Paperimassasta tehty pinkki sisilisko tervehtii seinältä, kun astuu valokuvaaja ja kuvajournalisti Meeri Koutaniemen, 34, avaraan eteiseen Helsingissä.

Meeri itse kuvailee käyttävänsä kodin työhuonetta kasojen kaatopaikkana, mutta kaikkialla näkyy vahvasti visuaalisen ihmisen kädenjälki. Sisiliskon lisäksi seinillä on värikästä kuvataidetta ja pariskunnan tekemää taidekeramiikkaa. Kirjahyllyssä istuu Buddha-patsas.

Hämäränä iltapäivänä Meeri sytyttää olohuoneen pöydälle kynttilät, vihreän, punaisen, harmaan ja mustan.

Tunnelma on lämmin ja rauhallinen, eikä Meerillä ole kiire minnekään.

Viime aikoina työtä on teettänyt esimerkiksi uusin marraskuun alussa ilmestynyt teos Rakkauskirjeitä luonnolle, joka koostuu luontodokumentaristi Petteri Saarion ja vaellusopas Minna Jakosuon kirjeenvaihdosta. Kuvat ovat Meerin, ja tämä on ensimmäinen kerta, kun hänen Suomessa ottamiaan luontokuvia nähdään julkisesti.

Sitten on Koutaffa Ceramics -taidekeramiikkayritys puolison kanssa, Rakkaus-kirjan kirjoitusprosessi Ann-Mari Leinosen kanssa ja oma tv-sarja Meeri Koutaniemi, irti kuvasta Yle Teemalla.

Meeri Koutaniemi ehtii kaiken, koska tekee kovasti töitä. Vaikka aamusta yöhön seitsemänä päivänä viikossa, jos on tarvis. Hän rakastaa sitä, että merkityksellisten töiden kanssa tulee harvoin katsoneeksi kelloon.

Syyskuussa Meeri kertoi sosiaalisessa mediassa uupumuksestaan. Hän matkusti pariskunnan toiseen kotiin Mallorcalle kirjoittaakseen kirjaansa, mutta ei jaksanut. Meeri sanoo saaneensa Instagram-tarinoistaan enemmän yksityisviestejä kuin mistään muusta julkaisustaan aiemmin.

”Se havahdutti huomaamaan, miten uupumisen kokemukset yhdistävät niin monia tietämättämme.”

Seuraajien lähettämät viestit vahvistivat Meerin ajatusta siitä, miten virheellisen kuvan sosiaalinen media voi elämästä luoda. Julkisuuden henkilöitä sekä glorifioidaan että vähätellään, hän sanoo.

Meeri toteaa, että vaikka sosiaalinen media tarjoaa tärkeää vertaistukea, siellä unohtuu usein inhimillisyys itseä ja muita kohtaan.

”Somen perusteella kuvitellaan asioita, joihin itseä verrataan. Kun huomaan tekeväni niin, mietin, miksi johdan itseäni tahallani harhaan. Somessa on myös vapaus olla näyttämättä tiettyjä puolia. Siksi sosiaalista mediaa ei pitäisi ottaa liian vakavasti.”

Vaikka tunnustus uupumisesta herätti paljon huomiota, Meerille itselleen uupumisessa oli uutta vain se, että hän kertoi siitä ensi kertaa julkisesti. Hänellä on taipumus romahtaa säännöllisesti.

”Uupumisen tila on minulle hyvin tuttu. Olen ahne kokemuksille ja tekemiselle, joten uuvun huomaamattani. Silloin henkiset ja fyysiset rajat tulevat jossain vaiheessa vastaan, usein yhtä aikaa. Se on iso oppitunti, jossa pääsee tarkastelemaan omia rajojaan ja omia tuhoisia puoliaan, kuten ajankäyttöön liittyviä naurettavia harhaluuloja.”

Työn sisältö ratkaisee, kuinka usein uupumus iskee. Meeri Koutaniemi on raportoinut vuosien varrella etenkin vähemmistöjen tilanteesta ja ihmisoikeuksista. Viime vuonna hän julkaisi kirjan seksuaaliväkivallasta Suomessa.

”Mitä rankempi työprojektini on sisällöltään, sitä nopeammin tarpeeni palautua kasvaa. Kun käsittelen ihmisoikeusteemoja, vie aikaa palauttaa toivo ihmisyyteen. Henkisesti helpommista projekteista toipuu nopeammin.”

Suomalainen yhteiskunta ihannoi reippautta, Meeri sanoo. Erityisesti maaseudulla ja pienillä paikkakunnilla reippauden kulttuuri on hänestä kirjoitettu siellä asuvien dna:han. Vaikka hän tiedostaa, että ihanne on haitallinen, hänenkin on vaikea sallia itselleen joitain tunteita, kuten väsymystä.

”Emootioihin pitäisi tottua niilläkin alueilla, joille ne eivät perinteisesti saa kuulua, kuten työssä. Jos sivuutan työssä tärkeitä, vaikeita tuntemuksia, ne siirtyvät myös muille elämänaluille ja ihmissuhteet voivat rasittua.”

Kun Meeri Koutaniemi uupuu, hän huomaa sen nopeasti itse. Hyvin pian sen havaitsee myös puoliso Sami Yaffa.

Uupuneena Meeri itkee tilanteissa, joissa ei kuuluisi. Hänestä tulee kielteinen ja sulkeutunut. Olo on turta, eikä hän pysty olemaan läsnä.

Aktiivisimmillaan Meeri uskoo pystyvänsä mihin tahansa.

”En katso kelloa, minun ei tarvitse nukkua eikä syödä. Kestän jopa toistuvat romahdukset, kunhan saan pitää myös sen täyden intohimon elämään. Tämä on kummallinen mutta kaikesta huolimatta pirun hyvä diili. Ei se kaikkein terveellisintä ole, mutten myöskään halua demonisoida uupumusta. On elintärkeää, että se tunne tulee ja pysäyttää, kunhan se ei tule liian myöhään.”

Romahduksesta toipumiseen menee nykyään viikosta kahteen, joskus pidempäänkin. Ensin Meeri saattaa maata jokusen päivän pimeässä peiton alla, mutta sitten hän menee luontoon. Sulkee puhelimen ja kävelee merenrantaan. Tai painaa kasvot sammaleeseen, haistelee ja ehkä jopa maistelee. Märät kasvot mättäässä, uusi kokemus! hän ajattelee.

Luonnossa Meerin persoona karisee ja hänen on helpointa vain olla.

”Usein ajatellaan, että lepo on tylsää ja silloin on pakko olla tekemättä tai kieltäytyä asioista. Miksi emme ajattele, että meillä on lupa levätä? Yritän ajatella, että ihanaa, sain lahjakortilla 14 tuntia unta!”

Meeri uskoo, että kaikki elämässä on kiinni siitä, miten itse asioihin suhtautuu.

”Luon itse omat rajoitukseni, mutta minulla on myös mahdollisuus luoda todellisuuteni rakkaudesta käsin negaation sijaan, kuten meillä kaikilla.”

Rakkaus on Meerille elämän tärkeimpiä arvoja. Hän ei tarkoita sillä vain romanttista rakkautta, vaikka elääkin onnellisessa parisuhteessa.

”Rakkautta ei voi hakea toisesta ihmisestä. Se on jo täällä”, Meeri sanoo ja painaa käden rintakehälleen.

Hän puhuu universaalista, jokaisen sisällä olevasta rakkaudesta, elämänvoimasta. Siinä on kaikki maailman mahdollisuudet, ja sillä Meeri hoitaa itseään myös uupumuksen hetkillä.

”Rakkaus on minulle tietoisuutta siitä, että meidät on tehty rakkaudesta. Se on myös kapinaa kyynisyyttä ja pessimismiä vastaan. Rakkaus rauhoittaa minua, vaikka olisi kuinka huono päivä. Negatiiviset tunteet saavat käydä kylässä, mutta kun olen nyrkkeilyt niiden kanssa, rakkaus on se, joka jää.”

Tällainen omaehtoinen rakkaus on ollut Meerin elämässä lapsesta asti. Vaikka hänen elämässään on ollut myös vaikeita vaiheita, tuo rakkaus on pysynyt. Se on osaltaan tehnyt mahdolliseksi hänen uransa: rohkeuden, itseluottamuksen ja uskalluksen ottaa riskejä.

”En sano, että rakkaus yksin riittää, mutta kun antaa itselleen luvan rakastaa itseään, vetää magneetin lailla puoleensa hyviä asioita. Silloin löytyy ihminen, jonka kanssa rakkautta voi jakaa.”

Omassa parisuhteessaan Meeri on kohdannut myös rakkautta, jollaista ei aiemmin ole kokenut.

”Se on rakkauden jakamista, joka näkyy kaikessa: kun teemme taidetta, kokkaamme, kävelemme, keskustelemme, nauramme, leikimme. Keskustelu voi olla kiivasta ja voimme haastaa toisiamme, mutta pyrimme tekemään sen rakkaudessa.”

Tässä parisuhteessa Meerillä on myös vapaus olla ja muuttua.

”Paras suhde on sellainen, joka havahduttaa muuttamaan itse itseään. Sami ei vaadi minua olemaan sellainen kuin olin suhteen alussa enkä minä häntä.”

Jatkuva muutos tarjoaa parille mahdollisuuden rakastua toisiinsa yhä uudelleen.

”Jokaisessa suhteessa vierailee vaikkapa mustasukkaisuutta tai menettämisen pelkoa, mutta niitä on suhteessamme yhä vähemmän. Samin kanssa olen oppinut luottamaan.”

Meerin seuraava projekti käsittelee sekin rakkautta. Huhtikuussa ilmestyvässä kirjassa siitä puhuvat muun muassa Peter Franzén, Maaret Kallio, Tommy Hellsten, Vappu Pimiä, Seela Sella ja Maria Veitola.

Meeri Koutaniemi on huomannut, että rakkaudesta puhuminen on suomalaisille joskus haastavaa.

”Meidän tapaamme kommunikoida ei kuulu rakkaudella rehentely. Toisaalta tuntuu, että nyt on oikea aika olla avoimempi rakkaudesta ja sen merkityksestä. Pandemia-aika on havahduttanut meidät siihen, etteivät rakkaus tai rakkaiden näkeminen ole itsestäänselvyyksiä. Pandemia on saanut nöyrtymään elämän perusasioiden äärellä niin, ettei niistä puhuminen enää hävetä.”

Meeri itse toteutti ihmiskokeen yksinäisyydestä jo 16-vuotiaana lukiolaisena, kun hän muutti Kuusamosta Helsinkiin yksin.

Hän opiskeli päivät mutta kielsi itseltään vapaa-ajalla kaikki viihdykkeet, kuten lukemisen, musiikin kuuntelun ja television katselun, istui vuokra-asuntonsa lattialla hiljaisuudessa ja tuijotti seiniä odottaen kaatuvatko ne päälle.

”Pikkuhiljaa ymmärsin, että kun antaa kaikkien tunteiden tulla, ne eivät jää. Ne tulevat ja valtaavat, mutta lähtevät sitten pois. Mitä vähemmän valtaa tunteille antaa, sitä helpommaksi niiden käsittely käy. Opin, että seinät eivät kaadukaan päälle. Yksinolosta poistui yksinäisyyden ja tyhjyyden tunne. Tajusin, ettei se ole turmelevaa eikä pysyvää.”

Meerin mukaan itsetutkiskelu on ainoa keino saada käyttöönsä kaikki elämän tarjoamat mahdollisuudet. Ihmisenä muuttuminen voi tuntua raivostuttavan vaikealta, mutta melkein mikään muu ei tunnu yhtä palkitsevalta.

”Ihmisille on tyypillistä pohtia, kuinka kauan tämä negatiivinen tunne kestää. Kun odottaa jonkin loppumista, kaikki siihen keskittynyt energia syöttää negatiivisille ajatuksille kultalusikalla lisää puuroa.”

Meeri tietää, että urautuneista ajatuksista luopuminen ei ole helppoa.

”Itse olen kuitenkin jopa jäänyt koukkuun esimerkiksi istumisharjoituksiin. Meditaatio huuhtelee urautumat tasaiseksi maaksi.”

Työssään dokumentaristina Meeri Koutaniemi on kohdannut paljon muiden ihmisten hätää, kärsimystä ja vääryyttä. Julkinen työ on tuonut mukanaan myös häneen itseensä kohdistuvaa väkivallan uhkaa ja seksuaalista häirintää.

Meeri on saanut uhkauksia ja asiattomia viestejä milloin Facebookin kautta, milloin kirjeitse.

”Alussa saatoin säikähtää. Nykyään en ota viestejä henkilökohtaisesti, koska ne eivät kerro mitään minusta vaan kirjoittajistaan. Pyrin siihen, että asiaton palaute on vain tuulen huminaa.”

Seksuaalista häirintää hän on kokenut myös kahdenkeskisissä työprojekteissa, joissa toinen osapuoli on halunnut enemmän kuin Meeri. Kokemukset ovat kasvattaneet hänelle todella tarkat tuntosarvet häirinnälle.

”On ollut monia tilanteita, joissa olen miettinyt, onko tämä tai tuo kosketus ok, mutten ole voinut kysyä keneltäkään, koska olen ollut tilanteissa kaksin häiritsijän kanssa. Nyt uskaltaisin puuttua tilanteisiin konkreettisemmin ja vaatisin tekijän vastuuseen. Minut on potkaistu pois projekteista, koska en ole halunnut suhdetta kollegan kanssa”, Meeri kertoo.

”Kun nainen kieltäytyy, hänelle konkretisoituu se, miten mies voi sosiaalisesti erottaa hänet ja poistaa häneltä mahdollisuuksia.”

Monia mahdollisuuksia Meeri Koutaniemi on luonut itse itselleen. Uusin niistä on pitkä- aikaisen unelman toteutuma, joulukuun alussa alkanut oma tv-ohjelma Yle Teemalla ja Yle Areenassa. Siinä hän tapaa suomalaisia kuvataiteilijoita ja paneutuu tekijöiden työhön ja taiteen filosofiaan.

Meeri korostaa, ettei tv-sarja ole ohjelma museoon ripustetuista tauluista vaan taiteen läsnäolosta jokapäiväisessä arjessa.

”Millainen vaikkapa korona-ajan sulkutila olisikaan ollut ilman kirjoja, musiikkia, elokuvia, astioita tai huonekaluja – eli taidetta! Taide antaa meille merkityksiä joka päivä. Se on kaikessa läsnä. Sarjassani ei lopulta ole kysymys kuvataiteesta vaan elämästä ja inhimillisyydestä sen sisällä.”

Artikkeli on julkaistu Eevassa 2/2022.