Tällä palstalla misogyniapoliisi Virpi Salmi jahtaa mediassa ja yhteiskunnassa rehottavaa misogyniaa ja räpsäyttää rikkeestä kunnon rangaistuksen. Sinä pääset mukaan lautamieheksi, siis hetkinen, räps, maallikkotuomariksi.
Tapaus: Tasa-arvon paradoksi
Misogyniapoliisinne lupasi viimeksi pamputtaa kappaleiksi ”tasa-arvon paradoksin” käsitteen, joten palveluksessanne!
Nimittäin, mitä enemmän tasa-arvoisissa länsimaissa on viime vuosina nostettu esiin sukupuolten tasa-arvossa yhä olevia ongelmia, sitä kiihkeämmin patriarkaatin säilyttäjät ja tasa-arvon vastavoimat yrittävät osoittaa, että sukupuolten väliset palkkaerot, epätasaisesti jakautunut hoiva sekä naisten puuttuminen kovapalkkaisilta aloilta ja johtajapaikoilta ovat vain ”luonnollinen” asiain tila. Pohjalla on ajatus, että jos jokin perustuu biologiaan tai ”luontoon”, sillehän ei mitään voi, joten feministit hiljaa.
Hyvänä esimerkkinä on tasa-arvon paradoksin käsite, joka on saanut viime vuosina valtavasti huomiota. Sen takana ovat psykologit Gijsbert Stoet ja David Geary, jotka väittivät vuonna 2018, että koska tasa-arvoisissa Pohjoismaissa naiset ovat niin sanotuilla naisten aloilla ja miehet miesten, sen täytyy johtua sukupuolten eroista ja heidän ”luontaisista” kiinnostuksen kohteistaan. Nimittäin näissä maissahan ihmiset saavat ”valita vapaasti” ammattinsa.
Olisipa yhtä paljon huomiota saanut esimerkiksi tämä suomalainen tutkimushanke, jonka mukaan nuorten ammatinvalintaan vaikuttavat huomattavasti enemmän lukuisat ulkopuoliset vaikuttimet kuin jonkinlainen analyyttinen, omiin kykyihin ja kiinnostuksen kohteisiin perustuva järkeily.
Se, miten innokkaasti media ja patriarkaattinen maailma on tasa-arvon paradoksia Suomessakin hellinyt ja levittänyt, kertoo tasa-arvon tilasta huomattavasti enemmän.
Kuten Tekniikan Akateemisten tutkimuspäällikkö Susanna Bairoh (joka on muuten kova tyyppi) sanoo : ”Mieluummin etsitään tekosyitä nykytilanteelle kuin tarkastellaan, mikä tilanne oikeasti on.”
Kun ihminen valitsee ammattiaan, hän on kasvanut koko elämänsä yhteiskunnassa, jossa hänelle on osoitettu joka päivä, mikä on naisen ja mikä miehen paikka, ja kuinka omia kykyjään vahvistetaan näiden normien mukaan. Ei kukaan pysty valitsemaan mitään ilman nykyisen sukupuolijärjestelmän vaikutusta. Lisäksi tutkimuksista tiedetään, kuinka naisia syrjitään, sorretaan ja häiritään miesvaltaisilla, kovapalkkaisilla teknologia-aloilla lähtien peliharrastuksesta jatkuen läpi opiskelujen työelämään asti.
Ennemmin segregoituneet työmarkkinat Pohjoismaissa ovat siis yhä voimissaan olevien sukupuolistereotypioiden ja kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän tuotos kuin sukupuolten tasa-arvon lopputulos. Se ei siis ole mikään hämmästyttävä paradoksi. Tasa-arvon paradoksi on ennemminkin se, miksi kaikesta lainsäädännöstä, virallisista puheista ja tasa-arvon edistyksellisyydestä huolimatta naisvaltaiset työt katsotaan tasa-arvon mallimaissa vähemmän arvokkaiksi kuin miesvaltaiset ammattit.
Tasa-arvon paradoksin käsite sai heti tutkijapiireissä kritiikkiä siitä, että perusasetelma on virheellinen. Kaksi vuotta myöhemmin tutkimustuloksia ei myöskään pystytty toistamaan, siis muut tutkijat eivät saaneet samasta tilastomateriaalista samoja tuloksia.
Käsitteen koko pätevyys on tyrmätty, mutta se ei ole estänyt millään tavalla Jordan B. Petersonin kaltaisia misogyynejä toistelemasta sitä, että naiset pysytelkööt hoivalestissään, koska tästä on nyt tutkimus. (En periaatteesta linkkaa Petersonin kökkövideoihin). Eikä muun muassa Helsingin Sanomia julkaisemaan aiheesta useita juttuja.
Samalla he vetoavat itse tekemiinsä kyseenalaisiin tutkimustuloksiin aiheesta. Tulee ihan mieleen vanhat hyvät lääketieteen (jes, biologiaa!) ajat, jolloin kaikki hankalia ajatuksia esittävät naiset pystyttiin diagnosoimaan hysteerikoiksi, eikä mitään rasittavaa sukupuolentutkimusta ollut olemassakaan.