Kun Hanna oli selvinnyt syöpähoidoistaan, hän ryhtyi viimein harrastamaan unelmiensa lajia: ”Miekkailu on fyysistä shakkia”
Ihmiset
Kun Hanna oli selvinnyt syöpähoidoistaan, hän ryhtyi viimein harrastamaan unelmiensa lajia: ”Miekkailu on fyysistä shakkia”
Rintasyövästä toivuttuaan Hanna Savilahti päätti, että nyt on aika toteuttaa unelmia. Yksi niistä oli miekkailun opetteleminen.
Teksti
|
Kuvat
Julkaistu 5.1.2022
Kauneus ja Terveys

Touché! Hanna Savilahti ottaa pitkän askeleen eteen, suoristaa miekkakätensä ja tekee syöksyn. Kalpamiekka osuu vastustajan käteen.

Miekasta lähtevä sähköjohto antaa signaalin merkintälaitteelle. Samassa valo räpsähtää päälle piip-äänen säestämänä: onnistunut osuma eli touché. Hanna nostaa teräsmaskia ja pyyhkii hikeä.

– Minun syöksyni ovat tämmöisiä hitaampia mummosyöksyjä, mutta kuuma tässä silti tulee, hän nauraa.

Syöksy eli fente on miekkailun tärkein hyökkäysliike. Ranskankieliset termit ovat peräisin Aurinko­kuninkaan eli Ludvig XIV:n hovista 1600-luvulta, jolloin moderni miekkailu alkoi kehittyä.

”Taisteleminen ja selviytyminen ovat osa elämää, ja ne löytyvät kiinnostavasti miekkailusta.”
Hanna Savilahti

Maallikon silmin miekkailijat näyttävät liikkuvan polvet koukussa eteen ja taakse. Hanna ja vastustajansa väistävät toisiaan, yrittävät hämätä ja arvata toistensa seuraavia siirtoja. Sunnuntaitreeneissä Espoon Tuulimäen väestönsuojan miekkailusalilla on tehty jo kuntopiiriä sekä harjoiteltu jalkatyötä ja tekniikkaa.

Treeneissä jalat ovat kovilla ja korvien väli raksuttaa. Käden jatkeena on 770 grammaa painava miekka, ja rintapanssari ja teräsmaski hikoiluttavat jo itsessään.

– Miekkailu on fyysistä shakkia, jossa tekniikka, nopeus ja etäisyyden pitäminen ovat tärkeitä. Kesällä Tokion olympialaisia katsellessani hämmästyin, kun miekkailu näytti niin kevyeltä. Laji vaikuttaa helpommalta kuin on.

Sitten joskus, Hanna ajatteli aina. Hänen kotiaan koristaa toistakymmentä uljasta miekkaa.

– Miekat ja niiden historia kiehtovat minua. Aloin keräillä miekkoja jo 15 vuotta sitten.

Sitä mukaa kun miekkoja kertyi, heräsi ajatus, että olisi upeaa oppia miekkailemaan.

Elämä muistutti rajallisuudestaan, kun Hanna sairastui rintasyöpään yhdeksän vuotta sitten. Kun viimeiset syöpähoidot olivat ohi, Hanna ilmoittautui miekkailun alkeiskurssille, ja tytär Petronella lähti mukaan.

– Innostuimme heti valtavasti. Taisteleminen ja selviytyminen ovat osa elämää, ja ne löytyvät kiinnostavasti miekkailusta. Se tekee lajista niin ainutlaatuisen.

Hanna Savilahti, 55

Työ: nuorisotyön koordinaattori

Asuu: Siuntiossa

Perhe: kolme aikuista lasta, aviomies ja koira

Näin kehität jalkojen voimaa

Loiki ja hyppele. Se vahvistaa polvi­niveliä ja tuo jalkoihin räjähtävyyttä. Miekkailijoiden suosikkiliikkeitä ovat kyykkyhypyt, moniloikat sekä yhden jalan hyppelyt matalalle penkille tai steppilaudalle.

Peruuta. Takaperin tehtävät hypyt yhdellä jalalla, loikat sekä hölkkä kehittävät jalkojen voimaa myös toiseen suuntaan ja samalla tasapaino ja vartalonhallinta paranevat.

Lautaile. Tasapainolauta on monipuolinen harjoitusväline, joka vahvistaa jalkojen voimaa ja vartalonhallintaa. Kokeile laskeutua hitaasti alas molemmat jalat tai vain toinen jalka laudalla ja ponnistaa nopeasti ylös. Voit aluksi ottaa kädellä tukea seinästä.

Kokeile hyviä oheislajeja kuten sulkapalloa, padelia, squashia ja muita pallopelejä, joissa on nopeita suunnanmuutoksia.

Lähde: Espoon miekkailijoiden päävalmentaja Kimmo Puranen

3 syytä miekkailla

1. Opit kuuntelemaan intuitiota. Miekkailija lukee vastustajansa taktiikkaa ja ratkoo muuttuvia tilanteita salamannopeasti tiedon ja intuition yhdistelmällä.

2. Se sopii kaikenkuntoisille. Laji ei vaadi kovaa fyysistä kuntoa. Tärkeämpää on nopea liike, johon yhdistyvät kehonhallinta, tasapaino sekä jalkojen ja miekkakäden sujuva yhteistyö.

3. Laji kehittää mielenhallintaa. Olennaista on se, kuinka pystyt hallitsemaan tunteesi tiukoissa tilanteissa. Jos näytät hermostumisen, olet todennäköisesti matkalla häviöön.

Innostuitko? Löydät miekkailu­seurat ja tietoa alkeiskursseista sivuilta fencing-pentathlon.fi. Moni seura lainaa miekkailuvarusteita, joten tarvitset aluksi vain sisäliikuntavaatteet.

Miekkailuvarusteita voi myös ostaa tai lainata miekkailuseuroista.

Kommentoi +