
Kun selkä ei enää kestä tavallista elämää ja kenkkuilee vähän väliä kipuilemalla ja jäykistymällä, syynä voivat olla iän lisäksi tavat.
– Keski-iässä selän välilevyjen rappeutuminen on kiihkeimmillään. Merkittävin syy vaivoihin on kuitenkin se, ettei työtä tauota riittävästi. Kovinkaan kuntosalitreeni ei pelasta paikallaan olemisen haitoilta, vaan selkä jäykistyy ja kipeytyy, OMT-fysioterapeutti Vesa Lehtola Coronaria Fysioterapiasta sanoo. Hän on tehnyt väitöskirjansa alaselkävaivoista.
Paikallaan oleminen ei tarkoita vain istumista. Seisomistakin pitää tauottaa, sillä yksipuolinen asento on selälle aina huono.
Myös ylipaino ja tupakointi ovat alaselkävaivojen riskitekijöitä. Tupakointi heikentää mikroverenkiertoa. Seurauksena selkärangan rakenteet rappeutuvat tavallista nopeammin.
– Perimäkin vaikuttaa. Jotkut ovat alttiita herkistymään kivulle.
Syyt voivat olla myös psykososiaalisia. Tutkimusten mukaan tyytymättömyys työhön ja työstressi ennustavat selkävaivojen ilmaantumista ja tavallista huonompaa hoitotulosta.
Milloin lääkäriin?
Jäykkä lonkka voi osaltaan kuormittaa selkää ja saada sen kipuilemaan. Kuolleen pakaran syndroomaakin on väläytelty yhdeksi oireilun syyksi. Aiempien myyttien mukaan pakaralihakset veltostuisivat liikkumattomuudesta, mutta tämä ei pidä paikkaansa.
– Pakaralihasten treenaaminen on silti aina hyödyksi, sillä vahvat pakarat tukevat alaselän lihaksia. Hidasvauhtinen kävely ei välttämättä aktivoi pakaraa riittävästi.
Jalkaan säteilevän kivun syynä on hermojuuren puristus tai ärsytys. Oireen tavallisin aiheuttaja on iskias eli välilevypullistuma, joka painaa selän hermojuurta.
Iskiaskipu on usein jatkuvaa ja säteilee jalkaterään asti. Kipuun voi liittyä pistelyä, tunnottomuutta tai lihasheikkoutta. Joskus pullistuma voi painaa hermoja niin, että kävely on mahdotonta pohkeen ja säärten lihasten voimattomuuden vuoksi.
Silloin on kiire lääkäriin, sillä oire voi olla merkki hermojuurivauriosta. Oireen syy selvitetään magneettikuvauksella. Sen sijaan paikallisessa selkäkivussa magneettitutkimusta ei yleensä tehdä, vaikka oireilu olisi kovaa ja toistuvaa.
Välilevyissä on pullistumia ja repeämiä yli puolella keski-ikäisistä, myös oireettomilla. Löydöksistä ei tarvitse olla huolissaan, jos kipu on paikallista.
– Usein sama kohta selästä ärtyy toistuvasti. Kipukohtauksia tulee keskimäärin viidestä kuuteen. Jos selkää alkaa jumpata jo ensimmäisen kipujakson ilmaantuessa, vaiva helpottaa yleensä nopeammin.
Liikunta on parasta lääkettä
Parasta lääkettä selkävaivoissa on liikunta, ja sitä tulisi harrastaa, vaikka se aiheuttaisi lievää kipua. Hätääntyä ei tarvitse, vaikka kipu yltyisi liikkuessa, kunhan se laantuu vuorokauden aikana. Kyse on vain toipumassa olevan kudoksen ärsytyksestä.
Kipulääkkeitä voi käyttää kuuriluontoisesti. Myös kylmä saattaa auttaa. Sen sijaan vuodelevosta on haittaa.
– Sängyssä saisi maata korkeintaan kaksi päivää, oli selkä miten kipeä hyvänsä. Sen jälkeen on käytävä edes postilaatikolla.
Tarvittaessa fysioterapeutti laatii kuntoutussuunnitelman. Kuntouttaminen aloitetaan avaavilla pumppaavilla harjoituksilla sekä vatsa- ja selkäliikkeillä, joita tehdään aluksi kotona lattialla.
– Selkää vahvistava kuntosalitreeni on hyvä aloittaa pienillä painoilla ja lyhyillä sarjoilla.
Muutkin lajit käyvät. Pääasia on, että selkä saa säännöllisesti liikettä. Joogan suhteen Lehtola kehottaa olemaan varovainen.
– Kansainvälisten tutkimusten mukaan jooga voi joillakin lisätä akuuttia alaselkäkipua. Syynä saattavat olla liian aikaisin suoritetut venytykset. Kävelystä ja vesijuoksusta hyötyvät kaikki.
Taukojumppa, josta alaselkäsi sanoo kiitos
1. Istu tuolin reunalle jalat haralla. Kumarru selkä pyöreänä lattiaa kohti ja nouse selkä pyöreänä ylös. Toista 10 kertaa.
2. Käy konttausasentoon. Suuntaa katse lattiaan ja pyöristä ja notkista selkää vuorotellen. Toista 10 kertaa.
3. Tee jalkakyykkyjä eli kyykisty hitaasti alas, kunnes reitesi ovat vaakatasossa. Ponnista itsesi takaisin ylös ja purista pakarat yhteen. Toista 10 kertaa.
4. Käytä portaita aina kun mahdollista. Jos kotonasi on portaat, nouse niitä 1–2 tunnin välein.
5. Mene selinmakuulle ja vie jalat vatsan päälle. Vedä vatsalihaksilla reisiä rintakehää kohti. Pysy asennossa 5–10 sekuntia.
Hae apua
Jos selkäkipu pitkittyy tai säteilee jalkoihin, mene lääkäriin. Lääkäri ohjaa tutkimuksiin tai fysioterapeutille. Leikkaushoitoa harkitaan harvoin. Hakeudu päivystykseen, jos alaraajasi heikentyy nopeasti, genitaalialue tai peräaukko muuttuu tunnottomaksi tai alat kärsiä virtsan ja ulosteen pidätyskyvyttömyydestä. Nämä voivat olla merkkejä hermojuurivauriosta.