Aivotutkija Mona Moisala huomasi, että moni vain esittää töissä ahkeraa – ”Sitten säädetään epätoivoisesti jotain työltä näyttävää”
Aivoasiantuntija ja psykologian tohtori Mona Moisala koki syyllisyyttä, kun hiippaili salaa ottamaan torkut kesken työpäivän. Miksi esitämme töissä mieluummin ahkeraa kuin poikkeamme tehokkuuden normista?
”Meillä on vahva käsitys siitä, miltä ahkera ja tehokas ajatustyöläinen näyttää. Työntekijä istuu koneella kulmat kurtussa ja naputtaa menemään. Koko ajan prosessoidaan valtavasti tietoa, ollaan valppaana ja valmiina reagoimaan johonkin.
Näkemystä pitäisi päivittää. Aidosti tehokas ajatustyöläinen käy työpäivän aikana kävelyllä, nojailee työtuolissa kaukaisuuteen tai ottaa tehotorkut. Tällaisia ei työpaikoilla kuitenkaan näy.
Tiedän tämän myös omasta kokemuksestani. Edellinen työnantajani investoi paljon työntekijöiden hyvinvointiin. Työpaikalla oli päikkärihuone, mutta se oli aina autio. Siellä oli varmaan hämähäkinseittejä, kun kukaan ei uskaltanut käyttää sitä.
Olin tuolloin raskaana, ja olin hirveän väsynyt. Tunsin kuitenkin syyllisyyttä, kun salaa puikkelehdin päikkäreille. Älyllisesti tiesin, että tämä on hyvä asia ja työnantaja tähän kannustaa, mutta kun esimerkki puuttui, tuli olo, että rikon jotain normia.
Oikeasti tehokasta ajatustyöaikaa päivässä on tutkimusten mukaan vain kuusi tuntia. Kun kirjoitan tai teen vaativaa ajatustyötä, minulla tehokkaita tunteja on maksimissaan neljä. Loppuaikana en saa enää aikaan laadukasta ajattelua tai työtä. Nyt yrittäjänä minun ei tarvitse esittää kenellekään, että tehokasta työaikaa olisi enemmän.
”Tiedämme, että aivot kaipaavat taukoja. Silti ajattelemme, että aivojaan lepuuttava kollega on laiska eikä ota työtä vakavissaan.”
Tällaista käytöstä selittää vahva sosiaalinen paine. Aistimme hirmu herkästi, mikä on hyväksyttävää käytöstä ja miten muut toimivat. Laumaeläiminä haluamme sulautua porukkaan.
Tiedämme, että aivot kaipaavat taukoja. Silti ajattelemme, että aivojaan lepuuttava kollega on laiska eikä ota työtä vakavissaan. Eihän tehtaassakaan poistuta liukuhihnan ääreltä tai anneta keskittymisen herpaantua. Nykyään monen liukuhihna on tietokone.
Tehokkaan esittäminen koko työpäivän ajan rasittaa aivoja. Jos vireystilan laskiessa yrittää jatkuvasti tehdä töitä väkisin, aivot ylirasittuvat. Ei ole kenenkään etu, että palauttavan tauon sijaan työpäivästä käytetään paljon aikaa turhaan ja huonolaatuiseen tekemiseen. Työaikaa ei pitäisi käyttää tällaiseen.
Pitäisi vain ihan reippaasti todeta, että nyt aivot tarvitsevat lataushetken. On aika irtautua työpisteeltä ja tehdä jotain muuta.
”Ei ole kenenkään etu, että palauttavan tauon sijaan työpäivästä käytetään paljon aikaa turhaan ja huonolaatuiseen tekemiseen.”
Työkulttuurin muutokseen täytyy esihenkilöiden antama esimerkki on valtavan tärkeä. Pelkkä taukojen pitämiseen kannustaminen ei riitä, jos esihenkilö itse lähettelee sähköposteja ilta-aikaan tai tekee töitä tauotta. Työntekijät seuraavat todennäköisemmin esimerkkiä kuin hyväntahtoisia sanoja.
Aivot kaipaavat tyhjiä hetkiä ja taukoja ärsyketulvasta. Ruudulle liimautuminen vain pahentaa aivojen kuormaa ja sabotoi niiden mahdollisuuden palautua. Tiedämme, ettei uutisotsikoiden poukkoileva selailu tee hyvää, mutta silti harva lähtee kesken työpäivän kävelylle tai käyttää taukohuonetta.
Kun keskittyminen herpaantuu, hypimme ruudulla ikkunasta toiseen, surffailemme netissä ja somessa emmekä saa mitään aikaan. Ulkopuolisen silmiin näyttää, että teemme kovasti töitä. Tällainen tauko on kuitenkin aivoille karhunpalvelus.
Tehokkainta olisi, että päivän aikana olisi muutama tehokas tunnin parin työspurtti. Niiden välissä olisi sitten palautumista 10–15 minuuttia. Ilman palautumishetkiä työpäivä helposti puuroutuu ja sitten säädetään epätoivoisesti jotain työltä näyttävää.
”Pitkiin palavereihin on hyvä rakentaa taukoja ja pitää yhteinen palautumishetki.”
palauttavat tauot eivät ole ylellisyyttä, vaan hyvän ajatustyön edellytys. Aivot eivät toimi niin, että ne pysyisivät korkeassa vireystilassa koko työpäivän ja sitten automaattisesti aloittaisivat palautumisen vapaa-ajalla.
Rauhallista työaikaa pitäisi priorisoida ja kunnioittaa sekä tiedostaa sen arvo. Työpaikalla voisi vaikka sopia erikseen, milloin tehdään hiljaisia töitä ja että esimerkiksi perjantaina ei pidetä palavereja.
Normalisoidaan taukojen pitäminen, kävelypalaverit ja päikkärit. On ok mennä hengittelemään rauhalliseen tilaan tai juttelemaan kahvihuoneeseen. Pitkiin palavereihin on hyvä rakentaa taukoja ja pitää yhteinen palautumishetki.
Suurta mullistusta ei siis tarvita. Tehokas ajatustyö pitää vain miettiä uudestaan ja yhdistää ajatukset konkreettisiin tekoihin.”
