
Ylen uutisjuontaja Matti Rönkä, 64, on kirjoittanut 12 romaania, joista uusin on kaksi vuotta sitten ilmestynyt Surutalo. Hän vieraili Eevan kirjaklubissa elokuussa.
Eevan kirjaklubin 20 kysymystä
Mikä kirja kaikkien pitäisi lukea? Uusi testamentti. En kuulu järjestävään seuraan, mutta elämme niin kummallisia aikoja, että Jeesuksen opetukset tuntuvat radikaaleilta.
Minkä taidon haluaisit osata? Haluaisin olla parempi ruuanlaittaja.
Mitä pelkäät? Pelkäämistä. Olen juuri sitä sorttia, joka olisi sodassa mennyt eturintamaan, koska pelätä ei saa. Sellainen Tuntemattoman sotilaan Kariluoto. Kunnon poika tietää, että jonkun pitää se tehtävä hoitaa.
Mihin tuhlaat? Onko se nyt tuhlaamista, jos ruokabudjetista menee viineihin suurempi osa kuin useimmilla muilla?
Mikä on lempiäänesi? Dmitri Hvorostovskin baritoni.
Millaisessa tilanteessa valehtelet? Kun en halua toista raskauttaa. Silloin sanoo sen, mitä toinen haluaa kuulla.
Kuka on muuttanut elämäsi? Nuorin poikani. Iljan adoptioprosessi pakotti tutkailemaan itseään ja omia valmiuksiaan.
Mitä sanaa tai lausetta käytät liikaa? Kiroilen liikaa. Suosikkisanassani on paljon ärriä.
Jos voisit muuttaa yhden asian itsessäsi, mikä se olisi? Geneettisen taipumuksen rustovaurioihin. Odottelen polvileikkausta.
Mitä pidät suurimpana saavutuksenasi? Kirjojani.
Mikä on arvokkain omaisuutesi? Omakotitalo.
Jos saisit olla joku muu yhden päivän ajan, kenet valitsisit? Olisin Donald Trump ja ilmoittaisin, etten tavoittele presidenttiyttä. Nato-maan kansalaisena minua huolestuttaa se, mitä johtavassa Nato-maassa tapahtuu.
Mitä toivot, että sinusta muistetaan kuolemasi jälkeen? Olen saanut olla välittämässä toinen toistaan kauheampia uutisia suomalaisille. Toivon kuitenkin, että virallisten saavutusten lisäksi joku muistelisi, että olipa se hauska työkaveri.
Mikä on lempipaikkasi maailmassa? Norppatorpan sauna Sulkavalla.
Mikä on paras tekemäsi päätös? Ryhtyminen Iljan adoptioprosessiin.
Mikä on hyödyllisin rutiinisi? Pakkomielteinen liikkuminen.
Minkä neuvon antaisit nuoremmalle itsellesi, jos voisit? Virheet kuuluvat kehitykseen, en minä niitä osaa katua. Ehkä sanoisin vain että ota tästä mallia, poika.
Mitä olet oppinut rakkaudesta? Että se on hämmästyttävä, ikuinen mysteeri, ja että kaikki me sitä haemme.
Minkä suhteen muutit viimeksi mieltäsi? Olen pehmentänyt suhdettani golfiin. Minulla on ollut siihen pilkallinen suhtautuminen, mutta olen alkanut epäillä, että se on suojautumista addiktiolta, joka nielaisisi minut kokonaan.
Mikä herättää sinussa toivoa? Yritän uskoa, että pystymme ratkaisemaan isoja ongelmia ja että lopulta hyvä voittaa. Jos siihen ei usko, niin aika toivotontahan tämä sitten on.
Artikkeli on julkaistu Eevan numerossa 10/2023.