Marja Hintikka on löytänyt itsestään Pohjan akan energian: ”Aina ei tarvitse mukautua, sopeutua tai olla kiltti”
Ihmiset
Marja Hintikka on löytänyt itsestään Pohjan akan energian: ”Aina ei tarvitse mukautua, sopeutua tai olla kiltti”
Tv-juontaja Marja Hintikka on nykyisin sinut kiltteytensä ja herkkyytensä kanssa mutta ei anna muiden kävellä ylitseen.
Teksti
|
Kuvat
,
Julkaistu 21.4.2022
Kauneus ja Terveys

”Vanhemmuuden ja oman hyvinvoinnin tasapainottaminen ei ole aina helppoa. Kun lähden viikoittaiselle tanssitunnille, kolme lastani roikkuvat lahkeessani ja pyytävät: ”Äiti, älä mene”. Ihan kuin olisin hylkäämässä heidät enkä ottamassa paria tuntia omaa aikaa.

Aiemmin saatoin jäädä kotiin tällaisissa tilanteissa. Nykyisin toimin toisin. Vanhemmuus on kuin maraton. Minun on mietittävä, millä tavoin jaksan sitä 20 vuotta. Omasta jaksamisesta huolehtiminen on tärkeää.

Olen tietoisesti pyrkinyt taklaamaan syyllisyyden ja pitämään kiinni menoistani. Ajattelen, että äitinä olen perheen toimitusjohtaja ja sielu. Sen vastapainoksi saan palkita itseäni. Se on kaikkien etu: hyvä oloni säteilee koko perheeseen.

Liikkuminen on niin tärkeää hyvinvoinnilleni, että sunnuntaisin käymme läpi puolisoni Ilen kanssa seuraavan viikon menot ja katsomme, että aikaa on tarpeeksi molempien hengähdyshetkille.

”Eniten pidän siitä, että olen riuska nainen.”
Marja Hintikka

Olen iloinnut vartalostani aina. Eniten pidän siitä, että olen riuska nainen. Jaksan nostaa lapset ojasta ja auttaa ystäviä muutoissa. Uskon, että voimakkuuteni on perua kahvakuulailusta, jota olen treenannut kauan.

Pyrin liikkumaan joka päivä. Minulle saattaa kertyä päivässä 18 000 askelta pelkästään arkiliikunnasta. Välillä käyn juoksemassa. Viikoittaisen tanssituntini lisäksi treenaan paljon kotona.

Hurahdin ensimmäisenä koronakeväänä 10–20 minuutin pituisiin ilmaisiin YouTube-jumppiin ja ­-joogiin. Niin lyhyt aika löytyy aina. Suosikkejani You­Tubessa ovat Pamela Reifin, Yoga with Adrienen ja Yoga with Kassandran videot.

Tanssi ja jooga avaavat rintarankaa ja parantavat ryhtiä. Ilman treeniä selkärankani painuu helposti kumaraan ja näytän puolustusasemissa olevalta nyrkkeilijältä.

Suhtaudun ikääntymiseen tyynesti. Uskon, että ikääntyessäni kasvan lähemmäs todellista, syvintä minääni.

Huomaan, että olen koko ajan rauhallisempi itseni ja maailman suhteen. Luotan elämään enemmän kuin nuorena. Vaikka jokin asia ei onnistu nyt, se ei tarkoita, etteikö tulevaisuudessa olisi toisin. Parhaat asiat urallani ovat tapahtuneet vasta nelikymppisyyden kynnyksellä.

Kaikenlaiset roolit, joita nuorempana vedin, ovat myös karisseet. Olen luonteeltani kiltti ja herkkä. Nykyisin kunnioitan ominaisuuksiani. En esimerkiksi katso leffoja, jotka tuntuvat liian rankoilta.

Keski-iässä olen löytänyt itsestäni myös mahtavan Pohjan akan energian: aina ei tarvitse mukautua, sopeutua tai olla kiltti. Puolustan oikeuksiani ja rajojani enkä anna muiden kävellä ylitseni.

Olen vetänyt tarkat rajat esimerkiksi somen suhteen. En näytä siellä lasteni kasvoja ja käsittelen kipeät asiat perhepiirissä. Haluan olla somessa oma itseni, mutta mielestäni siellä ei tarvitse jakaa kaikkea.”

Marja Hintikka

on 43-vuotias helsinkiläinen radio- ja televisiojuontaja, joka on naimisissa juontaja Ile Uusivuoren kanssa. Parilla on kolme lasta.

@marjahintikka: ”Det snöar hurra!” Se on jäänyt pakolliseksi huudahdukseksi lapsuudesta aina ensilumilla, ja väitän, että ilmekin on suurinpiirtein sama.

Marja Hintikan luottotuotteet

Takkujen tuho: ”Paksut hiukseni takkuuntuvat helposti. Tämä jätettävä hoitoaine selvittää hiukset, silottaa ja tuo kiiltoa.” Schwarzkopf Fibre Clinix Hydrate Spray Conditioner 20,90 e. Kasvojen piristys: ”Suihkautan lähdevettä kasvoilleni, kun tarvitsen piristystä ja kosteutusta. Se ei sotke meikkiä ja piristää ihoa paremmin kuin kahvi.” Avène Thermal Spring Water Spray 10,40 e.
Herkkikselle sopiva: ”Ihoni on herkistynyt ikääntyessäni. Hajusteeton ja väriaineeton seerumi sopii minulle. Se heleyttää, kosteuttaa ja toimii meikin alla. Ammattimeikkaajatkin käyttävät tätä.” LV Kasvoseerumi 6,50 e. Kasvojen muotoilija: ”Kasvojen muotoilupaletti on ehdoton suosikkini. Siinä on todella hyvä aurinkopuuteri, poskipuna ja korostusväri. Tuote on myös edullinen.” Isadora Face Sculptor -paletti 27,90 e.

Kommentoi +