Mökkini valmistui viime vuonna. Lapsuudessani meillä ei ollut mökkiä ja koko elämäni olen käyttänyt vuokramökkejä, mutta takaraivossa kyti aina ajatus omasta. Projekti oli valtavan pitkä. Ostin tontin neljä vuotta sitten. Sitä ennen taistelin pari vuotta sen saamisesta ja hinnasta ennen kuin kaupat lyötiin lukkoon. Tykkään käydä mökillä yksin. Saan nauttia hiljaisuudesta ja kirjoittaa rauhassa. Ennen parisuhdekouluttajan työtäni opiskelin kirjoittajakoulussa. Rakastan fiktion kirjoittamista. Se on aikuisen tapa leikkiä: rajatonta, syvällistä asiaa ilman velvollisuutta puhua totta. Nautin asiantuntijatyöni vastapainona, kun saan olla asiaton kirjoittamalla fiktiota.

Lapseni sanovat, että ärsyynnyn ihmeellisistä pikkujutuista, mutta suurissa asioissa olen tyyni ja rakastava. Murahtelen pyykkikasoista, kengistä eteisessä ja kun koira päästetään lempisohvalleni levittelemään karvoja. Mutta jos lapseni tulevat kertomaan elämästään jotain suurempaa, pysyn tyynenä. Olen ajatellut, että ihmiset lakkaavat kertomasta asioita, jos he joutuvat arvailemaan reaktiotani. Siksi on tärkeää pysyä rauhallisena mokien tai tunnustusten edessä.

Olen oman elämäni komedienne. Vuosi vuodelta opin nauramaan itselleni makeammin. Nuorena otin kaiken turhan vakavasti. Miten ryttyotsainen ja ehdoton olinkaan! On ihanaa osata tarkastella itseään ulkopuolisin silmin. Ihmetellä, että mikä tuota Mariannaa nyt taas vaivaa, kun se noin hikeentyy pienestäkin. Yleensä oivallus suuttumistilanteen koomisesta puolesta tulee muutaman minuutin jäljessä, joskus voi mennä parikin päivää, mutta aina se tulee. On upeaa, että opin tämän iän myötä.

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 12/2019.