Eeva

Mari Kiviniemi: ”Mietin rohkeuttani jälkeenpäin”

Mari Kiviniemi: ”Mietin rohkeuttani jälkeenpäin”
Mari Kiviniemellä on takanaan upeat vuodet unelmatyössään, OECD:n huippuvirassa Pariisissa. Sitten tuli aika palata kotiin.
Teksti |
Kuvat |
Julkaistu: 20.10.2019

Viimeinen aamu Pariisissa. Kaikki on pakattuna. Neljä vuotta ja kolme kuukautta kotina toiminut kerrostaloasunto idyllisessä korttelissa oli lopputarkastusta vailla. Aamuvarhain tulleet muuttomiehet olivat vieneet työpöydän, lamput, astiastot, vaatteet ja muut pikkuesineet.

Loput tavarat jäävät, sillä koti oli vuokrattu kalustettuna. Omistajan edustaja saapui tarkistamaan, että asunto on kunnossa.

”Ettemme ole vieneet sohvaa tai haarukkaa mukanamme”, Mari Kiviniemi sanoo ja nauraa.

Alkoi kotimatka Suomeen. Ensimmäisen yön Mari ja hänen miehensä Juha Louhivuori viettivät Saksassa. Tiistaina he ajoivat Ruotsiin asti. Keskiviikkoiltana auto oli jo laivassa.

”Automatka oli sopiva siirtymäriitti. Tuli todella sellainen tunne, et nyt ollaan menossa kotiin”, Mari kertoo Helsingissä.

Ihan kaikki eivät paluun iloa ymmärtäneet. Kun kotiinpalaajat yöpyivät idyllisessä hotellissa Ruotsissa, vastaanottovirkailija näki varauksessa Ranskan-osoitteen ja kysyi, ajaisiko pari takaisin Pariisiin.

”Vastasin hänelle, että muutamme Suomeen. Virkailija sanoi ainoastaan ’ushhh!’”, Mari muistelee ja purskahtaa nauramaan.

”Sanoin, että niinkin voi sanoa, mutta ei se niin ’ushhh’ ole.”

Päinvastoin. Marista oli hyvä tulla kotiin. Vaikka työ Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestössä OECD:ssa oli jo opiskeluajan unelma, hänellä ei ollut haikea olo. Varapääsihteerin pesti oli määräaikainen ja yleensä nelivuotinen.

Oli aika tehdä jotain uutta.

”Ne olivat upeat reilut neljä vuotta. Nuo vuodet eivät kuitenkaan olleet kovin normaaleja. Kivoja silti.”

Mari tuli hyvillä mielellä Suomeen.

”Molemmat lapset Antti ja Hanna ovat täällä. Kuten myös muu perhe ja ystävät.”

Venyvät työpäivät

Mari Kiviniemi piti Ranskassa monista asioista. Leipomo oli kotikorttelissa, ja työpaikalle oli kahden kilometrin matka. Hänellä oli tapana kävellä töihin.

Aamu-uniselle varapääsihteerille yhdeksän aikaan alkaneet työpäivät olivat mieleen.

”Kauempana asuva sihteerini ei ollut koskaan ennen puolta kymmentä töissä. Jos kokous alkoi kahdeksalta, kysyin, onko se laillista”, Mari kertoo ja virnistää.

Työpäivät venyivät usein iltaseitsemään tai -kahdeksaan. Juha, perheen kokki, teki illallisen. Mari toi usein pöytään tuoreen iltapatongin lähileipomosta.

Mari jää kaipaamaan ranskalaista huomaavaisuutta ja Pariisin-kodin 4,5 metriä korkeita huoneita.

”Ranskalaiset ovat kohteliaita. He ovat tottuneet, että väkeä on paljon. Pariisissa osataan jonottaa. Liikenne voi näyttää kaaokselta, mutta se ei ole sitä. Vuorotellen mennään vetoketjutekniikalla.”

Viikonloppuisin Mari ja Juha kävivät läheisellä torilla, juoksivat lenkkinsä Bois de Bologne -puistossa ja tapasivat ystäviä.

Marin työkieli oli englanti, mutta ranskan taito karttui arjessa. Pariisin ulkopuolella sai rauhassa puhua ranskaa, pääkaupungissa moni halusi puhua englantia.

”Me jatkoimme aina jääräpäisesti mieheni kanssa ranskalla.”

Kotimaata Ranskasta ei koskaan tullut.

”Elin kansainvälisen organisaation elämää, en pariisilaista elämää, koska en ollut ranskalaisessa yrityksessä töissä.”

Mari lensi huippuvirassaan ympäri maailmaa. Hän matkusti vähintään kerran viikossa ja kävi vuosittain yli kolmessakymmenessä maassa.

Tahti oli tiukka. Vaikka hän lensi toiselle puolelle maapalloa, paikan päällä oltiin usein korkeintaan kaksi yötä. Toisinaan työpäivän oheen oli järjestetty kulttuuriohjelmaa tai pieni kiertoajelu.

”Parin viime vuoden aikana Juha lähti välillä mukaan, jos viikonloppu sattui tilaisuuden jatkeeksi. Silloin pääsimme katselemaan kaupunkejakin.”

Mari Kiviniemi on huomannut tarvitsevansa aiempaa enemmän aikaa rauhoittumiseen.

Uusia ystävyyksiä

Mari oli ensimmäinen suomalainen pestissään. Hän tuurasi välillä OECD:n pääsihteeriä tai apulaispääsihteerikollegojaan ja esitteli OECD:n maaraportteja eri puolilla maailmaa. Hänen osastollaan oli 600–700 työntekijää ja koko pääkonttorissa kolmetuhatta.

Maria ilahduttaa, että raportteihin ja julkaisuihin oli aikaa perehtyä. Hänen vastuualueensa oli laaja: kauppa ja maatalous, tilastot, julkisen hallinnon kehittäminen, korruption vastainen toiminta, aluekehitys, kaupunkipolitiikka sekä pienet ja keskisuuret yritykset.

”Suomessa olin jossain vaiheessa politiikassa niin väsynyt ja vähän kyllästynytkin, etteivät aistini olleet auki oppimaan uutta. OECD:ssä löysin taas uteliaisuuden ja ilon oppia uusia asioita.”

Ensimmäisenä vuonna asioihin perehtymiseen kului viikonloppujakin, mutta kokemuksen myötä työ helpottui. Onneksi mies ja poika olivat mukana Pariisissa.

”Olisi ollut tympeää, jos olisin ollut siellä yksin ja tullut viikonlopuiksi Suomeen.”

Marin mies viihtyi Pariisissa loistavasti. ”Mieheni ei olisi halunnut palata Suomeen.”

Juhaa innosti ranskalainen elämänmeno ja kulttuuri. Taidemuseoon oli helppo piipahtaa, ja historiasta kiinnostunut mies kolusi suurimmat linnat ja katedraalit.

Isoja urapäätöksiä on pohdittu Kiviniemi-Louhivuoren perheessä aina yhdessä.

”Meillä asiat ovat loksahtaneet henkilökohtaisen elämän ja työelämän suhteen hyvin paikoilleen.”

Kun Mari aloitti 26-vuotiaana eduskunnassa, keskusta oli oppositiossa, joten hallituspuolueen vaateita ei ollut vielä harteilla.

”Miehelläni oli tuohon aikaan iso mainostoimisto ja elettiin vaikeita aikoja. Menimme enemmän hänen ehdoillaan. Ainahan kumpikin joutuu vuorollaan joustamaan.”

Kun Marin ura eteni ministeriksi ja pääministeriksi, aviomiehen firma oli jo pienentynyt. Pariisiin muutto tuli hyvään vaiheeseen. Mari sai unelmiensa viran, ja mies hoiti muutamia asiakkuuksiaan Suomeen.

Lisäksi Juhalle jäi aikaa huolehtia perheen Antti-pojan asettumisesta Pariisiin ja koulunkäyntiin. Antti oli Pariisissa kaksi vuotta mutta halusi lukioon Suomeen.

”Oli haikeaa, kun nuorin lähti kotoa.”

Matkailua opiskeleva tytär Hanna ei muuttanut Pariisiin, mutta kävi siellä tiuhaan. Onneksi olivat Skype ja puhelimet.

Pariisissa syntyi myös uusia ystävyyssuhteita. Yksi läheisimmistä on italialainen pariskunta, jonka vaimo tekee pankkiuraa ja yrittäjämiehellä on samanlainen tilanne kuin Juhalla. Miehet lounastivat usein yhdessä.

”Heillä oli aina sama vitsi. He nostivat lasin ja sanoivat: ’Otetaan vaimoille, koska jonkun perheessä pitää käydä töissä.’”

Viimeiset viikot Pariisissa olivat täynnä läksiäisiä. Marin sihteeri ja avustaja muistivat häntä myös personoidulla OECD-raportilla. He olivat laskeneet, montako virkamatkaa, vastaanottoa ja illallista esinainen oli hoitanut.

”He laskivat myös, että jos olen ottanut joka tilaisuudessa kaksi lasia samppanjaa, se tekee yhteensä aika monta pulloa. Käytin tarinaa läksiäispuheissani ja totesin, ettei se ole suomalaisille paljon.”

Marraskuinen Helsinki

Suomessa paluumuuttajia odotti marraskuinen Helsinki. Mari aloitti Kaupan liiton varatoimitusjohtajana, ja tammikuussa 2019 hänestä tuli toimitusjohtaja, kun edeltäjä jäi eläkkeelle.

Työmatka on hivenen pidempi kuin Pariisissa ja hoituu raitiovaunulla Töölöstä Etelärantaan. Kaupan liitossa työntekijöitä on 24, mutta toimintakenttä on laaja: kauppa on maan suurin työllistäjä. Mari on innoissaan.

”Olen tullut samanlaisilla tunnelmilla tähän tehtävään kuin neljä vuotta sitten OECD:hen. Aina on opittavaa ja annettavaa.”

Tavoitteena on saada kaupan alan yrityksille entistä paremmat edellytykset toimia ja menestyä sekä luoda työpaikkoja, joissa ihmiset voivat hyvin.

”Hyvinvointikysymykset ovat todella keskeinen osa talouden kasvua. Talous ei kasva, jos ihmiset voivat huonosti töissä tai työn ulkopuolella.”

Kunnianhimoiselle naiselle työn sisältö on vahvistunut arvona.

”Tärkeintä ei ole titteli, vaan se, että saan tuloksia aikaan ja koen, että olen hyödyllinen tehtävässäni. On entistä tärkeämpää tehdä merkityksellistä työtä kuin pohtia, mikä on seuraava etappi.”

”Nuorena minulla oli käsittämätöntä itsevarmuutta. Mistähän sitä kumpusi? Iän myötä omaan osaamiseen suhtautuu nöyremmin.”

Lapsiperheen arkea

On myös tärkeää olla takaisin kotona.

”Naureskelemme, että elämme taas lapsiperheen arkea. Antti on kolmannella lukiossa ja kirjoittaa keväällä ylioppilaaksi.”

Mari kiittelee sisartaan ja tämän miestä, jotka pitivät Helsingissä huolta ensin Hannasta ja sitten Antista sekä Töölön-kodista.

”Oli erinomainen juttu, että se oli mahdollista. Siskollani ei ole omia lapsia, ja hän on lapsillemme läheisempi kuin täti ehkä normaalisti on.”

Viikonloppuisin pariskunta aikoo suunnata kohti Valkeakosken seutua aina, kun vain voi. Sääksmäellä on kesäpaikka Antia ja talviasuttava mökki.

Vanhassa talossa on aina tekemistä. Huvilalla Mari laittaa ruokaa ja lukee, mieluiten suomalaisten naiskirjailijoiden teoksia.

Antian emäntä täytti syksyllä viisikymmentä vuotta.

”Nuorena minulla oli käsittämätöntä itsevarmuutta. Mistähän sitä kumpusi? Iän myötä omaan osaamiseen suhtautuu paljon nöyremmin. Tieto lisää tuskaa, eikä maailma ole niin yksinkertainen. Sitä kai osasi olla itsevarma tietämättömän tyyneydellä.”

Ikäkriisiä Mari ei silti tunnista. Vanheneminen merkitsee tehokkaalle pohjalaislikalle käytännön asioita: silmälaseja ja riittävän unen ja palautumisen tarvetta.

”Tarvitsen aiempaa enemmän vetäytymisaikaa, mutta en kaipaa täydellistä yksinäisyyttä, mies käy kyllä seuraksi.”

Intuition voima

Yksi asia on iän myötä vahvistunut: usko intuition voimaan.

”Omaan intuitioon kannattaa luottaa myös päätöksenteossa ja politiikassa, uravalinnoissa ja tekemisissään. Oma vaisto on vahva, oikeaan suuntaan vievä tekijä.”

Siitä Marilla on vahvaa näyttöä, kun hän päätti luopua puolueensa johdosta, vaikka ei tiennyt, mitä tekisi seuraavaksi.

”Jälkeenpäin olen miettinyt, että olinpa rohkea. Analyysi, jonka silloin tein ja joka tuli intuitiosta, oli oikea. Ratkaisu oli puolueelle ja minulle itselleni viisas.”

Vaikka Mari ei ole enää palaamassa politiikkaan, läheisiä ystäviä löytyy yhä niistä piireistä. Nytkin häntä odottaa saunailta politiikasta tutun naisporukan kanssa.

”Koska olen asunut Ranskassa, on sovittu, että minä tuon samppanjat.”

Juhlia on edessä myös perhepiirissä, sillä perheeseen saadaan ensimmäinen lapsenlapsi. Juhalla on kaksi aikuista poikaa aiemmasta liitostaan. Heistä toinen saa perheenlisäystä.

Juha toivoo, että häntä kutsutaan ukiksi, mutta Marin nimitys on vielä haussa.

”Sitten se onkin jännittävää, kun menen ukin viereen nukkumaan.” ●

Haastattelu on julkaistu Eevassa 1/2019. Nettiversiota on muokattu.

Kommentoi +