Minne katosivat hyvät käytöstavat?
Törkeä kielenkäyttö, nimittely ja muu loukkaava käytös ovat yleistyneet. Hyvät käytöstavat tuntuvat unohtuneen ja kohteliaisuus jääneen isovanhempien aikaan. Mistä oikein on kyse?
Sanon päivää, katson silmiin ja puristan kättä. Olen saanut ohjeen, että käsi ei saa olla vetelä kuin kuollut lahna, mutta ei saa myöskään puristaa liian lujaa. Näin meille 60-luvun lapsille opetettiin kotona hyviä käytöstapoja.
Nykyään meno on mennyt niin villiksi, että hyviä käytöstapoja ja kohteliaisuutta on syytä opettaa myös aikuisille. Ainakin pieni kertaus on paikallaan.
”Hyvät käytöstavat ja etiketti ovat ihmisyyden liikennesäännöt. Kun niitä noudattaa, ei tule yhteentörmäyksiä ja kaikilla on mukavampaa”, sanoo Tapaseuraa luotsaava päätoimittaja ja kirjailija Mirva Saukkola.
Etiketti tarkoittaa käytöstä ohjaavaa sääntöä sosiaalisissa tilanteissa, kuten työpaikalla, juhlissa ja arkisissa kohtaamisissa.
Hyvä käytös ei enää ole kaikille itsestään selvää, mutta ei se Saukkolan mielestä ole täysin kadonnut.
”Käytöstavat muuttuvat ajan mukana. Koululaisten ei enää tarvitse istua luokassa jäykkinä eikä asetella käsiään tietyllä tavalla pulpetin päälle. Se oli suorastaan naurettavaa.”
Juhlien tunnelmaa etiketti ja hyvät käytöstavat kohottavat. On hyvä tietää, miten pukeutua, kun kutsussa lukee juhlapuku tai missä morsiamen ja sulhasen omaiset ja ystävät kirkossa istuvat.
Myös päivittäisessä arjessa on tilanteita, joissa hyvät käytöstavat helpottavat elämää.
On kohteliasta, että junan tai metron tullessa asemalle sisällä olijat astuvat ulos ensin. Vasta sitten laiturilla odottavat menevät sisään. Epäkohtelias tunkee sisään heti muista välittämättä.
On kohteliasta, ettei bussiin, kuntosalille eikä teatteriin mennä voimakkaasti hajuvedeltä tuoksuen.
On kohteliasta tervehtiä kaupan kassaa. On kohteliasta ottaa kuulokkeet päästä, kun tapaa tuttuja. On kohteliasta vastata kutsuun, vaikka ei pääsisi paikalle.
Somessa kiusaamisen kohteeksi voi joutua miltei kuka tahansa.
Aina homma ei pelitä. Tuntuu, että meillä on erilaiset säännöt. Saukkola on huomannut, että jos hän esimerkiksi on menossa tavarataloon sivuovesta, avaa oven ja päästää perässään tulevat ihmiset sisään, saa hän pitää sitä ovea loppupäivän.
”Kukaan ei ota ovea vuorostaan. Nähdään, että oven avaaminen on turhaa. Minusta se on kiva juttu”, Saukkola sanoo.
Aikuinen käytös vaatii itsehillintää, tahdikkuutta ja muiden huomioon ottamista. Näin kirjoittaa Joonas Konstig keväällä ilmestyneessä kirjassaan Hyvät naiset & herrat. Tyyli, käytös ja sydämen sivistys.
Konstigin mielestä ajan henki on minä-itte. Korostetaan omana itsenä olemista ja ajatellaan, että se riittää ja että ihminen on sellaisena täydellinen.
Itsensä on hyvä tuntea ja hyväksyä, mutta kuka voi sanoa olevansa täydellinen? Hiomista timanttikin vaatii loistaakseen.
Konstig kannustaa meitä tähtäämään minä-itte -tasoa korkeammalle ja kehittämään itseämme. Hyvä käytös voisi lähteä vaikkapa siitä, että pyrin tekemään toisen ihmisen päivästä hieman paremman. Tekemään toiselle niin kuin toivomme itsellemme tehtävän.
Mielikuvitus on rajana. Tervehtiminen ja kiva, toisen huomioiva katse on hyvä lähtökohta.
Työpaikalla voi tarjoutua tuomaan työkaverille kupin kahvia. Kotona voi ripustaa pyykit ilman kinaamista tai hieroa hetken kumppanin hartioita.
Omaa kulttuuriamme Konstig kutsuu oivaltavasti huomiokulttuuriksi. Eikä se tarkoita sitä, että me huomioisimme toiset. Hän kirjoittaa:
Tuntuu, että arvokasta on saada huomiota, ja arvokasta on se, mikä saa huomiota, saatiin se sitten millä tavalla tahansa. Leimallista on, että huomiota saa epäarvokkaalla käytöksellä. Ja ihmisen arvon tuntuu määrittävän se, kuinka monta seuraajaa hänellä on – kuinka paljon huomiota hän saa.
Kännykkä on nykyään näkyvästi mukana kaikkialla ja sitä tuijotellaan ja vilkuillaan.
Ei tunnu kivalta, jos on sopinut tapaamisen ja ystävä plärää luuriaan. Tai jos päivällisellä kännykkä pärähtää soimaan Säkkijärvenpolkkaa ja yksi seurueesta alkaa pajattaa kuin muita ei olisi.
Kohti sydämen sivistystä
- Älä puhu toisista pahaa selän takana. Sanat ovat tärkeitä. Ole tarkka puheissasi. Pätee myös nettikirjoitteluun!
- Älä valehtele. Vaikeneminen ei ole valehtelua eikä puheenaiheen vaihtaminen.
- Pidä, minkä lupaat. Jos sanot tulevasi paikalle, saavu paikalle, muuten sinua ei enää pidetä sanojesi mittaisena.
- Vaadi itseltäsi enemmän kuin muilta. Sivistynyt käytös perustuu palvelutehtävään. Ihminen asettaa muiden hyvinvoinnin velvollisuudekseen.
- Älä huomaa virheitä. Toisten ihmisten vikoihin ei kannata kiinnittää huomiota, toivommehan itsekin, että muut eivät huomaisi meidän vikojamme.
Lähde: Joonas Konstig: Hyvät naiset & herrat. Tyyli, käytös ja sydämen sivistys. WSOY 2024.
Hurjinta meno on sosiaalisen median alustoilla kuten X:ssä, Instagramissa ja Facebookissa. Käyttäydytään, miten halutaan tyyliin ”kyllä minä saan sanoa, mitä ajattelen”.
Jopa vanhempien ihmisten somealustaksi kutsutussa Facebookissa tavallisen, arkisen aiheen ympärillä polveilevan keskustelun riittää pilaamaan yksi, joka alkaa haastaa riitaa.
Kysymykseen ”tiedättekö kivaa hotellia Pariisissa?” hän saattaa vastata: ”ootko sä niin juntti, että et ole käynyt Pariisissa”. Riitelijä innostuu sitä enemmän, mitä enemmän hänen käytöstään arvostellaan. On vaikea ymmärtää, mistä someraivo milloinkin roihahtaa.
Helpottaako oloa, että saa heitettyä ämpärillisen sitä itseään toisten niskaan?
Somessa on helpompi olla ilkeä, suoltaa soopaa ja käydä kanssaihmisten kimppuun kuin kasvotusten. Hyvä ohje on, että jätä sanomatta se, mitä et voisi sanoa kasvotusten.
”Kiusaaminen kulkee läpi ihmisen koko elämän. On koulukiusaamista ja somekiusaamista. Kannattaa muistaa, että poliisi on alleviivannut, että kiusaaminen on rikos”, Saukkola sanoo.
Empatia on ihmisyyden ydintä, ja se kuuluu kaikkiin kohtaamisiin.
Epäasiallista keskustelua käydään jopa omalla nimellä ja kasvoilla. ”No hei, vitsi, vitsi” tuntuu riittävän perusteluksi, kun kiusaajalta pyydetään selitystä huonolle käytökselleen.
Miksi edes kaikki aikuiset eivät tajua, ettei podcastissa saa nimitellä ylipainoisia ihmisiä läskeiksi tai ryhävalaiksi?
Edes huoli siitä, että netissä omat törppöilyt säilyvät tallessa hamaan tulevaisuuteen, ei tunnu hidastavan. Sieltä ne voivat nousta esiin tilanteissa, joissa ei toivoisi, kuten työpaikkaa haettaessa tai uuden kumppanin heittäessä nimen hakukoneeseen.
Somessa kiusaamisen kohteeksi voi joutua miltei kuka tahansa.
Vaatesuunnittelija Paola Suhonen päätti lähteä ja viedä yrityksensä kokonaan pois sosiaalisen median alustoilta.
Suhonen sanoi keväällä Helsingin Sanomien haastattelussa näin: Ennen aikuiset ihmiset sentään osasivat käyttäytyä. Nyt he radikalisoituvat ja taantuvat somemaailmassa.
Käyttäytymisen ja kielenkäytön muutos lävistää koko yhteiskunnan lapsista aikuisiin, koulujen pihoilta julkisen vallan keskukseen, eduskuntaan.
Politiikan kielenkäyttö on koventunut. Kotisohvalla istuvien otsat kurtistuivat, kun suomalainen ministeri taannoin kutsui ammattiyhdistysliikkeen johtoa mafiaksi.
Miten pitkä matka huonosta käytöksestä ja nimittelystä on suoranaiseen vihapuheeseen? Toiminta-alustana on tavallisimmin netti.
”On ennenkin sanottu ilkeästi ja haluttu haavoittaa, mutta digitaalisilla alustoilla vihapuheesta on tullut näkyvämpää. Politiikassa ikävästä äänen- sävystä on jopa hyötyä, ja sillä saa seuraajia”, kulttuurintutkimuksen professori Tuija Saresma Itä-Suomen yliopistosta sanoo.
Hän uskoo, että puhujat ovat tietoisia siitä, miten nimittely vaikuttaa. Nimittelemällä toisia epäasiallisesti on helppo saada mainetta ja seuraajia, mutta pidemmän päälle toisten ihmisten mustamaalaaminen ja panetteleminen ei ole rakentavaa edes oman uran kannalta.
”Pääseekö siitä maineestaan koskaan irti? Huono käytös voi vähitellen nakertaa poliitikon uskottavuutta.”
Miten pitkä matka huonosta käytöksestä ja nimittelystä on vihapuheeseen?
Yksi keino puuttua epäasialliseen kielenkäyttöön on jättää reagoimatta ja kääntyä niiden ihmisten puoleen, joiden kanssa voi keskustella ketään loukkaamatta. Reagoimalla palkitaan öyhöttäjien käytöstä.
”Vihapuhe johtaa aggressiiviseen käytökseen, jopa kansanmurhaan. Se ei ole viatonta. Silloin, kun vihapuhe ylittää rangaistavuuden tunnusmerkit, tiedot pitää toimittaa poliisille”, Saresma sanoo.
Valtioneuvosto.fi-sivustolla vihapuheeksi määritellään suvaitsemattomat, halventavat tai loukkaavat ilmaisut, jotka perustuvat esimerkiksi yksilön tai ryhmän etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen taikka sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen.
Saresma on huolestunut keskusteluilmapiirin kovenemisesta. Hän toivoo, että ihmiset kuuntelisivat aidosti toisiaan oman asian toitottamisen, päälle puhumisen ja jopa huutamisen sijaan.
Empatia on Saresman mielestä ihmisenä olemisen ydintä, ja se kuuluu politiikkaan siinä missä kaikkien ihmisten välisiin kohtaamisiinkin.
Mirva Saukkola toivoo, että huonosta käytöksestä niin politiikassa kuin yleisemminkin keskusteltaisiin enemmän.
Ollaan siis ihmisiksi. Käyttäytymällä hyvin voi saada ystäviä ja menestyä, jopa tuntea olonsa paremmaksi. Ja, Saukkolan sanoin, kirsikkana kakun päällä:
”Pääset enemmän humppaamaan eläkeläistansseissa, kun olet kivasti.”
Mirva Saukkola
on filosofian tohtori, kirjailija ja journalisti. Hän toimii Tapaseuran puheenjohtajana ja on kirjoittanut teoksen Etiketti. Käytösopas arkeen ja juhlaan (WSOY 2014).
Tuija Saresma
on filosofian tohtori ja kulttuurintutkimuksen professori Itä-Suomen yliopistossa. Hän tutkii vihapuhetta ja populismia.
