
Mmiisas oli hämmentynyt: Haluaako kukaan olla vedenlitkijän ystävä? Tuleeko minusta hylkiö? Mitä järkeä vedellä läträäjän on edes hakeutua yliopistoon?
Tällaiset kysymykset poukkoilivat keuruulaisen videobloggaaja Miisa Rotola-Pukkilan päässä, kun hän aloitti puheviestinnän yliopisto-opinnot Tampereella vuonna 2015.
Dokaaminen kuuluu olennaisena osana opiskelijaelämään. Kaikkihan sen tietävät. Miten pärjää nuori nainen, joka ei ota pisaraakaan alkoholia?
Miisa juo vettä. Hurjina päivänä kokista. Hän ei pidä alkoholin mausta eikä humaltumisen tunteesta.
– Negatiivisiakin kommentteja tulee tyyliin kyllä suomalaisen pitää viinaa juoda. Mutta olen myös saanut paljon tukea ja ymmärrystä. Vähitellen olen profiloitunut naiseksi, joka bailaa selvin päin – ja se on tuonut minulle itsevarmuutta.
Paniikkihäiriö puhkesi fanitapaamisessa
Yksi lisäsyy olla selvin päin on muutama vuosi sitten puhjennut paniikkihäiriö. Miisa ei ota riskiä, että hän saisi kohtauksen humalassa.
Paniikkihäiriö alkoi tubettajatapaamisessa Rovaniemellä. Miisa oli mukana, koska hän on yksi Suomen kuunnelluimpia ja katselluimpia ihmisiä. Hän on video bloggaaja eli vloggaaja ja tubettaja,jonka Youtube- kanavalla on yli 380 000 tilaajaa joulukuussa 2018. Se on enemmän kuin Tampereella on asukkaita. Tai puolikkaan Helsingin verran.
Rovaniemellä tubettajia oli vastassa satoja ihmisiä. Yli-innokkaat fanittajat ajoivat Miisan nurkkaan.
Hän meni paniikkiin. Henki tuntui salpautuvan, ja käsistä hävisi tunto. Miisa luuli, että hän saa sydänkohtauksen ja kuolee.
Seuraavina kuukausina kohtauksia tuli useita. Aina ei tarvittu stressaavaa tilannetta. Paniikkihäiriö saattoi iskeä, kun hän katsoi poikaystävänsä kanssa televisiota kotisohvalla.
"Odotin kauhulla kohtausta"
– Se teki minusta vähäksi aikaa pelokkaan ja varautuneen. Odotin koko ajan kauhulla seuraavaa kohtausta.
Miisa on opetellut hallitsemaan sairautta. Nykyään hän tunnistaa riskihetket. Hän karkottaa ahdistavia ajatuksia laittamalla kuulokkeet korviin ja kuuntelemalla rentouttavaa musiikkia.
– En kokenut, että tarvitsen terapiaa. En tosin edes halunnut hakeutua siihen sen jälkeen, kun avauduin pimeydestä sisälläni Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön hoitajalle. Hän ei tuntunut olevan kovinkaan kiinnostunut vaan ojensi vain opaslehtisen stressin hallintaan.
Miisa ei ole saanut kohtauksia enää pitkään aikaan, mutta hän pitää lääkkeet aina mukana laukussa.
– Paniikkihäiriökohtaukset alkoivat syksynä, jolloin olin muuttanut Tampereelle ja tekemistä oli paljon. Kaikki oli uutta. Lisäksi videobloggasin säännöllisesti.
Höpöttelyä toisten julkkisten kanssa
Vloggaaminen tuo nuorelle naiselle hyvän kuukausipalkan. Sen ansiosta hän matkustelee vaikkapa safarille Keniaan katsomaan sarvikuonoja ja seeproja.
Miisa ei kerro, paljonko hän tienaa kuussa. Sen hän myöntää, että palkka on todella hyvä ikäänsä nähden.
Hänet kutsutaan usein gaaloihin ja ensi-iltoihin. Niissä Miisa tapaa julkkiksia, joiden kanssa hän “höpöttelee” letkeästi. Miisa on haastatellut videoilleen esimerkiksi poptähtiä Antti Tuiskua ja Sannia.
Kun hän tapaa artistin, tämä saattaa olla aivan innoissaan siitä, että Miisa on postannut keikalta Instagram-kuvan 422 000 seuraajalleen.
Miisa saa artistivieraita videoilleen vloggaajien tallina toimivan yrityksen Splayn kautta. Hän tekee myös kaupallisista yhteistöitä sitä kautta. Siellä tunnetaan Miisan arvot ja tehdään esikarsinta: luomujäätelö erittäin jees, vierailu lihantuotantotilalle nou.
Ankeaa elämää vastaan
Kaupallisia videoita ei saa olla liikaa. Siitä Miisa pitää huolen. Hän haluaa, että Mmiisas-kanavalla on yhä sisältöä, jolla hän tuli tunnetuksi ja suosituksi:
Miisa puhuu kameralle ilmeikkäät vihreän ruskeat silmät sädehtien. Miisa hassuttelee ja näyttää, kuinka vanhat ihmiset lähettävät puhelimella viestejä yhdellä sormella naputtaen. Miisa valmistaa granolaa. Miisa lähtee flunssa kierteen jälkeen ensimmäistä kertaa kuntosalille.
Videoita, joilla hän näyttää palasia elämästään tai kertoo kameralle, mitä ajattelee. Kun Miisa kuvaa elämäänsä, hän on hyvän arjen puolella ankeutusta vastaan.
Videot jättävät katsojalle hyvän mielen. Jos Miisan tavallinen arki on noin kivaa, miksei minunkin tavallinen arkeni olisi!
Miisa on kuin kävelevä kehotus nauttia elämän pienistä asioista. Miten ihanaa on leipoa perunarieskasia perjantaina oman kullan kanssa! Miten täydellisen onnellista on laittaa työteliään päivän jälkeen kotitossut jalkaan, rojahtaa sohvalle ja kastaa kukkakaalia kermaviilidippiin.
10-vuotiaiden mielikuvitusystävä
Miisan yhden hengen videotehdas valmistaa juttusarjoja. Vuoden 2017 Brekkie-sarjassa Miisa esitteli erilaisia aamiaisia, itse tehtyjä ja kahviloiden. Hän sai sarjasta palautetta You tubessa: ”Mä olisin halunnut, että 2018 jatkuis brekkie. Ja oot kaunis, kiltti, reilu ja ihana.”
– Ihmisiä kiinnostaa toisten ihmisten arki. My day -videot ovat kestotrendi, ja se on vlogi maailmassa yhä nousussa. Tykkään laittaa kameran jalustalle ja puhua sille jostain aiheesta. Mutta ihmiset kaipaavat eniten videoita minun päivistäni. Niistä saa nimittäin eniten tietoa tubettajasta. Ihmisillä on loputon jano tietää koko ajan enemmän asioita seuraamistaan vloggaajista.
Itsensä ikäisille Miisa tarjoaa vertaistukea. Sen hän huomasi viimeksi, kun hän teki videon ajanhallinta ongelmistaan. Voi sitä samaistuneen palautteen määrää!
Nuoremmille, 10–13-vuotiaille, Miisa uskoo olevansa esikuva tai mielikuvitusystävä.
Olet ihana, ruma ja lihava
Seuraajat ylistävät Miisaa. Erityisen usein joku kirjoittaa: ”Olet ihana.” Hän seuraa tarkasti kommentteja ja ilahtuu joka kerta, kun joku kertoo nauraneensa.
Toki hän on saanut toisenlaistakin palautetta.
– Minua saa sanoa rumaksi ja lihavaksi, ja se menee toisesta korvasta sisään ja tulee toisesta ulos. Mutta kun joku kirjoitti, että olen persoonaton, jäin miettimään sitä. Oliko se vain heitto? Onko monikin ihminen sitä mieltä? Jokaisella ihmisellä on persoona. On hirveää, kun väitetään, että minulla ei olisi.
Miisa pohtii, että persoonattomaksi kutsuminen voi johtua siitä, ettei hän ota kauheasti kantaa muiden elämiin ja mielipiteisiin. Hän antaa kaikkien elää ja olla.
Vloggaaja on esimerkiksi kasvissyöjä, mutta hänellä ei ole tarvetta käännyttää muita luopumaan eläinten syömisestä. Hän on lihaton eettisistäkin syistä, mutta ennen kaikkea siksi, ettei ole koskaan pitänyt lihan mausta tai suutuntumasta.
Tämä palaute satutti
"Et ole enää hauska."
– Aloin tehdä videoita säännöllisesti 18-vuotiaana. Olen kasvanut, ja niiden sisältö on aikuistunut. 18-vuotiaana tein videon, jossa koirani söi ruokapöydässä ateriaa niin, että minun käteni olivat sen tassuina. Nyt puhun videoilla päihteettömyydestä.
Aiheet ovat kiistämättä muuttuneet vakavammiksi, ainakin välillä.
Miisa käyttää sisältöjen ja juttusarjojen ideointiin paljon aikaa ja aivoja.
– Tubettajia on paljon. Haluan erottua sillä, etten tee niitä helpoimpia juttuja. Koko ajan on keksittävä uutta.
Loppuun palamisen haamu
Välillä Miisa karkaa arjestaan safarille tai lennähtää elokuvan ensi-iltaan Kööpenhaminaan. Arki on silti kuluttavaa ja täyteen pakattua.
Hän aikoo valmistua maisteriksi viidessä vuodessa. Se ei toteudu, jos ei suorita opintopisteitä koko ajan. Nyt Miisa tekee kandidaatin tutkinnon tutkintosuunnitelmaa.
Hän sai liitettyä opintoihinsa myös työhyvinvointikokonaisuuden.
– Olen nuori, mutta tuttavapiirissäni on jo burn out -tapauksia. Loppuunpalaminen voi ajaa ihmisen todella alas. On järkyttävää, että työnteko, jonka kuuluisi olla antoisaa, menee överiksi ja sen seurauksena ihminen on rikki.
Loppuunpalamisen haamu on käväissyt Miisankin selän takana kummittelemassa.
– Välillä koulun ja työn yhdistäminen on liikaa. Ote herpaantuu. Jos suoritettavaa on kasautunut liikaa, en enää kestä vaan itken poikaystävän kainalossa. Kun itkut on itketty, pitää ottaa järki käteen ja raivata kalenteria.
Perjantaivideo valmis minuutilleen
Yhdestä asiasta Miisa ei silti tingi. Vaikka videoiden määrä vaihtelee viikoittain, perjantaivideon on oltava livenä joka viikko tasan kello 15.
– En suo itselleni sitä, että näin ei olisi. Saan kanavani tilaajilta viestiä, jos video on pari minuuttia myöhässä. En ota saikkua, vaikka olisin kipeä. Minun on säilytettävä katsojien luottamus. Ilman sitä minulla ei ole mitään.
– Näen monenlaisia painajaisia, mutta en siitä, että katsojat katoaisivat. Minulla on uskollinen ydinkatsojajoukko, joka tsemppaa minua.
Ensimmäiset videot heinäpellolla
Miisan menestys alkoi blogista, jonka hän perusti kuusi vuotta sitten. Blogia varten vanhemmat olivat ostaneet Miisalle järjestelmäkameran, jossa oli videotoiminto.
– Sen sisältö oli niin 16-vuotiasta! Otimme kaverin kanssa kuvia heinäpellolla valkoisissa mekoissa.
Ensimmäisen videon hän kuvasi Lontoon-matkalla ja sai hyvää palautetta. Miisa päätti tehdä lisää videoita. Hän perusti Youtube-kanavan ja halusi sen nimeksi Miisa’s. Se oli jo varattu, joten nimen alkuun oli liitettävä toinen m-kirjain.
Näin syntyi Mmiisas, joka sai tuhat katsojaa muutamassa kuukaudessa. Kun Miisa muutti Tampereelle vuonna 2015, tilaajia oli jo 200 000.
Onko meidän Miisa ujo?
Miten tuo on mahdollista, Miisahan on niin ujo? sukulaiset kysyivät alussa Miisan vanhemmilta.
– Olin aina ollut sellainen kuin videoillani, mutten uskaltanut tuoda sitä esiin. Kun löysin vloggaamisen, löysin oman juttuni ja avauduin.
Vanhemmatkaan eivät aluksi täysin ymmärtäneet, mistä on kysymys, hän arvelee. 19-vuotiaana Miisa ei hakenut kesätöitä vaan teki videoita ja sai rahaa Google-mainonnasta. Se ihmetytti vanhempia.
Äiti ja isä hyväksyivät silti kaikki tyttärensä videot. Miisa esikatselutti videot heillä pitkään vielä sittenkin, kun tuli täysi-ikäiseksi.
"Vaikutusvaltani pelottaa itseänikin"
Miisa on mielipidevaikuttaja, jolla on valtaa. Siihen hän ei osannut varautua, kun teki ensimmäisiä videoitaan kotipaikkakunnallaan Keuruulla.
Eräänä päivänä Miisan puhelimeen alkoi tulvia onnitteluviestejä kesken luennon. Hänellä ei ollut hajuakaan, mistä oli kyse.
Googlettamalla selvisi, että Kauppalehti oli listannut hänet sadan vaikuitusvaltaisimman suomalaisen joukkoon.
– Se, että minulla on valtaa ja vaikuttamismahdollisuuksia, on hieman pelottavaakin. Videoni eivät ole yhteiskunnallisia, mutta puhun kahden asian puolesta. Toinen on absolutismi ja toinen nettikiusaamisen kitkeminen tästä maasta. Haluan tehdä osani sen eteen.
"Ehkä some on aina villi länsi"
Nettiraivo on kammottava vitsaus ja somen ruma puoli.
– Ihmiset sokaistuvat tietokoneen tai puhelimen ruudusta. Voi kun tajuttaisiin, että vastaanottaja on oikea ihminen, jolle ei voi sanoa mitä tahansa.
Ruma kommentointi satuttaa häntäkin.
– Siellä huudellaan mielipiteitä, joita ei perustella. Jos perustellaan, se tehdään ylimielisesti ja laiskasti: asia on näin, koska minusta tuntuu. Tämä koskee kaikenikäisiä. Suhtaudun skeptisesti siihen, muuttuuko tilanne. Ehkä some on aina villi länsi, jossa voi raivota miten vain.
Miisa käyttää valtaansa olemalla vilpitön, voimauttava ja elämänmyönteinen. Lisäksi hän levittää raittiuden ilosanomaa. Myös poikaystäväTomas Grekov eli vloggaaja TOMAS on absolutisti.
– Joskus herkuttelemme ajatuksella, kuinka paljon katsojia saisi video, jossa vetäisimme lärvit. Mutta emme me vedä. Kaikki ei ole myytävänä.
Haastattelu on julkaistu ensimmäisen kerran Kauneus ja Terveys -lehdessä 16/2017.