Oli vuosi 2018. Mikael Gabrielin hermoja kiristi taas. Oma nimi pyöri totutusti lööpeissä ja joku repi jatkuvasti jonnekin, missä oleminen ei tuntunut oikein miltään. Kaikki halusivat hänestä jotain, mutta olo olin yksinäisempi kuin koskaan.

”Olin jatkuvasti väsynyt ja aloin eristäytyä ihmisistä. Tuntui, että kaikki olivat minua vastaan”, Mikael muistelee.

Ahdistus ja huono olo purkautuivat riidan haastamisena ja huonona käytöksenä, kuten kiukutteluna lähimmäisille ja tunnekuohuissa kirjoitettuina, provosoivina somepäivityksinä. Hän tunsi, kuinka tekemisen palo alkoi sammua, mutta yritti taistella vastaan.

”Olin tehnyt hirvittävästi töitä saavuttaakseni unelmani. Se taas synnytti pakottavan tarpeen onnistua ja menestyä entistä enemmän”, hän kertoo.

Jos kappale ei menestynyt Mikaelin toivomalla tavalla, se tuntui murskaavalta. Kun vastoinkäymiset olivat ennen antaneet voimaa tehdä töitä entistä kovemmin, nyt ne tuntuivat ylitsepääsemättömiltä.

Lopulta Mikaelin manageri Peppi Puljujärvi sai taivuteltua silmin nähden uupuneen artistin jäämään tauolle.

”En vielä silloin itse ymmärtänyt olevani uupunut. Ei minun lapsuudessani puhuttu siitä, että miehetkin väsyvät, itkevät, tuntevat tai uupuvat. Olin oppinut vain sullomaan asioita sisälleni, kunnes raja tuli vastaan”, Mikael sanoo.

Päätös tauosta ei väsymyksestä huolimatta ollut helppo, sillä mielessä pyöri pelko, että vauhdista hyppääminen pysäyttäisi koko uran. Hän oli tottunut hallitsemaan kaikkea ja puristusote oli luja. Irti päästäminen pelotti.

”Olin ollut vuosia niin kiinni urassani, etten enää edes erottanut Mikael Gabrielia itsestäni ja tiennyt, kuka Mikael Sohlman on. Tiesin, että tauko pakottaisi minut kohtaamaan hänet ja hänen ongelmansa”, Mikael sanoo.

Sohlman löytyi lopulta golf-kentältä. Uuteen lajiin hurahtaminen auttoi Mikaelia irtaantumaan musiikkimaailmasta ja ottamaan etäisyyttä asioihin. Golf kannusti kehittämään fyysistä kuntoa, mutta myös auttoi Mikaelia ymmärtämään itseään paremmin.

”Kentällä vietetään paljon aikaa itsensä ja omien ajatustensa kanssa. Aloin kiinnittää huomiota siihen, miten reagoin tai miltä minusta tuntui, kun kaveri kentällä onnistui ja itse möhlin.”

Kunnianhimon rinnalle alkoi itsetutkiskelun kautta löytyä myös itsemyötätuntoa.

”Pelaaminen on opettanut minulle paljon kateudesta, sen sietämisestä sekä itselleen anteeksiantamisesta. Ja sen, että edessä on kuitenkin aina uusi suoritus – ja mahdollisuus”, Mikael pohtii.

Lue myös: Manageri Peppi Puljujärvi opetteli uuden tavan kuluttaa, kun korona vei tulot - "Mökkiunelmasta luopuminen teki kipeää"

Yksiönkokoisen huoneen rekit notkuivat Guccin, Louis Vuittonin ja muiden luksusmerkkien vaatteista. Mikael oli vältellyt vaatehuoneeseen astumista pitkään. Nyt hän seisoi kynnyksellä ja katseli huonovointisena ympärilleen. Mitä hittoa hän oli mennyt tekemään?

Kun nuoren räppärin ura oli kovassa nousussa ja rahaa alkoi tulla, tuntui hyvältä ostaa itselleen kaikenlaista – vaatteita, autoja ja elektroniikkaa.

”Ehkä se on meidän lähiössä kasvaneiden muksujen ongelma. Kun rahaa yhtäkkiä onkin, hankitaan kaksin käsin kaikkea, mistä aiemmin on jäänyt paitsi”, Mikael pohtii.

Tavarat olivat myös keino turruttaa tyhjää oloa tai piristää päivää, kun mieli oli maassa.

”Joskus saatoin vain mennä Giganttiin ja ostella asioita, joita en tarvinnut. Television, stereot tai uuden grillin pihalle. Sain pakettien avaamisesta hetkeksi hyvän olon. Kun uusi televisio oli asennettu, tyhjyys palasi”, Mikael kertoo.

Tauon ja koronan myötä Mikael vietti yhä enemmän aikaa kotona ja golf-kentällä. Yhtäkkiä merkkivaatteille ei ollutkaan käyttöä. Hyvä olokin oli alkanut löytyä muualta, eikä uuden ostaminen kiinnostanut enää samalla tavalla. Se sai hänet miettimään kuluttamista toiselta kantilta.

”Tajusin käyttäneeni sairaita summia rahaa asioihin, joita en enää edes tarvinnut. Tavarapaljous alkoi tuntua vastenmieliseltä. Pikkuhiljaa aloin myös myydä tavaroitani pois.”

On tilalle ostettu uuttakin, mutta nyt Mikael harkitsee ostoksiaan tarkemmin. Myös keikkatauon myötä laskeneet tulot pakottivat pohtimaan kuluttamista eri tavalla.

”Minulla on asunto, auto ja työntekijöiden palkat maksettavana sekä perhe elätettävänä. Teen rahaa siksi, että voin taata tyttärelleni mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämään, en enää vain itseäni tai menestykseni mittaamista varten”, Mikael sanoo.

Myös ajatukset menestyksestä ovat viime vuosina menneet uusiksi. Ainakin siinä mielessä, että nyt hän asettaa itsensä, terveytensä ja perheensä sen edelle.

”Kun kolme vuotta sitten jäin tauolle, kävi ilmi, että selkänikamassani oli rasitusmurtuma. En edes tiedä, kuinka kauan se oli ollut siellä. Elämäni oli vuosikymmenen ajan pelkkää autossa istumista, keikkalavojen huonoilla alustoilla pomppimista sekä juhlimista. Ymmärrän vihdoin, etten ole kuolematon vaan minun täytyy pitää parempaa huolta itsestäni”, Mikael kertoo.

Joku päivä sä kuolet, mut kaikkina muina sä elät, Mikael Gabriel laulaa Intiaanikesä-kappaleessaan. Se kertoo hetkessä elämisestä ja elämän rajallisuudesta – asioista, joita Mikael pohti paljon taukonsa aikana, kun värit palailivat hiljalleen hänen elämäänsä.

Vuonna 2020 etäisyys oli auttanut Mikaelia löytämään taas rakkauden musiikkia ja esiintymistä kohtaan. Tauko oli ohi, ja hän olisi valmis lavoille.

Sitten iskikin korona, joka pysäytti tapahtuma-alan ja perui odotetut keikat. Viimeistään se opetti, ettei mitään voi pitää itsestäänselvyytenä.

”Maailma ilman livemusiikkia on tuntunut pinnalliselta ja yksinäiseltä. Kun nyt kesällä nousin pitkästä aikaa lavalle, oloni oli vapautunut. Päätin, että tästä lähtien vedän jokaisen keikan täysillä. Nautin ja annan itsestäni kaiken”, hän sanoo.

Itsensä likoon pistäminen on Mikaelille tärkeää – oli kyseessä sitten musiikin tekeminen, golf tai tanssiparketille eksyminen. Tänä syksynä Mikael nähtiin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Treeneissä tanssipari Tiia Elgin kanssa paiskittiin hitosti töitä, välillä hassuteltiin – ja toisinaan jopa itkettiin.

”Yhdellä treeniviikolla oloni oli tosi kurja. Olin pitkään kokenut saavani olla rauhassa, mutta nyt nimeni oli taas nostettu otsikoihin ja vanhoja asioita kaivettiin esiin. Pintaan nousi samoja väsymyksen ja ahdistuksen tunteita kuin ennen tauolle jäämistä”, Mikael kertoo.

Tanssitreenit takkusivat, eikä Mikael pystynyt keskittymään. Aika kului oppimisen sijaan tanssiparin kanssa kinaamiseen. Kun treenejä oli vartin verran jäljellä, Tiia käski Mikaelia antamaan kaiken itsestään.

”Päätin vetää täysillä. En miettinyt askelia vaan annoin mennä – ja tanssin paremmin kuin ikinä. Kun lopuksi menin kyykkyyn ja Tiia kosketti olkapäätäni, purskahdin hallitsemattomaan itkuun. Paha olo vain tulvi ulos. Osallistuminen ohjelmaan sai ymmärtämään, kuinka vaikea mutta tunteita vapauttava laji tanssi on”, Mikael pohtii.

Niin, ne tunteet. Niitä Mikael on viime vuosina opetellut kohtaamaan eri tavalla kuin ennen.

”Harjoittelen vasta, mutta mitä enemmän olen antanut itselleni luvan tuntea, sitä helpompaa elämän kohtaaminen on ollut. Toivon, että tulevaisuudessa antaisin itselleni luvan itkeä enemmän”, Mikael sanoo.

”Bää”, Mikael sanoi ja väänsi kasvoilleen hullunkurisen virneen. ”Bää bää”, yhdeksän kuukauden ikäinen Uma vastasi ja suupielet kaartuivat leveään hymyyn. Isän ja tyttären keskusteluyhteys oli avattu. Mikaelin vatsanpohjassa läikähti lämmin tunne.

”Oman lapsen nauru on sydämen korjaava asia”, hän hymyilee.

Mikael ei ollut koskaan ajatellut itseään isänä. Vaikka hän oli aina tullut hyvin juttuun lasten kanssa, vastuu ja vanhemmuus tuntuivat kaukaisilta ja vierailta asioilta.

”Olen aina ollut hulivili. Hyvä, että olen osannut pitää edes itsestäni huolta. Miten voisin pitää huolta jostain toisesta?”, hän myöntää pohtineensa.

Aluksi tieto perheenlisäyksestä herätti ristiriitaisia tunteita. Uutiset olivat iloisia, mutta niiden mukana vyöryi myös pelkojen värittämä aalto. Oliko elämäni tässä? Tarkoittaako tämä uran loppua? Pääsenkö enää keikoille tai baariin?

Kun Mikael vietti ensimmäiset yhteiset hetket tyttärensä kanssa sairaalassa, hän ymmärsi elämänsä muuttuneen täysin – mutta se tuntui hyvältä.

”Jälkikäteen olen pohtinut, olinko yrittänyt piilotella itseltäni jopa haavetta vanhemmuudesta. Ajattelin, etten olisi hyvä vanhempi, mutta ehkä sisimmässäni pelkäsin vain toistavani isäni virheet. Hän ei ollut elämässäni läsnä tai pitänyt huolta minusta”, Mikael sanoo.

Hänelle on tärkeää tehdä asiat toisin – olla huolehtivainen mutta hassutteleva isä, joka osallistuu tyttärensä elämän käänteisiin ja kannustaa siihen, että tunteita saa näyttää.

”Haluan opettaa tyttärelleni niitä asioita, jotka opin itse vasta aikuisena. Empatiaa ja sitä, miten omat teot vaikuttavat muihin ihmisiin. Että oikeaa vahvuutta on se, että toisten polkemisen sijaan nostaa heikompiaan ylös”, Mikael sanoo.

Välillä isä on poissa, kun työt ja keikkalavat kutsuvat. Silloin soitellaan, viestitellään ja jutellaan videon välityksellä.

”Pienessä ikävässä on kiva tulla kotiin. Silloin Uma saa kaiken huomioni”, Mikael sanoo.

Ennen artisti Mikael Gabriel seurasi lavoilta kotiin ja kietoi lonkeronsa tiukasti elämän jokaiseen osa-alueeseen. Viimeistään tyttären syntymä onnistui erottamaan artistin ja ihan vaan Mikaelin toisistaan. On tuntunut hyvältä miettiä muitakin kuin itseään ja uraansa – ja se kuuluu myös musiikissa.

”Kun ennen tein musiikkia vain itsestäni, nyt kirjoitan elämän käsikirjaa tyttärelleni. Haluan kertoa hänelle elämän kauneudesta ja siitä, kuinka vaikeuksista selvitään”, Mikael hymyilee.

Eikä pahitteeksi olisi, jos samalla jättäisi jäljen suomalaisen musiikin historiaan.

”Omiin unelmiin pitää uskoa. Muistan lapsuudestani hetken, kun olimme matkalla mummon luo Viroon. Istuin autossa, lauloin Backstreet Boysia ja kuvittelin itseni isolle areenalle esiintymään. Minulla oli päämäärä, jonka saavutin – ja nyt siitä mennään eteenpäin. Uskon, että suurimmat lavat on vielä täyttämättä ja parhaat biisit tekemättä.”

Tyyli: Patisse a Lody

Meikki ja hiukset: Neea Kuurne

Juttu on julkaistu Trendissä 9/2021.