Eeva

Misogyniapoliisi Virpi Salmi: Miksi Munkkivuori-sarjassa 1980-luvun tapahtumia kuvataan vain poikien silmin?

Misogyniapoliisi Virpi Salmi: Miksi Munkkivuori-sarjassa 1980-luvun tapahtumia kuvataan vain poikien silmin?
Eikö 1980-luvulla ollut tyttöjä vai mistä johtuu, että Munkkivuori-sarjassa katsotaan maailmaa "lapsen" eli poikien silmin? Sitä pohtii misogyniapoliisi Virpi Salmi tämän viikkoisessa tapauksessaan. Äänestä ja kerro, mitä mieltä sinä olet.
Teksti |
Julkaistu: 22.11.2022

Tällä palstalla misogyniapoliisi Virpi Salmi jahtaa mediassa ja yhteiskunnassa rehottavaa misogyniaa ja räpsäyttää rikkeestä kunnon rangaistuksen. Sinä pääset mukaan lautamieheksi, siis hetkinen, räps, maallikkotuomariksi.

Tämänkertainen tapaus: Munkkivuori-sarjan lapset

Monet keski-ikäiset ovat olleet aivan pähkinöinä Jani Volasen ohjaamasta ja käsikirjoittamasta Munkkivuori-draamasarjasta, jonka voi katsoa Elisa Viaplay -palvelusta.

Sarja, sen lapsuuskuvaus ja lapsinäyttelijät on kritiikeissä kehuttu puhki. Sarjassa kesäisiä tapahtumia 1980-lukulaisessa helsinkiläislähiössä kerrotaankin lasten näkökulmasta. He näkevät ja kuulevat vain epämääräisiä välähdyksiä siitä, mitä aikuiset puuhaavat ja supisevat, ja katsoja elää saman tiedon varassa.

Misogyniapoliisikin asettui sarjan äärelle, sillä on nykyinen munkkivuorelainen ja entinen 1980-luvun lapsi.

Jani Volasen Munkkivuori-sarja on saanut ylistystä taitavasta tavastaan katsoa asioita lasten näkökulmasta. Eli siis poikien näkökulmasta.

Tai siis, kuten sarjan parissa käy nopeasti ilmi, misogyniapoliisi ei ilmeisesti ole ollut 1980-luvun lapsi vaan 1980-luvun tyttö, jonka tehtävänä on olla jossain sivussa, takavasemmalla, markkeeraamassa sitä, että olihan meitäkin, mutta ei niin ihan tärkeitä ja suhteessa poikiin 2:8.

Munkkivuoren lapset ovat nimittäin poikia. Kun puhutaan lapsista, lasten näkökulmista ja lasten kesästä, tarkoitetaan poikia. Kaksi pihan tyttöä pääsee silloin tällöin hetkeksi valokeilaan, kuten kymmenosaisen sarjan viidennessä jaksossa, kun tyttöjä tarvitaan draaman perinteen mukaan romanttiseen sivujuoneen: ihastumaan pääosapoikaan ja riitautumaan pojasta keskenään.

Tyttöjä tarvitaan draaman perinteen mukaan romanttiseen sivujuoneen: ihastumaan pääosapoikaan ja riitautumaan pojasta keskenään.

Kun päähenkilö Mirko saa kellarista löytyneen, äidillään lapsena olleen vanhan ja tietysti punaisen, naistenpyörän, pojat korjaavat sen tyttömäisyyttä kiinnittämällä sen pinnoihin jogurttipurkista tehdyn räpättimen.

”Sit kun siinä on räpättimet, kukaan ei voi luulla, että se on naisten pyörä, kun ei naisilla oo räpättimii.”

Misogyniapoliisi ei niele sarjan maailmakuvaa

Hetkonen, miettii 1980-luvun tyttö, kyllä meillä tytöilläkin oli pyörien pinnoissa räpättimet. Ja oliko kerrostalopihoilla todella noin radikaalisti sukupuolittunut meno kuin sarja esittää, oman muistikuvan mukaan ei. Tytöt loistavat poissaolollaan kaikista niistä alleviivatuista lapsuuden muistoista, joihin kuuluvat akuankat, yksittäin ostetut irtokarkit, Pätkis-keskustelut, metsäleikit, askartelut ja keksinnöt.

Nyt siellä joku jo kovasti vänisee, että mitä väliä sillä on, että naiset eivät sarja- ja elokuvafiktiossa pääse esittämään ihmisiä vaan aina kiintiösukupuoltaan. No, sillä on kaikki maailman väli. Visuaalinen viihde on hämmentävän tehokas väline muokkaamaan ajatuksia ja maailmankuvaa, vaikka kuinka itse luulisi olevansa sellaisen ylä- ja ulkopuolella.

Sarkastisesti voidaan todeta, että on varmasti taas lukuisia todella hyviä selityksiä sille, miksi kiinnostavat, persoonalliset, näkökulman viihdesarjalle tarjoavat lapset ovat lähes kaikki poikia ja pari tyttöä on mukana esittämässä sukupuoltaan ja ihmissuhteen vastinparia:

Varmaankaan siellä 1980-luvun kerrostalopihoilla ei vain ollut tyttöjä, kai ne olivat sisällä leikkimässä barbeilla ja haaveilemassa siitä, että saisivat isona esittää elokuvissa jonkin sankarimiehen vaimoa, huoraa, tyttöystävää, sihteeriä tai äitiä.

On aika äänestää tuomiosta!

Nyt on sinun vuorosi. Äänestä ja katso, miten vastaukset jakautuvat.

1 kommentti