Luulin, että kaipaan vapautta – roadtrip läpi Suomen näytti, mistä todella oli kyse
Kiinnostaako irtiottoarjesta? Kun sen tekee, lopputulos voi yllättää, kirjoittaa päätoimittaja Mari Karsikas pääkirjoituksessaan.
Yhtenä kesäaamuna luulin, että kaipaan vapautta. Heitin makuupussin auton takakonttiin ja suuntasin kohti pohjoista.
Ajan niin kauan kuin jaksan, ja sitten pysähdyn ihanaan majoituspaikkaan, ajattelin. Ehkä olen matkalla viikon, ehkä pidempään.
Nukun hyvin kauniissa hirsikamarissa, syön maalaisaamiaisen ja sitten jatkan matkaa, haaveilin. Laulaisin radion mukana ja avaisin auton katon edes henkisesti, sillä eihän minulla avoautoa ollut.
Olin ihan kypsä samanlaisina toistuviin päiviin, rutiineihin ja velvoitteisiin. Mieleni huusi vapautta, ja minä lupasin toteuttaa toiveen.
Sain vapautta ja riippumattomuutta, mutta samalla sain sylikaupalla päätöksiä tehtäväkseni.
Todellisuudessa automatkani ei tietenkään ollut sellainen kuin haaveissani. Sain vapautta ja riippumattomuutta, mutta samalla sain sylikaupalla päätöksiä tehtäväkseni.
Ajaisinko hiekkateitä pitkin hiljakseen vai isoilla teillä kovaa? Söisinkö ravintolassa, huoltoasemalla vai eväitä?
Mistä edes löytäisin unelmoimani yöpaikan, jos ajaisin koko ajan? Olisiko sittenkin pakko suunnitella matkaa eikä olla spontaani?
Joskus on vaikea tietää, mitä todella kaipaa ja mitä toiveen toteuttaminen todella tarkoittaa.
Ehdin ajaa Suomen rajojen ulkopuolelle, kun aloin väsyä vapauteeni. Minuun iski tila, jota usein kutsutaan valintaväsymykseksi. Päivässä alkoi olla liian monta päätöstä tehtävänä, ja se uuvutti. Kun en jaksanut päättää jokaisesta vessakäynnistä erikseen, aloin kaivata sitä, mistä tahdoin eroon.
Ymmärsin, että juuri rutiinit mahdollistavat sen, että luovuuteen ja spontaaneihin tekoihin on voimia. Silloin mieleen pulpahtaa spontaaneja iloja: kesäteatteri-ilta, kanootin vuokraaminen tai luontoretki katsomaan ihmeellistä lähdettä.
Käännyin siis kohti kotia. Matkalla mietin paljon menneitä päiviä. Huomasin, että joskus on vaikea tietää, mitä todella kaipaa ja mitä toiveen toteuttaminen todella tarkoittaa.
Joskus toiveen toteuttamiseen ei tarvita viikkoja. Jo 700 kilometriä itsensä seuraa voi riittää.
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 6/2025.
