
"Olen 54-vuotias nainen ja kolmen lapsen äiti. Esikoinen kirjoitti keväällä ylioppilaaksi, keskimmäinen on erityislapsi ja kuopus alakoulussa. Elämämme on aika kiireistä, sillä meillä on pitkät työmatkat ja illat kuluvat lasten menoissa.
Yhtenä päivänä tajusin, ettemme ole harrastaneet seksiä yli kuuteen vuoteen. Emme juuri halaile tai suutele. Asia ei selvästi haittaa minua, koska en ole kiinnittänyt siihen huomiota. Puolisoni ei halua puhua tästä vaan mykistyy tai keksii muuta tekemistä. Olen ymmärtänyt, ettei se haittaa häntäkään.
Voimmeko antaa tilanteen jatkua näin, vai johtaako se väistämättä niin sanottuun yllätyseroon?"
Ilona Rauhala vastaa:
Seksuaalisuus on keskeinen osa elämää, mutta on myös ihmisiä, jotka eivät niin välitä siitä. Kun elämässä on paljon muita prioriteetteja, seksi saattaa jäädä pois.
En tunne miestäsi enkä voi puhua hänen puolestaan. Seksi on kuitenkin sen verran keskeinen asia, että epätietoisuus ja puhumattomuus voivat johtaa yllättäviin elämänmuutoksiin.
On hyvä, että olet havahtunut kysymään, mitä parisuhteellenne ja läheisyydellenne kuuluu.
Jos kulkee sumussa ja epätietoisena, voi olla vaarassa kyynistyä sitten, jos elämä yllättää ja hallinnantunne pettää.
Lue myös: Mitä jos läheisyys inhottaa?
Olette selvästi etääntyneet toisistanne läheisyydessä. Suhteessanne voi olla paljon toimivia alueita, kuten talous, arjen rullaaminen, keskinäinen arvostus ja kunnioitus, sosiaalinen elämä ja niin edelleen.
Oletteko etääntyneet muillakin alueilla? Jos olette, tarkastele näitä alueita. Ihmiselle on hyväksi katsella rehellisesti elämäänsä ja tiedostaa, missä mennään.
Jos miehesi ei vielä lämpene yhteisille keskusteluille, kirkasta silti näkökykyäsi. Pohdi, mitä silloin kuusi vuotta sitten tapahtui? Millaista läheisyytenne oli sitä ennen? Miten ymmärrät sen, että kuusi vuotta vierähti näin? Torjuiko toinen ensin ja toinen sitten, vai liittyikö läheisyyteen jotain vaikeaa jo ennen sitä?
Muistele ja kirjaa asioita ylös. Miten suhteenne alkoi, miltä sinusta tuntui olla miehesi kanssa?
Mitkä ovat parhaita muistoja läheisyydestänne silloin, kun sitä oli? Mikä miehessäsi sytytti sinua ja mistä nautit?
Tunnista rohkeasti myös mahdollisia kipukohtia. Tunsitko häpeää tai oliko läheisyys vaikeaa? Tai mitäänsanomatonta?
Kun tiedostat itse, miten tilanteeseen on tultu, tunnustele sitten, miten miehesi reagoi, kun osoitat läheisyyttä. Mitä jos joskus silttäisit hänen olkapäätään tai puristaisit hellästi kättä, kun kuljet ohi? Pelästyisikö, kiusaantuisiko tai hämmentyisikö hän? Vastaisiko hän kosketukseesi?
Jos teidän on vaikea puhua aiheesta, kirjeen kirjoittaminen voi olla helpompaa. Kirjoita miehellesi samoja ajatuksia, joita kerroit minulle. Miten itse vastaisit kysymyksiisi? Ehkä miehesi on helpompi vastata kirjeellä.
Intiimiä läheisyyttä on monenlaista. Tärkeintä on huomata, miten tarpeenne ja toiveenne tulevat kuulluiksi suhteessanne. Ennen sitä molempien pitää tunnistaa ja ilmaista ne.
Onnea näihin tutkiskeluihin.
Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 4/2020.
Onko sinulla ongelmia? Psykologi Ilona Rauhala vastaa kysymykseesi. Lähetä viesti: kt@a-lehdet.fi. Kirjoita otsikoksi ”Rauhala”. Käsittelemme sähköpostia luottamuksellisesti.