Kuiskasin puolisolleni yhden toiveen ennen nukkumaanmenoa – silloin tajusin tärkeän asian täysillä elämisestä
Jokainen päivä kehotetaan elämään kuin se olisi viimeinen päivä. Vaatimus on ihan kohtuuton, kirjoittaa päätoimittaja Mari Karsikas pääkirjoituksessaan.
”Toivottavasti en kuole yöllä, sillä tänään en elänyt kuin viimeistä päivää”, kuiskasin puolisolleni yhtenä iltana, kun olimme menossa nukkumaan.
Päivä oli ollut juuri sellainen, jonka Minna Canth tuomitsisi kuuluisan sitaattinsa mukaan: nukkuva ja puolikuollut.
Olin tehnyt paljon töitä, syönyt edellispäivien tähteitä ja selannut puhelimestani vähän liikaa videoita, joissa opetettiin koirille hassuja temppuja. Enkä ollut kertonut kellekään läheisistäni, miten tärkeitä he ovat minulle. Koiralleni toki, mutta sitä tuskin lasketaan.
En voi väittää, että olisin todella tuntenut eläväni tuona päivänä.
Juuri ne surkeat päivät, jolloin elämä on pientä, konkretisoivat haaveita.
Tuona iltana mietin, miten suuria paineita ja riittämättömyyden tunnetta ajatus täysillä elämisestä tuo. Kovin armoton se on varsinkin heille, joiden elämä on täynnä ruuhkaa, sairautta tai kriisiä.
Ajattelin myös niitä päiviä, jolloin pieni sairaus oli pakottanut minut sänkyyn. Vaikka sellaiset päivät näyttivät pienellä liekillä eletyiltä, näin niissä paljon hyvää. Silloin minussa heräsi aina taistelutahto: Jos tästä vielä selviän, en enää valita pienestä ja teen enemmän tärkeitä asioita elämässäni. (Kyllä, kuumekin voi saada ihmisen dramaattiseksi.)
Juuri ne surkeat päivät, jolloin elämä on pientä, konkretisoivat haaveita. Niinä päivinä muistaa, että unelmia pitää toteuttaa nyt, eikä sitten kun.
Joskus puolinukkuva elämä onkin hyväksi, niin unelmille kuin palautumiselle. Heti seuraavana päivänä laadin listan ja aloin toteuttaa sitä uudella tarmolla: tein parempaa ruokaa, keksin uuden harrastuksen ja menin metsään – ja tunsin eläväni.
Ymmärsin, että täysillä eläminen ei välttämättä tarkoitakaan päivää, jolloin tapahtuu eniten – vaan päivää, jolloin kuulee itseään eniten.
Pääkirjoitus on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 7/25.
