Pysähdy aina, kun aloitat lauseen sanoilla ”minä olen” – saatat tehdä itsellesi hallaa
Identiteetissä on enemmän muuttuvia osia kuin pysyviä. Siksi sen määrittelyssä pitäisi olla varovainen, kirjoittaa Mari Paalosalo-Jussinmäki.
Minulla on liikkuvan ihmisen identiteetti. Sitä ei lainkaan horjuta se, että nykyisin liikun lähinnä maleksimalla mäyräkoiran perässä pitkin puistoja ja pientareita. Uima-altaassa tuhlattu nuoruus on luonut identiteetilleni vankan pohjan ja aikuisiän satunnaiset jooga- ja kuntosalipurskahdukset ovat vahvistaneet sitä niin, ettei todellisuus pääse siihen käsiksi.
Liikunnallisuus on siitä harvinainen identiteettiharha, että siitä on hyötyä. Sen ansiosta voi koska tahansa käydä niin, että innostun hetkeksi jostain, joka saa verenpaineeni laskemaan ja lihakseni vahvistumaan.
Usein lapsuudesta elämään jääneet identiteettiharhat ovat haitallisia. Minua rakastetaan, jos olen kiltti- tai Olen vaikea lapsi -käsitykset eivät varsinaisesti auta elämään tasapainoista elämää.
Aloin miettiä identiteettiä juteltuani siskonpojan kanssa. Hän haluaa urheilutoimittajaksi, ja minä vajosin tätimuistelemaan opiskeluvuosia. Siitä luiskahdin pohtimaan kaiken muuttumista, myös itseni.
Kuka olet on kysymys, johon jokainen päivä vastaa eri tavalla.
Olen alkanut ajatella, että itsensä määrittelyssä kannattaa olla varovainen. Muuten tulee helposti rajanneensa mahdollisuutensa pienemmiksi kuin olisi pakko.
Vielä kolmekymppisenä uskoin esimerkiksi olevani ihminen, joka ei koskaan halua pomoksi ja joka kammoaa muutoksia. Sittemmin on osoittautunut, ettei kumpikaan näistä käsityksistä ole totta. Identiteetin rakennuspalikoista luopuminen oli vaikeaa ja kesti paljon kauemmin kuin olisi pitänyt.
Viisas ystäväni on sanoittanut tämän hienosti: Kuka olet on kysymys, johon jokainen päivä vastaa eri tavalla.
Miten näkökulma maailmaan muuttuisi, jos auto, mielentila tai ruokavalio eivät määrittäisi sitä?
Identiteetissä on enemmän muuttuvia kuin pysyviä osia. Myllertyvässä maailmassa tekee mieli kasvattaa pysyvien osien määrää. Ehkä siksi niin moni julistaa identiteettiään kovaan ääneen: Olen autoilija! Olen tunneihminen! En selviä kasvisruualla!
Entä jos sanoisikin vain, että ajan usein autolla, en hallitse tunteitani kovin hyvin ja syön mieluummin lihaa kuin kasviksia? Miten näkökulma maailmaan muuttuisi, jos auto, mielentila tai ruokavalio eivät määrittäisi sitä?
Siskonpojalle sanoin vain, että pysähdy miettimään aina, kun huomaat aloittavasi lauseen sanoilla minä olen ihminen joka.
Okei, sanoi siskonpoika.
Hän on kohtelias, mutta tulkitsin sen tarkoittavan, että identiteettiäni määrittelee rasittavuus.
Teksti on julkaistu Eevassa 8/24.
