Kun aloitin uuden harrastuksen, varusteitani moitittiin – olisiko vihdoin aika päästä välineurheilusta liikunnan iloon?
On helppo ymmärtää, miksi joku ostaa kaikki uudet varusteet, kun aloittaa uuden harrastuksen, kirjoittaa päätoimittaja Mari Karsikas.
Tällaista tervetulotoivotusta en odottanut, kun aloitin uuden harrastuksen. Oli treenien ensimmäinen kerta, ja me osallistujat kokoonnuimme odottamaan tunnin alkua. Puheensorinasta erotin, että lähelläni puhuttiin minusta – ja mielipiteitä riitti!
Eikä kyse ollut siitä, että olisin tullut juoksutreeneihin luistimissa tai jumppatunnille farkuissa vaan olin tullut paikalle vääränmerkkisissä varusteissa. Oli väärä materiaali, väärä väri – vääränlainen minä. Eihän tuollaista kannata hankkia. Nämä olisi pitänyt hankkia.
Aluksi olin hieman huvittunut. He eivät tienneet, että puhuivat naisesta, joka on vaeltanut kansallispuistossa jeesusteipillä korjatuissa kengissä, kun kengät hajosivat kesken matkan! Liikunnan iloni ei siis ollut aiemminkaan ollut varusteista kiinni.
Sitten olin pöyristynyt. Tuntui kuin olisin palannut takaisin yläasteen käytäville. Sinne, missä vain yhdenmerkkiset farkut olivat mahdolliset ja tärkeää oli, että kaikki olivat samalla muotilla valettuja.
”Tärkein varuste harrastuksessa ei ole tekninen kangas tai trendikkäin väri vaan ilmapiiri, joka kannustaa kokeilemaan uusia asioita.”
Tämän salakuunnellun saarnan jälkeen oli helppo ymmärtää, miksi osa meistä aloittaa uuden lajin ostamalla kaikki oikeanlaiset varusteet. Se voi suojata arvostelulta ja näyttää, miten tosissaan on lajin suhteen.
Toki hyvät treenivaatteet ovat tärkeitä: ne voivat innostaa treenaamaan ja parhaimmillaan jopa auttaa parempiin suorituksiin.
Silti uskon, että tärkein varuste harrastuksessa ei ole tekninen kangas tai trendikkäin väri vaan ilmapiiri, joka kannustaa kokeilemaan uusia asioita.
En antanut mielipiteiden vaikuttaa vaan päätin näyttää, että myös niillä muka vääränmerkkisillä vaatteilla pärjää.
Pääkirjoitus on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 11/25.
