Tällä palstalla misogyniapoliisi Virpi Salmi jahtaa mediassa ja yhteiskunnassa rehottavaa misogyniaa ja räpsäyttää rikkeestä kunnon rangaistuksen. Sinä pääset mukaan lautamieheksi, siis hetkinen, räps, maallikkotuomariksi.
TAPAUS: Miehet, jotka vihaavat naisten sukuelimiä
Viime viikon lopulla julkaistiin kaksi sukuelimiin liittyvää juttua.
Ensin Helsingin Sanomat uutisoi, kuinka penikset ovat pidentyneet 24 prosenttia kolmessa vuosikymmenessä. Sitten Ilta-Sanomat kertoi Kajo Välikankaan julkaisemasta Vulvapositiivisuus-kirjasta, jonka idea syntyi siitä, että hän sai tarpeekseen vulvien ulkonäön arvostelusta.
Arvatkaa, millaisia kommentteja juttujen Facebook-jakojen alla pääasiassa vyörysi? Penis-aiheen alla miesoletetut lempeästi naureskelivat omille vehkeilleen tyyliin: ”Ovat pidentyneet ainakin jos tutkittavat ovat ITSE saaneet kertoa meisselin pituuden…” ja ”Omassani pituus vaihtelee ihan päivittäin, riippuen vuorokauden ajasta, lämpötilasta ja fiiliksestä.”
Vulvien ulkonäköä käsittelevän jutun kommenttikenttä oli hyvin erinäköinen, vaikka siellä äänessä olivat myös enimmäkseen miehet. ”Sateenraiskaama pesisräpylä”, kommentoi eräs gentlemanni omalla nimellään. ”On helevetin hyvä, ettei tuon eukon juttuun ole saatu hajua”, runoili toinen. Nämä kommentit olivat siisteimmästä päästä. Vulvien ulkonäön arvostelua käsittelevän jutun alla miehet ilakoivat sankoin joukoin pilkkaamalla naisten sukuelinten ulkonäköä, hajua ja hei tietenkin löysyyttä! Mikäs se olisi miestapaisempaa, miehiä yhdistävämpää käytöstä.
Aina kun alkaa vakavasti epäillä, että osalta miesväestöä ihan tosissaan puuttuu aivoista jokin tärkeä palikka, muistuu mieleen, että se on itse asiassa misogynia-niminen lisäosa, joka siellä haittaa aivojen toimintaa.
Sukuelin-keskustelu on suorastaan oppikirjaesimerkki, mitä epälooginen misogynia aiheuttaa. Heteromiehet oppivat, että heidän pitää käyttää merkittävä osa hereilläoloajastaan heteropenetraation himoitsemiseen, mutta samalla heitä ällöttää naisten biologia: naisten tuoksut, karvat, vuodot, selluliitti, naistyypilliset reidet, takapuolet ja emättimet. Niitä he oppivat haukkumaan, arvostelemaan ja pilkkaamaan niin, että naiset haluavat myös itse eroon omista ominaisuuksistaan.
Kulttuurissa on ihan tavanomaista, että mies olettaa saavansa naiselta suuseksiä, myös silloin, kun nainen ei halua seksiä, kun taas mies ei voisi kuvitellakaan antavansa suuseksiä naiselle koskaan, koska naisen sukuelin on ällö. Misogyniaa much?
Kun miehet vihaavat vulvia ja emättimiä, se on keino alistaa naisia. Patriarkaatin logiikan mukaan naiset ovat elintärkeitä miesten himojen tyydyttäjiä ja tietysti synnyttäjiä, ja jos naiset todella ymmärtäisivät heillä olevan vallan, miehet jäisivät alakynteen. Se on pelkkää pelkofantasiaa, mutta siihen uskovat etenkin "seksi on naisten valuuttaa" -miesasiamiehet. Naiset typistetään seksin antamista sääteleviksi resurssiksi, eivät miesten kanssa tasaveroisiksi ihmisiksi.
Ajatelkaa tilannetta, että julkaistaisiin juttu, jossa kerrottaisiin miesten epävarmuudesta omaa sukuelintä kohtaan. Kommenttikentissä sadat naiset ilakoisivat ja pilkkaisivat peniksiä, niiden ulkonäköä, niiden hajua ja löysyyttä mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.
Tilannetta ei tule, koska yhteiskunta sallii naisten sukuelinten pilkkaamisen normaalina ”huumorina” tai miksi viha nyt naamioidaankaan, mutta penisten suhteen sitä ei sallita. Sellaista laajaa ilmiötä ei yksinkertaisesti ole olemassa.
Herää väkisinkin kysymys, että mikseivät ne vain pane toisiaan, jos naiset ovat niin ällöttäviä. Ai niin, patriarkaatin homofobia. Heteroydinperhe se olla pitää. Nykyinen patriarkaattinen kulttuuri kasvattaa naiset ja miehet toistensa kilpakumppaneiksi ja vihollisiksi, joiden pitää yrittää kuitenkin muodostaa toistensa kanssa elinikäinen parisuhde, koska se on yhteiskunnan tukipilari.
Feminismi tavoittelee tasa-arvoa ja haluaa rakentaa yhteiskunnan ihmisten väliselle kumppanuudelle eikä pelon ja inhon keikkuvalle keinulaudalle.
Inhottavinta tässä on, että lukuisat naissukupolvet ovat kasvaneet tässä ympäristössä vihaamaan itseään samalla lailla kuin alhaisimmat, visvaisimmat misogynistit. Naiset häpeävät ja inhoavat vulviaan, pitävät niitä jotenkin epäkelpoina eivätkä aina arvosta itseään ja vartaloitaan edes ihmisyyden vähimmäismäärää. Hyvin pelattu taas, patriarkaatti.