Meri Mort elää kuukautiskiertonsa mukaan – "Ovulaation aikaan olen elossa"
Ihmiset
Meri Mort elää kuukautiskiertonsa mukaan – "Ovulaation aikaan olen elossa"
Joogaopettaja, kuvittaja ja kirjailija Meri Mort kuuntelee kuukautiskiertoaan kaikessa. Sen avulla hän on löytänyt nautinnon ja seksuaalisuuden.
Teksti

Kuvat

9.12.2020
 |
Trendi

Ennen

”Olin 14-vuotias, kun kuukautiseni alkoivat. Muistan, kuinka äiti ja isä katsoivat televisiosta iltakymmenen uutisia. Kerroin heille menkoistani, ja he herkistyivät siitä, että minusta oli tulossa nainen. Sen kunniaksi söimme yhdessä jäätelöä.

Kokemus oli valtavan myönteinen. Se on vaikuttanut siihen, miten olen suhtautunut kuukautisiin tähän päivään asti. En ole koskaan hävennyt niitä. Perheessäni kuukautisiin on suhtauduttu aina luonnollisena osana kehitystä. Äiti ei ikinä piilotellut siteitään ja tamponeitaan kotona.

Kolmekymppisenä osallistuin tanssiretriittiin, jossa tehtiin paljon tunnetyöskentelyä. Aloin tunnistaa, mitä kehoni tarvitsee ja mistä nautin.

Ryhdyin seuraamaan kuukautiskiertoani. Ymmärsin, että kun kuuntelen sykliäni ja maltan rauhoittaa vuotoa edeltävät päivät, kuukautiskivut menevät nopeammin ohi. Kuukautisiin ei tarvitse syödä jatkuvasti särkylääkkeitä, eikä niitä vastaan tarvitse taistella. Sen sijaan niistä voi tehdä itselleen voimavaran.

Samoihin aikoihin minulle tapahtui uudenlainen seksuaalinen herääminen. Otin nautinnon omiin käsiini. En enää odottanut, että kumppanini tuottaa minulle nautintoa, vaan tutustuin kehooni rakastavasti itse. Vasta 30-vuotiaana aloin tuntea itseni tytön sijaan aikuiseksi naiseksi."

Nyt

"Kun minulla on kuukautiset, olen lempeä itselleni. Teen jalkahoidon tai hieronnan. Vältän juhlia ja sosiaalisia tapahtumia ja rauhoitan kuukautisten ensimmäiset päivät levolle. Sen avulla jaksan paremmin loppukierron.

Merkkaan kuukautisten alkamispäivän ja ovulaation perhekalenteriimme. Siten kumppanini osaa suhtautua minuun ymmärtäväisemmin, sillä kuukautisten aikaan saatan olla ärtynyt tai poissaoleva.

Kuukautiset pakottavat minut myönteisellä tavalla hidastamaan. Olen nopeasykkeinen ja aktiivinen ihminen, mutta menkkojen aikana annan itselleni pienen retriitin, vetäytymisen ulkomaailmasta.

On voimauttavaa ajatella, että minulla on jotain samaa kaikkien maapallolla elävien naisten kanssa. Ihmisiä ei olisi olemassa ilman kuukautisia. Se on suuri asia, jota pitäisi juhlia eikä lakaista maton alle ja hävetä.

Nautin naisena olemisesta. Rakastan meikata ja olla näyttävä. Minulle naiseus on kuitenkin enemmän kuin ulko­kuori. Kuukautisten myötä tulen tietoiseksi kehollisuudestani ja kohdustani. Osa naiseuttani on se, että tunnen, kuinka kohtuni elää. Tunnen, kuinka se supistuu, valuu tyhjäksi, pehmenee ja herkistyy. Minusta on ihanaa olla aistiva ja nauttiva nainen.

Ovulaation aikaan olen elossa. Silloin seksuaaliset haluni heräävät. Myös kuukautisia edeltävänä päivänä olen halukkaampi. Vuodon aikana haluan vetäytyä ja viettää aikaa itsekseni – silloin seksi saa odottaa.

Olen tullut hiljattain äidiksi ja minulla on vatsassani tuore sektioarpi. Hellin, hieron ja koskettelen sitä usein, sillä en halua, että siitä muodostuu sokea kohta kehossani. Työstän vielä sitä, että hyväksyisin raskauskiloni. Välillä katson itseäni peilistä ja harmittaa, kun farkut eivät mahdu jalkaan.

Osa naiseutta on kuitenkin sen hyväksyminen, että keho muuttuu kuukautisten ja mahdollisten raskauksien myötä jatkuvasti."

Huomenna

"Sektiosynnytyksestä toipuminen kesti pari kuukautta. Annoin itselleni luvan upota ihanaan vauvakuplaan.

Nyt olen onnellinen, että seksielämäni on palautunut. Kun kuukautiseni alkoivat uudelleen, tunsin olevani taas oma itseni intensiivisen imetyskauden jälkeen. Imetän edelleen ja olen joka päivä ihmeissäni siitä, mihin naisen keho pystyy.

Toivon, että kehoni säilyy energisenä ja elinvoimaisena ja pysyn lapseni vauhdissa mukana. Kun seuraan kiertoani ja hidastan elämää kuukautisten aikana, jaksan paremmin.

Mielestäni kuukautisia pitäisi tuoda näkyvämmäksi. Niiden ympäriltä pitäisi karistaa turha häpeä. Huomaan itsekin joskus piilottelevani laukusta pilkottavia siteitä tai kuukuppipussia, vaikka minunhan pitäisi heilutella niitä ylpeänä.

Kuukautisten alkaessa voitaisiin pitää läheisten kesken initaatioriitti eli siirtymäjuhla. Sitä voisi kutsua vaikka alkavan naiseuden juhlaksi. Voisiko siitä tulla uusi normi?”

Juttu on julkaistu Trendissä.

Kommentoi +