Eeva

Maria Kuusiluoma: ”Ajan nopea kuluminen hämmentää”

Maria Kuusiluoma: ”Ajan nopea kuluminen hämmentää”
Viisikymppinen näyttelijä Maria Kuusiluoma ei tunne vielä aikuistuneensa. Ruuhkavuosien keskellä kahden pienen lapsen äiti tasapainoilee perheen ja uran välillä – ja tuntee riittämättömyyttä.
Teksti |
Kuvat |
Julkaistu: 16.2.2020

Syksyllä 2019 Maria Kuusiluomalla oli syytä juhlaan.

”Puhutaan mieluummin 25-vuotisjuhlasta kuin viisikymppisistä, koska se kuulostaa nuoremmalta, hän heittää ja nauraa rempseästi päälle.

Kansallisteatterissa koko työikänsä viettänyt Maria juhli 25-vuotista taiteilijan uraansa. Hän näytteli juhlavuotensa kunniaksi Irina Arkadinan roolin Anton Tšehovin Lokki-näytelmässä, joka tulee ensi-iltaan syyskuun puolessavälissä. Marraskuussa 2019 hän täytti 50 vuotta.

Kesällä Maria oli pitänyt muutaman viikon lomaa, ensimmäistä kertaa yli kahteenkymmeneen vuoteen. Suurin osa lomasta kului Porissa lapsuudenkodissa, jota hän nimittää leikkisästi työleiriksi.

Juuri työn tekemistä Maria rakastaa. Hänestä on ihanaa leikata nurmikkoa, kantaa puita ja lämmittää saunaa. Yksi maailman parhaista tunteista on se, kun on saanut työn tehdyksi. Loma vetelehtien aurinkotuolissa olisi puuhanaiselle kauhistus.

Minkälaisten käännekohtien kautta Mariasta on tullut se nainen, joka hän tänään on? Äiti, joka täyttää viisikymmentä, vaikka ei tunne vielä kunnolla aikuistuneensa. Kesäteat-terin johtaja, tuottaja, myyjä ja jokapaikanhöylä, joka rentoutuu parhaiten triathlon-harrastuksensa parissa.

Maanviljelijäperheessä kasvanut Maria peri asenteensa työhön kotoa. Porilaisen sikati-lan tyttärenä hän joutui tarttumaan moneen hommaan jo pikkutyttönä. Siat, lampaat, lehmät ja valtavat omenatarhat vaativat jatkuvaa huolenpitoa.

Lapsen apua tarvittiin enemmän kuin muissa perheissä, sillä polion sairastanut äiti istui koko aikuisikänsä pyörätuolissa.

”Kauppareissumme sujuivat niin, että äiti odotti autossa ja minä kipaisin hoitamassa asiat. Opin jo pienenä omatoimiseksi”, Maria sanoo.

Vanhemmat eivät olleet ainoita, jotka vaativat tyttäreltä työteliäisyyttä. Kun Maria palasi isoveljensä Antti-Pekan kanssa syksyisin koulusta, isoisä odotti heitä puutarhassa. Kahdeksankymppinen mies osoitti taskulampullaan omenapuita ja il-moitti, mikä on illan tinki. Ennen omenoiden poimimista ei ollut asiaa leikkeihin.

”Opin lapsena, että jokainen työ on yhtä tärkeää. En arvota ihmisiä tittelin mukaan.”

Äidiksi tuleminen on opettanut Maria Kuusiluomalle joustavuutta. ”Lasten kanssa olen saanut oppia, että asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaan.”

Täysipainoinen elämä

Maria oppi lapsuudenkodissaan myös arvostamaan terveyttä ja suhtautumaan avara-katseisesti ihmisten erilaisuuteen. Sibelius-Akatemiassa musiikinopettajaksi opiskellut äiti näytti perheelleen, että pyörätuolissa istuminen ei estänyt elämästä täysipainoista elämää.

Aikuisuuden kynnyksellä Marian suurin käännekohta oli opintojen aloittaminen Teat-terikorkeakoulussa. Portit haaveiden opiskelupaikkaan eivät auenneet ensimmäisellä yrittämällä, joten Maria päätyi opiskelemaan vuodeksi näyttelijän työtä Pohjois-Karjalan opistoon.

Vuonna 1990 Maria läpäisi Teatterikorkeakoulun monipäiväiset valintakokeet.

”Teatterikorkeakouluun pääseminen määritteli loppuelämäni suunnan.”

Mariaa ei hämmästytä se, että maatilalla kasvaneesta tytöstä varttui näyttelijä. Vaikka kotityöt olivat kaikki kaikessa, hänen lapsuudenperheessään arvostettiin myös kulttuu-riharrastuksia, kuten runonlausuntaa ja pianonsoittoa.

Valmistumisensa jälkeen vuonna 1994 Maria sai määräaikaisen pestin Kansallisteatte-rista. Vuotta myöhemmin hän näytteli televisiosarjassa Puhtaat valkeat lakanat, ja tuli tutuksi koko kansalle.

”Sain onneksi totutella hiljalleen julkisuuteen. Yli kaksikymmentä vuotta sitten julkisuus oli paljon lempeämpää kuin nykyään, kun ihmisillä ei ollut somea ja kännykkäkameroita.”

Kolmekymppisenä Marian elämään tuli suru. Hänen isänsä kuoli yllättäen vuonna 1997. Pian sen jälkeen menehtyi 90-vuotias isoisä.

Maria ei ehtinyt surra läheistensä poismenoa, sillä hän keskittyi kaikin voimin järjestämään äitinsä asioita. Isältä jäivät kevätkylvöt kesken ja kaksisataa sikaa odot-tamaan ruokaa, ja äiti istui pyörätuolissa. Kaikki oli järjesteltävä uudelleen.

Kolme vuotta myöhemmin Marian äiti nukkui pois.

Tästä alkoi Marian siihenastisen elämän rankin ajanjakso.

”Olin kolmekymmentä ja yksin maailmassa, orpo. Tajusin silloin, kuinka kiinni olin ollut vanhemmissani.”

Maria suri sitä, ettei hänellä ollut enää ketään, keneltä kysyä, millainen hän oli ollut pienenä tai mitä tuolla paikalla ennen oli.

”Tuntui raastavalta, että koko historiani pyyhkiytyi pois. Jos lääkäri kysyi, onko minulla sukurasitetta johonkin tiettyyn sairauteen, en pystynyt enää tarkistamaan asiaa kenel-täkään.”

Uudet arvot

Kolmen läheisen menettäminen lyhyen ajan sisällä muutti Marian arvoja.

”Parikymppisenä olin ollut kiinnostunut urastani ja ihastuksistani. Vasta vanhempieni kuoltua ymmärsin, kuinka suuri merkitys perheellä on elämän turvaverkkona. Vanhem-pieni kuoleman jälkeen lähennyin entisestään isoveljeni kanssa.”

Myllerrysten vuodet jatkuivat. 35-vuotiaana Maria erosi silloisesta näyttelijäpuolisostaan neljäntoista vuoden yhdessäolon jälkeen. Suhde oli ollut jo useamman vuoden tiensä päässä, mutta läheisten kuolemat laittoivat eroajatukset hyllylle odottamaan parempaa hetkeä.

”En pystynyt repimään itseäni samaan aikaan irti sekä vanhemmistani ja isoisästäni että pisimmästä parisuhteestani.”

Kun aika oli erolle kypsä ja päätös tehty, Maria tunsi helpotusta. Hän pystyi pitkästä aikaa hengittämään vapaasti.

Koko aikuisikänsä seurustellut Maria päätti ottaa kaiken irti sinkkuvaiheestaan. Hän suunnitteli elävänsä ainakin muutaman vuoden sitoutumatta kehenkään.

Elämä päätti toisin. Kuukauden kuluttua erosta Maria tapasi Helsingissä Linnanmäen huvipuiston kesäjuhlissa italialaissuomalaisen miehen, nykyisen elämänkumppaninsa.

”Tein miehelle selväksi, että olen juuri eronnut, enkä missään tapauksessa voi kuvitella seurustelua. Ei mennyt kauaa, kun olin rakastunut”, Maria muistelee vauhdikasta kesää vuonna 2005.

Elämän suurin tapahtuma oli vielä edessä. 39-vuotiaana Mariasta tuli pienen pojan, Lucan, äiti. Maria ei ollut koskaan erityisesti haaveillut äitiydestä.

”Tässä suhteessa tuntui kuitenkin itsestään selvältä, että lapset ovat tervetulleita. Mies oli minulle oikea, ja olin jo ehtinyt elää, matkustella ja keskittyä uraani.”

Aika oli kypsä lasten saamiselle, mutta Maria ei ollut. Hänestä kukaan ei voi olla.

”Lapsen saamiseen ei voi valmistautua. Vaikka tekisi mitä, ei voi ymmärtää, miten iso muutos se lopulta on. Paluuta entiseen ei ole.”

Jälkikäteen Mariaa naurattaa, että hän kuvitteli hoitavansa työasioita silloin, kun lapsi nukkuu.

”En osannut ottaa huomioon, että äidinkin pitää joskus levätä.”

Maria huomaa nykyään toistelevansa edesmenneen äitinsä hokemia lauseita, kuten: ”Vie mennessäs, tuo tullessas” ja ”Terve sielu terveessä ruumiissa”.

Erilainen elämä

Kahden vuoden päästä esikoisensa syntymästä Maria sai tytön, Lunan. Äidiksi tuleminen nelikymppisenä on ollut Marian elämän suurin ja tärkein käännekohta. Arvojärjestys meni kertaheitolla uusiksi: lapset ovat tärkeämpiä kuin mikään muu.

Marian mielestä on turha miettiä, onko elämä muuttunut paremmaksi tai huonommaksi, sillä elämässä ei ollut mitään vikaa ilman lapsiakaan. Se on vain muuttunut erilaiseksi.

Maria saa kokea lastensa kanssa sellaista rakkautta, jota ei osannut ennen kuvitella. Toisaalta sana ’kiire’ on saanut ruuhkavuosien keskellä uuden merkityksen, kun hän yrittää revetä täysipainoisesti sekä äidin että uranaisen rooleihin.

”Syyllisyys on jatkuva seuralaiseni. Minulla on huono omatunto siitä, että joudun olemaan kotoa paljon poissa iltapainotteisen työni takia”, Maria sanoo.

”Teatterissa taas murehdin sitä, että harjoitusten jälkeen on lähdettävä viivana hakemaan lapsia, eikä minulla ole aikaa ylimääräisiin palavereihin. Olen luonteeltani suorittaja, joka haluaisi tehdä kaiken täysillä.”

Parisuhteelle ei jää juuri aikaa arjen kiireiden keskellä. Maria ei edes muista, milloin he olisivat viettäneet puolisonsa kanssa iltaa kahdestaan.

”Suurin osa kommunikaatiostamme on sitä, että sovimme, kuka hakee ja vie lapsia mil-loinkin.”

Maria ei sure kahdenkeskisen ajan puutetta.

”Elämä on erilaisia vaiheita. Nyt keskitymme lapsiimme ja työhön. Kun lapset ovat isompia, meillä on taas enemmän aikaa toisillemme.”

Maria asuu perheensä kanssa Helsingissä. Kesäisin hän viettää osan viikosta Porissa, jossa hän on pyörittänyt Kirjurinluodon kesäteatteria vuodesta 2008 lähtien.

Taloudellinen paine

Kun lapset olivat pieniä, Maria oli osakkaana myös Taaborin kesäteatterissa. Hän myi osuutensa, koska päivistä loppuivat tunnit kesken. Kirjurinluodon kesäteatterin en-simmäisenä toimintavuotena Maria raatoi yöt ja päivät. Taloudellinen paine oli kova, sillä hän oli pannut teatteriin kiinni omaisuuttaan.

Näyttelijöiden palkkakustannukset olivat korkeat, ja teatteriin tuleva raha koostui ai-noastaan lipputuloista. Lopulta työpaine alkoi näkyä unettomuutena.

”Yrittäjänä toimiminen on opettanut minulle nöyryyttä. Olen samaan aikaan johtaja, tuottaja, myyjä ja jokapaikanhöylä. Rätin ja mopin on pysyttävä kädessäni.”

Sekä äitiys että kesäteatterin johtaminen ovat opettaneet Mariaa priorisoimaan. Nyky-ään hän ulkoistaa arjessaan kaiken sellaisen, minkä voi.

”Jos aikaisemmin ruohonleikkuri hajosi, yritin ensin selvittää itse, mistä vika johtuu. Ny-kyään vien sen välittömästi korjaamolle ja kysyn, milloin voin noutaa toimivan laitteen takaisin. Olen oivaltanut, että ihan kaikkea ei elämässä tarvitse tehdä itse.”

Lähestyvä viisikymppisyys hämmentää ja hirvittää Mariaa. Hän sanoo suoraan, ettei olisi vielä valmis täyttämään pyöreitä.

”Minusta tuntuu siltä, että tässä on laskuvirhe! En tunne itseäni lainkaan viisikymp-piseksi. Minullahan on pienet lapsetkin.”

Maria on pitänyt viisikymppisiä niinä ihmisinä, joille viedään seinäkello tai shaali syn-tymäpäivälahjaksi. Mikäli Maria juhlii merkkipäiväänsä, hän aikoo mennä ystäviensä kanssa yökerhoon tanssimaan.

Uuden vaiheen kynnyksellä Maria on pysähtynyt katsomaan elämäänsä taaksepäin.

”Tuntuu hurjalta ajatella, että isäni kuoli 54-vuotiaana. Koen 49-vuotiaana olevani yhä elämäni alkupuoliskolla. Usein minusta tuntuu siltä, että en ole vielä edes kunnolla ai-kuistunut.”

Eniten Mariaa pelottaa vanhenemisessa sairastuminen. Ulkonäköpaineita hän ei koe kantavansa, vaikka esiintyy ammatikseen.

”Ikä on kiinni ennen kaikkea asenteesta. Vaikka viisikymppisyys tuntuukin hurjalta, aion käyttäytyä, pukeutua ja elää ihan samalla tavalla kuin tähänkin asti.”

Maria on hyvässä kunnossa, ja aikoo pysyä myös tulevaisuudessa. Liikunta on hänelle sekä kunnon kohottamista että mielen huoltoa. Ennen kaikkea liikunta on hänelle omaa aikaa ruuhkavuosien keskellä.

”Lenkkipolulla ja triathlon-radalla en vastaa alati piipittävään puhelimeeni.”

Maria on kiitollinen 25-vuotisesta urastaan Kansallisteatterissa. ”Minulla on fantastisia työkavereita.”

Rakkaat rutiinit

Rutiineja rakastavan ihmisen herätyskello soi monena aamuna viideltä juoksulenkin tai uintitreenien merkiksi.

”Hyvä kuntoni ei ole tullut ilmaiseksi. Teen monia arjen valintoja niin, että ehdin liikkua tarpeeksi. Minun on pakko pitää kiinni rutiineistani, sillä muuten homma lähtee helposti lapasesta.”

Maria tietää, että jos hän lipsuu kerran treenistä, hän keksii helposti tekosyitä loppuviikoksi ja jättää liikunnan väliin.

Maria tunnustautuu kurinalaiseksi tahtonaiseksi monissa asioissa. Tahdonvoimalla hän on selvinnyt talousvaikeuksista, epäsäännöllisestä ammatista, perheen ja uran yhdistä-misestä sekä menetyksistä. Yksi pahe hänellä sentään on.

”En ole päässyt irti tupakanpoltosta, vaikka olen yrittänyt raivoisasti. Olen välillä onnistunut olemaan joitakin kuukausia polttamatta ja aloittanut taas uudelleen”, hän kertoo.

”Sauhuttelu on kai keinoni hallita stressiä. Tiedän, että minun pitäisi keksiä parempi tapa.”

Lokki-näytelmässä käsitellään nuoruutta, vanhuutta, rakkautta ja elä-mänvalintojen oikullisuutta.

Juuri niitä teemoja, joita taiteilijajuhlavuottaan viettänyt Maria on omassa elämässään pohtinut. ●

Haastattelu on julkaistu Eevassa 9/2019. Nettiversiota on muokattu.

Kommentoi +