Touché! Hanna Savilahti ottaa pitkän askeleen eteen, suoristaa miekkakätensä ja tekee syöksyn. Kalpamiekka osuu vastustajan käteen.

Miekasta lähtevä sähköjohto antaa signaalin merkintälaitteelle. Samassa valo räpsähtää päälle piip-äänen säestämänä: onnistunut osuma eli touché. Hanna nostaa teräsmaskia ja pyyhkii hikeä.

– Minun syöksyni ovat tämmöisiä hitaampia mummosyöksyjä, mutta kuuma tässä silti tulee, hän nauraa.

Syöksy eli fente on miekkailun tärkein hyökkäysliike. Ranskankieliset termit ovat peräisin Aurinko­kuninkaan eli Ludvig XIV:n hovista 1600-luvulta, jolloin moderni miekkailu alkoi kehittyä.

Maallikon silmin miekkailijat näyttävät liikkuvan polvet koukussa eteen ja taakse. Hanna ja vastustajansa väistävät toisiaan, yrittävät hämätä ja arvata toistensa seuraavia siirtoja. Sunnuntaitreeneissä Espoon Tuulimäen väestönsuojan miekkailusalilla on tehty jo kuntopiiriä sekä harjoiteltu jalkatyötä ja tekniikkaa.

Treeneissä jalat ovat kovilla ja korvien väli raksuttaa. Käden jatkeena on 770 grammaa painava miekka, ja rintapanssari ja teräsmaski hikoiluttavat jo itsessään.

– Miekkailu on fyysistä shakkia, jossa tekniikka, nopeus ja etäisyyden pitäminen ovat tärkeitä. Kesällä Tokion olympialaisia katsellessani hämmästyin, kun miekkailu näytti niin kevyeltä. Laji vaikuttaa helpommalta kuin on.

Sitten joskus, Hanna ajatteli aina. Hänen kotiaan koristaa toistakymmentä uljasta miekkaa.

– Miekat ja niiden historia kiehtovat minua. Aloin keräillä miekkoja jo 15 vuotta sitten.

Sitä mukaa kun miekkoja kertyi, heräsi ajatus, että olisi upeaa oppia miekkailemaan.

Elämä muistutti rajallisuudestaan, kun Hanna sairastui rintasyöpään yhdeksän vuotta sitten. Kun viimeiset syöpähoidot olivat ohi, Hanna ilmoittautui miekkailun alkeiskurssille, ja tytär Petronella lähti mukaan.

– Innostuimme heti valtavasti. Taisteleminen ja selviytyminen ovat osa elämää, ja ne löytyvät kiinnostavasti miekkailusta. Se tekee lajista niin ainutlaatuisen.