistin oireet kuukautiskierron vaiheisiin.
Minulla todettiin PMDD (premenstrual dysphoric disorder), joka on monsteriversio PMS:stä. Siinä aivot reagoivat ennen kuukautisia hormonaalisiin muutoksiin ja laukaisevat masennuksen tyyppiset oireet.
Oireitani yritettiin ensin lievittää vitamiineilla ja rautavalmisteilla. Ne eivät auttaneet riittävästi. Sitten erikoislääkäri kirjoitti minulle pienen annoksen masennuslääkettä, joka ajoitetaan kiertoon.
On vaikeaa kuvailla, kuinka valtava muutos mielen kirkastuminen oli.
”Sisäinen kriitikko olikin suojeluvaisto. Hyväksyn sen nyt osaksi minua.”
Minulle oli kehittynyt epäluottamus ympäristöä kohtaa
Kun pahimmat PMDD-oireet saatiin kuriin, havahduin siihen, että minulla oli hyvin kielteinen käsitys itsestäni. En luottanut itseeni ja kykyihini ollenkaan.
Yrittäjänä alkuni oli energinen, mutta vähitellen huomasin, etten päässyt tavoitteissani eteenpäin. Tunsin olevani aika hukassa itseni kanssa. Päätin pohtia psykologin kanssa sitä, mitä ajatusmallieni takana voisi olla.
Isäni teki itsemurhan, kun olin viisivuotias. Olen puhunut siitä äitini kanssa aikuisena. 1980-luvulla kuitenkin ajateltiin, että jos pahasta asiasta ei puhuta, se ehkä unohtuisi mielestä.
Vanhempani olivat eronneet ennen isäni kuolemaa. Varhaislapsuudessani ilmapiiri oli ollut epävarma ja pelokas.
Terapiassa ymmärsin, että minulle on siksi kehittynyt epäluottamus ympäristöäni kohtaan. Minussa on voimakas sisäinen kriitikko, joka lyttää minut ja ajatukseni aggressiivisesti aina, kun ilmaisen tahtoani. Se synnytti minussa toistuvan epävarmuuden. Tätä alitajuista ajattelumallia olen yrittänyt purkaa.
Sisäinen kriitikko olikin suojeluvaisto. Hyväksyn sen nyt osaksi minua. Kun huomaan sen heräävän, kuuntelen sitä tietoisesti. Minulla on valta päättää, otanko sen huomioon.
Kun paikansin vääristyneitä ajatusmalleja, halusin tutkia, kuinka paljon voin muokata mieltäni. Olen kuunnellut esimerkiksi myönteistä asennetta ruokkivia affirmaatioita, eli vahvistavia lauseita, nukkuessani. Silloin alitajunta imaisee viestin vähitellen.
Ajattelin, että terapia ja harjoitukset muuttavat minut uudeksi ihmiseksi. Nyt tiedän, ettei minun tarvitse olla aivan toisenlainen – pikemminkin oikeampi minä pääsee esiin, kun siivoan tukkeet pois mielestäni.
Kun terapian ja harjoitusten kautta aloin muuttua, tunsin ensin häpeää menneestä itsestäni. Nyt näen entisen itseni lempeämmin. Terapian tärkein oivallus onkin myötätunto itseä kohtaan.
Liike herättää alitajuntani
Psykologi suositteli minulle tanssiterapiaa. Siinä liikutaan vapaasti musiikin tahdissa ryhmässä. Melkein jätin menemättä, koska liikkuminen toisten edessä tuntui vaikealta.
Vähitellen pääsin musiikin ja liikkeen kautta tiedostamattomaan käsiksi. Kehoni osasi kertoa jotain, jota sanat eivät tavoittaneet.
Tanssiterapia rohkaisi. Olin pohtinut, uskaltaisinko hankkia yritykselleni isommat tilat. Tavoite ei ollut tuulesta temmattu vaan taloudellisesti järkevä, mutta pääni torjui muutoksen.
Hyppy uuteen hirvitti, mutta sain terapiasta luottamusta intuitiooni. Sen jälkeen päätös oli helppo.
Tanssiterapia lievitti esiintymisjännitystä niin, että toteutin toisen pitkäaikaisen haaveeni ja menin Leijonan luola -ohjelmaan. Siinä olin huomion keskipisteenä ja altis arvostelulle.
Kannustan ihmisiä heittäytymään ahdistavalta tuntuviin tilanteisiin. Ne kasvattavat eniten, vaikka aluksi tuntuisi, ettei siinä ole järkeä. Kun uskaltaa, saattaa yllättää itsensä.
En tiedä, mistä se viimeinen rohkeus syntyy. Ajattelen kuitenkin, että vaikka kuinka pelottaisi, minua harmittaisi enemmän, jos jättäisin uuden asian tekemättä. Katumus on varmasti inhottavampi tunne kuin hetkellinen jännitys tai ahdistus.
Siksi valitsen rohkeuden.”
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 8/2025.
