
Herkullinen vaihtoehto pipareille! Maria Lundin joulukeksit ovat päältä rapeita ja sisältä ihanan tahmeita
Maria Lund on innokas leipoja, jonka keittiössä syntyy puolison ja lasten toivomia fantasialuomuksia. Juhlapöydässä näkyy vanhemmilta peritty rakkaus krumeluuriin.
”Leivon jo marraskuussa ensimmäiset piparkakut ja joulutortut. Kun kyllästyn niihin, alan tehdä aprikoosilla ja suklaahipuilla maustettuja joulukeksejä. Ne ovat pinnalta rapeita ja sisältä tahmean pehmeitä. Aprikoosi tuo perinteiseen suklaakeksiin raikkautta ja talviset mausteet joulun makua ja tuoksua.
Tämä kolmetoista vuotta sitten lehdestä löytämäni resepti on niin ihastuttava, että teen taikinaa aina ison satsin pakkaseen vierasvaraksi. Keksit ovat kauniita, ja annan niitä myös lahjaksi. Jos niistä ei tule aina nättejä, maku ei ainakaan petä. Hätätapauksessa keksit voi nauttia silmät kiinni.
Vietän joulua perinteisesti mieheni, kolmen lapsemme ja mieheni vanhempien kanssa. Pöydässä on aina sienisalaattia, kinkkua ja lohta savustettuna, graavattuna sekä uunissa haudutettuna. Minulle pitää olla myös lipeäkalaa ja valkokastiketta, vaikka muut eivät voi sietää niitä. Laatikot ostan suosiolla kaupasta mutta haudutan ne uunissa kerman, voin, siirapin ja korppujauhon kera.

Olen perinyt vanhemmiltani rakkauden antiikkiin, ja se näkyy myös juhlapöydässäni. Tykkään käsinmaalatusta posliinista, kristallista ja hopeisista aterimista – mitä enemmän krumeluuria, sen parempi.
Ruoka on nautinnoistani suurimpia. Ruuanlaittotaitoni on kehittynyt vuosien varrella tekemällä ja reseptejä kokeilemalla. Kun muutin pois kotoa, en osannut keittää edes kahvia. Minusta on tullut nautiskelija, joka käyttää paljon voita, kermaa ja crème fraîchea. Teen mieluummin vähän ja laadukasta kuin paljon ja kevyttä.
Lopetin lihansyönnin 14-vuotiaana mutta syön munia, maitotuotteita ja kalaa. Käytän lihan sijaan soijarouhetta. Teen siitä makaronilaatikkoa, pyöryköitä ja bolognesekastiketta ja toivon sormet ristissä, että ruuat maistuvat lapsille.
”Meillä synttärisankari saa toivoa kakun. Olen tehnyt kaikkea Harry Potter -kakusta mieheni toivomaan tissikakkuun.”
Käytän ruuanlaitossa paljon keräämiäni marjoja, sieniä ja villikasveja. Sienihulluuteni menee jopa pakkomielteen puolelle. Satsasin kuivuriin, koska pakastimeni on täynnä.
Punikit, leppärouskut, voitatti, limanuljaska ja keltahapero ovat suosikkejani. Äitini, oopperalaulaja-näyttelijä Tamara Lund oli samanlainen. Hän saattoi pysäyttää auton, jos näki tien reunalla tatin. Kerran yövyimme äidin kiertueella hienossa Imatran Valtionhotellissa. Äiti tuli koiran kanssa lenkiltä ja marssi henkilökunnan toppuutteluista huolimatta sienipussin kanssa hotellin keittiöön kokkaamaan.
Rakastan leipomista ja erityisesti fantasiakakkujen tekemistä. Meillä synttärisankari saa toivoa kakun. Olen tehnyt kaikkea Harry Potter -kakusta mieheni toivomaan tissikakkuun. Keksin laittaa kuppimaisiin samppanjalaseihin kermahyytelöä, joten kakusta tuli hyvin aidon näköinen ja tuntuinen.
En juuri koskaan juhli ulkona mutta kutsun vieraita kotiini syömään. Teen niin paljon erilaisia ruokia, että kaikkien makuhermot tyydyttyvät tai ainakin vatsat täyttyvät. Ruuanlaitossa palkitsevinta on nähdä muiden ilo.
Jos olen yksin, syön papuja suoraan purkista. Olen kova jännittäjä, joten esiintymispäivinä kunnon ruoka ei oikein maistu. Silloin syön lähinnä karkkia tai pullaa. Esitysten jälkeen adrenaliini on korkealla. Silloin juon kupin kahvia, ja tarvittaessa nappaan jotain pientä huoltoasemalta.
Vapaapäivinä kokkaan pitkän kaavan mukaan jälkiruokineen. Päivälliset venyvät tunnin mittaisiksi, kun jaamme samalla kuulumisia perheen kanssa.
Kun lapset ovat joskus viikonloppuisin poissa, saatamme pelata mieheni kanssa shakkia, syödä juustoja ja nautiskella punaviiniä. Muutoin juon alkoholia harvoin.
Keittiössäni ei synny hävikkiä, sillä suunnittelen ruokaostokset tarkasti. Olen myös mestari improvisoimaan. Kerran kaapissani oli vain perunamuusia ja banaania, joten yhdistin ne. Oikeasti herkullinen yhdistelmä syntyy laittamalla ohuilla banaanisiivuilla päällystetty perunamuusi mikroon niin pitkäksi aikaa, että banaanit käpristelevät. Päälle chiliä ja voilà!”

Aprikoosilla ja suklaalla maustetut joulukeksit
noin 30 kappaletta
100 g pehmeitä kuivattuja aprikooseja
100 g pekaanipähkinöitä
100 g taloussuklaata
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
ripaus suolaa
1/2 tl kanelia
1/2 tl inkivääriä
100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 rkl vaaleaa siirappia
1. Leikkaa aprikoosit, pähkinät ja suklaa karkeaksi rouheeksi.
2. Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja mausteet.
3. Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna.
4. Lisää siirappi, jauhoseos ja rouheet. Sekoita taikina tasaiseksi.
5. Muotoile taikinasta noin 30 cm:n pituinen tanko. Kääri kelmuun ja anna kovettua jääkaapissa pari tuntia.
6. Poista muovi ja leikkaa taikinarullasta terävällä veitsellä noin sentin paksuisia viipaleita.
7. Nosta palat pellille leivinpaperin päälle ja litistä niitä kevyesti kämmenellä.
8. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla 12–15 minuuttia, kunnes viipaleet saavat vähän ruskeaa väriä.
9. Anna pikkuleipien jäähtyä ja kovettua pellillä.
Vinkki! Voit muokata keksien makumaailmaa käyttämällä taloussuklaan sijaan valko- tai maitosuklaata, pekaanipähkinöiden sijaan hassel- tai saksanpähkinöitä ja aprikoosien sijaan vaikka rusinoita.
Huomaa! Jos käärit pikkuleipiä lahjapakettiin, keksit kannattaa kietoa ensin tuorekelmuun tai sellofaaniin, jotta ne pysyvät hyvinä eivätkä imaise makua pahvi- tai paperipakkauksesta.
Viinisuositus!
Valkia Talviomena Glögi 0,75 l, 9,99 e. Kuin lämmintä omenapaistosta juotavassa muodossa! Raikkaan omenaviinipohjaisen uutuusglögin kaneli, neilikka, inkivääri ja kardemumma kutittelevat kielellä lempeinä. Matala-alkoholista kahdeksanprosenttista glögiä voi halutessaan terästää.
Katso myös Meilläkotona.fi:n reseptit:
Juttu on julkaistu Eevassa 12/2023.