
Lukijan kysymys:
Mieheni joutui koronakriisin takia lomautetuksi, ja hänen työnsä loppuivat kuin seinään. Töiden loppuminen kävi selvästi miehen itsetunnon päälle, vaikka syy – korona ja sen tuomat vaikutukset – on mitä ymmärrettävin. Hän katsoo passiivisena televisiota ja korkeintaan kuntoilee vähän. Hän ei käytä ylimääräistä aikaa esimerkiksi kodin asioiden hoitamiseen. Minulle jää töiden jälkeen hoidettavaksi sotkuinen koti, ruoanlaitto ja teini-ikäisten lastemme asiat. Lisäksi mieheni on pahantuulinen ja vinoilee, kun teen niin paljon töitä. Kohta en jaksa ymmärtää häntä enää yhtään. Pärjäisin paremmin yksin! Miten selviäisimme tilanteesta?
Psykologi Ilona Rauhala vastaa:
Poikkeustilanne on tuonut monissa perheissä ja parisuhteissa esiin hankalia tuntemuksia. Olen pahoillani miehesi tilanteesta. Hän on selvästi lamaantunut. On harmillista, ettei hän ole löytänyt tai ottanut roolia arjessanne.
Jään miettimään, onko sinulla ollut aiemminkin vastuu arjen pyörittämisestä. Vai onko tämä uusi ilmiö?
Jos miehesi ei ole juuri osallistunut perheen asioihin aiemmin, on melko luonnollista, että ison pettymyksen ja kriisin keskellä hänen on lähes mahdoton kehittää uusia tapoja.
Jos hänen passiivisuutensa taas on uutta, huonotuulisuus ja sohvalla makoilu ovat ehdottomasti merkkejä energian laskusta. Työn menettäminen on vaikuttanut itseluottamukseen, kuten kuvaat.
Lamaantunut tarvitsee turvaa, läheisyyttä ja myötätuntoa.
Miehesi kaipaisi rauhallista ja rakentavaa keskustelua siitä, mitä hänelle kuuluu ja mitä hän tarvitsee. Mikä voisi auttaa häntä ottamaan osaa perheen asioihin?
Mietin, onko sinun vaikea ilmaista hänelle selkeästi, mitä toivot tai tarvitset. Tai oletko ehkä verbaalinen ja sorrut moittimiseen, syyllistät tai käsket?
Ehkä et tunnista itsestäsi näistä kumpaakaan tyyliä.
Tärkeintä on, että mietit, miten osoitat miehellesi arvostusta. Miten ilmaiset, mitä tarvitset häneltä kumppanina ja toisena vanhempana?
Jos tilanne on ollut tulehtunut jo aiemmin, teidän kannattaisi pohtia, mitä kumpikin toivoo elämältä yhdessä ja erikseen. Miten autatte toisianne onnistumaan työssä, lasten kanssa ja kiinnostuksen kohteissanne? Miten olette hoitaneet suhdettanne aiemmin?
Sanot, että pärjäisit paremmin yksin. Mitä mahdat tarkoittaa sillä? Onko se fantasia, jonka ajattelet poistavan ongelmat elämästäsi?
Miehestä eroon pääseminen tuo elämääsi uusia ongelmia.
Tilanteenne on todella raskas. Lomauttaminen horjuttaa taloudellista tilannetta ja perheen tasapainoa sekä nostaa epävarmuuksia pintaan. Näiden asioiden kanssa miehesikin nyt painiskelee muttei ehkä osaa puhua tuntemuksistaan ääneen.
Yrittäkää keskustella rauhallisesti ja rakentavasti, vaikka olet väsynyt. Jos se tuntuu vaikealta, kirjoita hänelle vanha kunnon kirje.
Mieti ennen kirjoittamista, mihin aikoinaan rakastuit miehessäsi. Mitkä ovat hänen parhaita puoliaan? Mitä arvostat hänessä ja mitä kaipaat? Yritä myös eläytyä siihen, mitä hän mahdollisesti pelkää tai mistä hän on epävarma.
Kysymys on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 8-9/2020
Onko sinulla ongelmia? Psykologi Ilona Rauhala vastaa kysymykseesi. Lähetä viesti: kt@a-lehdet.fi. Kirjoita otsikoksi ”Rauhala”. Käsittelemme sähköpostia luottamuksellisesti.