Tällä palstalla misogyniapoliisi Virpi Salmi jahtaa mediassa ja yhteiskunnassa rehottavaa misogyniaa ja räpsäyttää rikkeestä kunnon rangaistuksen. Sinä pääset mukaan lautamieheksi, siis hetkinen, räps, maallikkotuomariksi.

Naisten salibandyn Suomen mestaruus ratkesi viikonloppuna TPS:n voittoon. Hesarin urheilutoimituksessa oli heti tajuttu, että naisten pelaaminen ei kiinnosta ketään, joten uutiseen oli sorvattu vähän vetoavampi otsikko: TPS juhlii salibandyn naisten Suomen cupin voittoa – Jari Isometsä joutui tyytymään hopeaan.

Entinen kilpahiihtäjä Jari Isometsä on siis naisten salibandyn hopeajoukkueen fysiikkavalmentaja. Jutussa naisten salibandysta on kaksi kuvaa, joista toisessa on rivi miehiä mitalit kaulassaan, ensimmäisenä Isometsä. Sillä lailla.

Tämä olisi pöyristyttävää, ellei se olisi niin tavallista, että näyttää ihan normaalilta. Valmentajat, joukkueenjohtajat ja urheilujohtajat ovat miehiä. Kysyin muutama vuosi sitten Tennisliiton johtajalta, miksi näin on. Hän arveli, että kun kyseessä on usein iltaan painottuva työ, niin naisia ei sellainen varmaankaan kiinnosta.

On tyypillinen miesajatus, että naisia ei kiinnosta miesten vaativaksi luokittelema työ, koska monen tärkeän miehen näkökulmasta naiset haluavat oleilla kotona. Ja miksiköhän naiset haluavat oleilla kotona, ehkäpä siksi, että heille kasaantuu suurin osa siellä olevista arkivelvollisuuksista.

Urheiluun jäädään tutkitusti töihin myös oman urheilu-uran ja tutun miesporukan ansiosta. Olisiko mitenkään mahdollista, että näissä porukoissa voisi olla syrjivää äijäkulttuuria ja samankaltaisten suosimista?

Misogyniapoliisi katsoi sakkolehtiö kädessään hiljattain myös Serena Williamsin uran alkuajoista kertovan elokuvan. Williamsia pidetään maailman kaikkien aikojen parhaana urheilijanaisena ja maailman parhaana tennispelaajana. Hän on voittanut urallaan enemmän Grand Slam -turnauksia kuin yksikään miespelaaja.

Patriarkaatissa tällaisesta seuraa loogisesti, että hänen varhaisvuosistaan kertovan elokuvan nimi on King Richard, kuningas Richard. Tähänkin on saatu miesnäkökulma. Elokuvan päähenkilö on Williamsin isä ja valmentaja Richard Williams, josta rakennetaan heruttelevan tunteikas, kokonainen, ristiriitainen mutta rakastettava persoona. Jossain taka-alalla sivulauseessa vihjaistaan, että äitikin muuten toimi Williamsin sisarusten valmentajana. Elokuva sai kuusi Oscar-ehdokkuutta, joskin se tuotti huomattavasti odotuksia huonommin rahaa.

Jos naiset pystyvätkin toisinaan urheilemaan niin, että mieskin myöntyy antamaan suoritukselle huomiota, patriarkaattinen yhteiskunta suorastaan kiirehtii muistuttamaan, että tämänkin urheilijanaisen menestyksen takana on oikeasti mies.

Urheilu on niitä viimeisiä linnakkeita, joissa yritetään vedota siihen, että ihan vain biologian ansiosta miehet ovat ”parempia” urheilijoita. Se on täysin verrattavissa siihen, kuinka vielä 1800-luvulla yleisesti ajateltiin, että miehet ovat parempia kuvataiteilijoita, säveltäjiä, muusikoita, kirjailijoita, tutkijoita, poliitikoita ja tutkimusmatkailijoita, koska naisia ei pääsääntöisesti päästetty edes koettelemaan kykyjään näillä alueilla. Urheilussa yhteiskunnassa mennään pari sataa vuotta kehitystä jäljessä.