
VAALEAHIUKSINEN nuori nainen on pukeutunut olkapäät paljaaksi jättävään, vaaleanpunaiseen iltapukuun. Ympärillä joukko frakkiin pukeutuneita nuoria miehiä liehittelee häntä kilpaa. Poplaulaja Madonna astelee alas portaita ja esittää erästä suurimmista hiteistään, kappaletta nimeltä Material Girl.
Asetelma on täydellinen kopio vuonna 1953 elokuvassa Herrat pitävät vaaleaveriköistä nähdystä kohtauksesta. Madonnakin on kuin musikaalin tähti Marilyn Monroe, kun tämä esitti laulunsa Diamonds Are a Girl’s Best Friend.
Marilyn oli 1950-luvulla naisen seksuaalisuuden ilmentymä, josta tuli miehille pakkomielle. Vuonna 1984 Madonna puolestaan oli 26-vuotias kunnianhimoinen sensaatio, joka oli juuri polkaissut uransa käyntiin.
Vaikka Material Girl kertoo tytöstä, joka torjuu timantit ja rahan, Madonna julisti olevansa materialisti vielä yhdeksänkymppisenä. Video oli käänteentekevä laulajan uralla: hän oli nyt todellinen supertähti.
MADONNA LOUISE VERONICA CICCONE syntyi elokuussa 1958 Bay Cityssä, Yhdysvaltojen Michiganissa. Hän oli kolmanneksi vanhin kuudesta lapsesta ja perheen ensimmäinen tyttö, joka oppi pian ottamaan paikkansa isossa sisarusparvessa.
Isä Silvio ”Tony” Ciccone oli insinööri, italialaisen maahanmuuttajaperheen ensimmäinen korkeakoulutettu. Äiti Madonna Louise Fortinin juuret olivat ranskankielisessä Kanadassa. Tämä oli harrastanut nuorena tanssia mutta työskenteli röntgenhoitajana. Vanhemmat olivat syvästi katolisia.
Madonna oli viisivuotias, kun hänen vain 30-vuotias äitinsä kuoli rintasyöpään. Menetys vaikutti voimakkaasti tyttäreen, joka päätti saada äänensä kuuluviin.
”Äidittömänä eläminen antoi minulle rohkeutta ilmaista itseäni”, Madonna sanoi myöhemmin.
ISÄ PALKKASI kotiin apulaisia ja meni lopulta naimisiin erään heistä, Joan Gustafsonin, kanssa. Madonna ei hyväksynyt äitipuolta, sillä hän oli tottunut saamaan isänsä kaiken huomion.
Kotona oli erimielisyyksiä ja Madonna käyttäytyi aggressiivisesti. Tyttären ja isän suhde olikin välillä tulehtunut. Kun perheeseen syntyi kaksi lasta lisää, äitipuoli pakotti Madonnan hoitamaan lapsia ja tekemään kotitöitä. Tytärpuoli näki itsensä Tuhkimona, jonka oli päästävä pois kotoa.
Jo tuolloin täydellisyyttä tavoitellut Madonna menestyi koulussa erinomaisesti.
Hän ei silti ollut kiltin tytön perikuva, sillä hän suhtautui seksiin häpeilemättä ja menetti neitsyytensä 15-vuotiaana.
Madonna harrasti näyttelemistä ja balettia ja valmistui lukiosta vuoden etuajassa. Isän suurin toive oli, että tytär hankkisi kunnon koulutuksen. Madonna sai kuitenkin stipendin Michiganin yliopiston tanssilinjalle ja päätti tavoitella unelmaansa.
VUONNA 1978 Madonnalle tarjottiin mahdollisuutta opiskella tanssia New Yorkissa. Hän päätti jättää yliopisto-opinnot ja muuttaa metropoliin. Tähteydestä haaveileva nainen saapui kaupunkiin vain 37 dollaria taskussaan vailla tietoa asunnosta.
Uteliaille Madonna väitti tulevansa köyhistä oloista, koska arveli, että se tekisi hänestä kiinnostavan. Ensimmäisinä vuosina rahattomuus tuli hänellekin tutuksi. Nuori nainen elätti itsensä alastonmallin ja tarjoilijan töillä sekä satunnaisilla tanssikeikoilla. Ruokaa hän etsi roskakoreista.
Madonna on kertonut, että hän joutui myös raiskauksen uhriksi. Asia oli hänelle vaikea vielä vuosia myöhemmin.
”Olin nuori ja hyväuskoinen, luotin ihmisiin. Tapahtuma avasi silmäni. Olisin halunnut mennä joksikin aikaa kotiin isäni luokse, mutta en voinut”, hän on kertonut.
Päättäväisyys ja kunnianhimo ajoivat Madonnaa eteenpäin. Kun hän ei onnistunut lyömään itseään läpi tanssijana, hän vaihtoi laulamiseen.
SOOLOARTISTIN URA urkeni vuonna 1981. Tuolloin manageriksi palkattu Camille Barbone näytti, miten musiikkibisneksessä edetään ja Madonna julkaisi ensimmäisen hittisinglensä Everybody. Kulissien takana laulaja oli häikäilemätön: jos hän halusi bändinsä muusikosta eroon, hän aloitti tämän kanssa suhteen, mikä toi miehelle potkut.
Madonna on myöhemmin todennut ”matkustavansa ihmisten läpi”. Pohjimmiltaan hän oli epävarma ja rakensi ympärilleen suojamuureja. Sentimentaalisuus oli heikkous. Laulaja sai maineen kovaluonteisena ihmisenä.
Ensimmäinen sooloalbumi Madonna ilmestyi vuonna 1983 ja saavutti suosiota hitaasti mutta varmasti. Nuoret tytöt ympäri Yhdysvaltoja alkoivat matkia Madonnan tyyliä, johon kuuluivat verkkosukat, pitsialusvaatteet, pitsikynsikkäät ja suuret ristikaulakorut. Vuotta myöhemmin Madonna kertoi televisiohaastattelussa, että hänen päämääränsä oli valloittaa koko maailma.
Seuraavan albumin Like a Virgin nimikappale nousi listaykköseksi ja myi platinaa kuukaudessa vuonna 1985. Siitä tuli Madonnan kaikkien aikojen suosituin hitti, joka pysyi soittolistan kärjessä kuusi viikkoa. Samana vuonna Madonna näytteli elokuvassa Missä olet, Susan? Hän esitti myös sen tunnuskappaleen Into The Groove, joka ponkaisi niin ikään listaykköseksi.
Musiikkivideot olivat tuon ajan uutuus, ja ne sopivat Madonnan imagoon erinomaisesti. Laulaja teki videoita, joilla hän uudisti jatkuvasti omaa kuvaansa.
Mikään ei pidätellyt häntä. Like A Prayer -videossa poltettiin ristejä ja yhdistettiin seksuaalisuus ja uskonto. Paavi Johannes Paavali II vaati kiertueen kieltämistä katolisissa maissa ja kehotti boikotoimaan konsertteja Italiassa. Ensimmäisen konserttikiertueen jälkeinen menestys oli huima: seitsemäntoista seuraavaa singleä nousi soittolistojen kärkipaikoille. Vuoteen 1991 mennessä Madonnan albumeita oli myyty jo yli 70 miljoonaa.
URA ETENI, mutta Madonnan yksityiselämä oli myrskyisää. Miehet vaihtuivat tiuhaan, sillä pohjimmiltaan hänen oli vaikea luottaa ihmisiin. Hän pyrki jättämään kumppaninsa ennen kuin hänet jätettiin, mikä kenties oli seurausta äidin menetyksestä.
1980-luvun alussa Madonna seurusteli kuvataiteilija Jean-Michel Basquiat’n kanssa, mutta suhde loppui miehen huumeidenkäyttöön. Madonna ei pitänyt kumppaniaan yhtä lahjakkaana kuin itseään, mutta taiteilijan kuoltua yliannostukseen tämän teoksia myytiin miljoonilla dollareilla.
Seurustelu tuottaja Jellybean Benitezin kanssa oli dramaattista. Madonna teetti kahden vuoden yhdessäolon aikana kolme aborttia, sillä hän halusi keskittyä uraansa, ei vauvaan. Kerrotaan, että aina matkalla sairaalaan hän itki lohduttomasti.
MATERIAL GIRL -videon kuvauksissa Madonna tapasi erään sen hetken kiinnostavimmista näyttelijöistä, Sean Pennin. Penn kuului kuuluisaan näyttelijäperheeseen ja oli vihaisen ja mustasukkaisen miehen maineessa.
Vaikka Madonna ei tuntenut juuri mitään ensitapaamisella, hän päätti napata miehen itselleen. Molemmat olivat yhtä ylimielisiä mutta pitivät toisiaan myös älykkyyden ja seksikkyyden ilmentyminä.
”Se oli kuin ennalta päätetty. Kahden nokkeluudella kilpailevan liitto, kuinka romanttista”, Penn totesi myöhemmin.
Pennin kanssa Madonna tunsi läheisyyttä, jollaista ei ollut aiemmin kokenut. Suhde oli myrskyisä. Paparazzit olivat innoissaan, sillä arvaamaton Penn ja julkisuudessa viihtyvä Madonna riitelivät paljon.
Kun Madonnan huhuttiin olevan raskaana, eräs lehti lähetti heille onnitteluilmapalloja. Penn hyökkäsi valokuvaajien kimppuun ja sai syytteen pahoinpitelystä.
Intensiivinen suhde virallistettiin elokuussa 1985 Kaliforniassa. Kohuparin häitä seurasi iso joukko valokuvaajia. Osa kiipesi puihin nähdäkseen paremmin, ja joku lenteli hääpaikan yllä helikopterilla. Sanoessaan ”tahdon” Madonna osoitti mieltään nostamalla keskisormensa ylös – ele oli suunnattu tiedotusvälineille. Myöhemmin Madonna kutsui juhlapäivää sirkukseksi.
Penn oli määrätietoinen inhossaan lehdistön edustajia kohtaan. Hän riiteli ja sylki heidän päälleen. Kun pariskunta vuonna 1986 teki yhdessä elokuvan Shanghain yllätys, se ei kiinnostanut juuri ketään.
Miehen vaikea suhde julkisuuteen aiheutti ongelmia, sillä Madonna ei halunnut uhrata uraansa. Pari erosi neljän vuoden jälkeen.
AVIOLIITTONSA LOPPUAIKOINA Madonna oli tutustunut presidentti John F. Kennedyn poikaan John Kennedy Junioriin. Madonna piti tätä jumalaisen komeana. Mies kiehtoi siksikin, että Madonnan idoli Marilyn Monroe oli ollut miehen isän rakastajatar.
Madonna ja John Jr. alkoivat tapailla, mutta Jacqueline Kennedy ei hyväksynyt poikansa uutta tyttöystävää. Kun Madonna kutsui Jacquelinen konserttiinsa ja sen jälkeen takahuoneeseen, tämä ei tullut. Madonnan heiveröinen itsetunto koki kovan kolauksen. Pian suhde kariutui.
Koska Madonna haaveili yhä filmitähteydestä, hän oli innoissaan saatuaan roolin Warren Beattyn elokuvasta Dick Tracy syksyllä 1988. Pian vastanäyttelijöistä tuli rakastavaiset.
Sean Pennin jälkeen Warren oli kuin raikas tuulahdus: tämä oli kärsivällinen, pitkämielinen ja rauhallinen. Beatty myös hemmotteli Madonnaa kalliilla lahjoilla.
Madonna ihaili Beattyn hyvää itsetuntoa ja karismaa, mutta toisaalta hän pilkkasi miehen ikääntyvää kehoa. Laulajan mielestä häntä yli kaksikymmentä vuotta vanhempi Beatty muistutti laulajan omaa isää Tonyä.
Kaikesta huolimatta Beatty jopa kosi kumppaniaan, mutta avioliiton solmimisen sijaan he erosivat riitaisina kahden vuoden seurustelun jälkeen.1990-luvun alussa Madonna toi urallaan joka tavalla esiin seksiä. Hän halusi vapauttaa seksin häpeästä ja saada huomiota.
Dokumentaarinen elokuva In Bed with Madonna oli kuvattu Blonde Ambition -kiertueella. Siinä tähti esiintyi ylipursuavan seksuaalisena diivana. Vuonna 1992 ilmestyi pehmopornokirja Sex, jossa Madonna itse poseeraa. 1,5 miljoonan kappaleen ensimmäinen painos myytiin loppuun kolmessa päivässä. Samoihin aikoihin ilmestyi albumi Erotica.
MADONNAN SUURIN toive oli saada lapsi. Kun laulaja oli lenkillä puistossa New Yorkissa syksyllä 1994, hän kohtasi komean kuubalaissyntyisen Carlos Leónin. Madonna palkkasi itseään kahdeksan vuotta nuoremman miehen henkilökohtaiseksi kunto-ohjaajakseen. Seurustelunsa he pitivät aluksi salassa.
Puolentoista vuoden kuluttua Madonna alkoi odottaa esikoistaan. Samaan aikaan hän sai unelmiensa työn: pääroolin Andrew Lloyd Webberin musikaaliin perustuvasta elokuvasta Evita. Roolistaan Madonna sai Golden Globe -palkinnon ja hänen esittämänsä You Must Love Me voitti parhaan alkuperäiskappaleen Oscar-palkinnon.
Vuodesta 1996 tulikin Madonnalle tärkeä etappi. Vain kaksi kuukautta ennen Evitan ensi-iltaa Madonna sai losangelesilaisessa sairaalassa syliinsä tyttärensä Lourdesin. Myös Madonnan isä iloitsi, vaikka häntä häiritsi se, että tytär oli naimaton.
Madonna harkitsi avioitumista Carlosin kanssa. Hänen tapansa puhua vain itsestään ja urastaan sekä komennella miestä aiheuttivat kuitenkin ongelmia. Carlosin äiti yritti sovitella, kun poika pisti hanttiin supertähden komentelulle.
Raskausaikana Madonna oli kärsinyt mielialanvaihteluista ja fyysisistä vaivoista. Hän kutsui ajanjaksoa helvetiksi. Laulaja huomasi kuitenkin myös myönteisiä muutoksia itsessään, sillä äitiys toi hänestä esiin inhimillisen puolen. Enää hän ei ollutkaan kaiken keskipiste, ja se tuntui hyvältä.
Tähti halusi korjata virheitään ja sopia riitoja. Hengellinen herätys ja kiinnostus kabbala-uskontoon pehmensivät entisestään hänen jyrkkää luonnettaan. Työt saivat odottaa, sillä synnytyksen jälkeisen kuukauden Madonna vain piti tytärtään sylissään.
Suhde Carlos Leóniin päättyi jo Lourdesin vauvavuonna, ja mies antoi Madonnalle yksinhuoltajuuden. Eron aikana Madonna maksoi Carlosille suuria summia, jotta mies ei repostelisi suhdetta julkisuudessa.
Madonna siirtyi nopeasti eteenpäin: hän julkaisi albumin Ray of Light, joka poiki kolme Grammy-palkintoa. Seuraavana kesänä Madonna tapasi seuraavan miehensä.
ELOKUVAOHJAAJA Guy Ritchie oli Madonnaa kymmenen vuotta nuorempi ja kotoisin Länsi-Lontoosta. Hän oli jättänyt koulun kesken 15-vuotiaana vaikean lukihäiriön vuoksi, mutta 29-vuotiaana hän oli jo menestynyt elokuvaohjaaja. Guy oli hiljaisempi kuin Madonna, mutta veti ihmisiä magneetin lailla puoleensa.
Madonna piti Guyta varteenotettavana isäehdokkaana toivomalleen toiselle lapselle. Laulaja osti talon Kensingtonista Lontoosta. Lapsen takia hän oli jopa valmis kompromisseihin uransa suhteen. Guy kehui ja imarteli kumppaniaan, ja Madonna oli itsekin ylpeä siitä, miten oli kasvattanut Lourdesia, vaikka hemmottelikin tätä.
Helmikuussa 2000 Madonna ja Guy Ritchie kertoivat odottavansa yhteistä lasta. Raskaus ja synnytys olivat vaikeita, mutta pieni poikavauva syntyi elokuussa. Äidiksi tuleminen toista kertaa sai Madonnan, 42, loistamaan onnesta. Loppuvuodesta huhuttiin, että superpari menisi naimisiin.
Pari päivää ennen joulua Rocco ristittiin 1200-luvulta peräisin olevassa katedraalissa Pohjois-Skotlannissa. Seuraavana päivänä suuri ystäväjoukko juhli Madonnan ja Guyn häitä läheisessä Skibon linnassa. Sulhanen oli palkannut turvamiesarmeijan valvomaan yksityisyyttä, eikä julkisuuteen vuotanut yhtäkään valokuvaa tilaisuudesta.
Avioliitto rauhoitti Madonnaa, ja seuraavat vuodet olivat perheelle seesteistä aikaa. Madonna huomasi kuitenkin olevansa taiteilijana kuin häkissä, sillä aviomies ei hyväksynyt kaikkia hänen ilmaisutapojaan. Guy kommentoi myöhemmin, että elämä Madonnan kanssa oli kuin saippuaoopperaa.
GUY RITCHIEN ja Madonnan liitto päättyi eroon vuonna 2008. Huhujen mukaan Madonna maksoi miehelle erorahana sata miljoonaa dollaria. Sitä ennen he olivat adoptoineet David Banda -nimisen pojan Malawista. Maan perinteiset lait estivät kansainvälisen adoption, mutta lopulta lupa myönnettiin. Seuraavan kesänä Madonna adoptoi tytön, Mercy Jamesin.
Helmikuussa 2017 Madonna kertoi jälleen adoptiouutisia: perheeseen olivat liittyneet nelivuotiaat kaksostytöt Estere ja Stella. Madonna on kiitollinen lapsistaan: hänelle lapset ovat hänen paras saavutuksensa.
Roccon ja Madonnan välit kuitenkin kiristyivät, kun poika oli teini-ikäinen. Rocco karkasi ja muutti isänsä Guyn, tämän uuden vaimon Jacqui Ainsleyn ja näiden kolmen lapsen luokse Lontooseen. Nyt tilanne on korjaantunut, ja Rocco, 19, on aloittanut taideopinnot New Yorkissa.
Yleisön kiinnostus on kohdistunut kuitenkin enimmäkseen Lourdesiin, 23. Tyrmäävän kaunis tyttö on kuin Madonna nuorena mutta isänsä, näyttelijäksi ryhtyneen Carlosin, tavoin tummahiuksinen. Lourdes on kohahduttanut mallina, sillä hän on jättänyt sääri- ja kainalokarvansa ajelematta.
Madonnan isä Tony vaimoineen viljelee nykyisin viiniköynnöksiä. Surullinen luku Cicconen perheessä on esikoinen Anthony, 62, joka on alkoholisoitunut ja ajoittain koditon. Väitetään, että Madonna on kääntänyt selkänsä isoveljelle. Välit toiseenkin veljeen, Christopheriin, 59, katkesivat, kun tämä kirjoitti paljastuskirjan sisarestaan.
TAMMIKUUSSA 2017 naiset marssivat Washingtonissa. Puhujalavalle astui punaisiin lököttäviin housuihin, mustaan toppatakkiin ja paksuun villapipoon pukeutunut Madonna. Laulaja oli 59-vuotias, nuoruuden vuosiaan hauraampi ja ponnettomampi, mutta hänen kasvonsa loistivat yhä.
Trumpin virkakausi oli juuri alkanut, ja Madonna puhui naisvihaa vastaan, vähemmistöjen oikeuksien ja solidaarisuuden puolesta. Laulaja kiroili, mutta muuten muutaman minuutin puhe oli melko kiltti. Vaikka Madonna on pyrkinyt aina koettelemaan sovinnaisuuden rajoja, häntä kuunneltiin.
Madonna on puhunut myös maailman köyhimpien asemasta. Hän kirjoitti ja tuotti Malawin aids-orpojen elämästä kertovan dokumentin I Am Because We Are ja perusti maan ensimmäisen lastensairaalan. Kun laulaja konsertoi vuonna 2012 Pietarissa, hän sai syytteen puhuttuaan alaikäisille seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Kymmenen miljoonan dollarin sakkoa ei peritty.
Vuosi sitten nousi kohu, kun Madonnan takamus näytti Instagram-kuvassa kasvaneen. Syyksi epäiltiin implantteja. Laulaja vastasi ihmettelijöille, että hänellä – kuten kenellä tahansa – on oikeus tehdä omalle keholleen mitä haluaa.
Myös tähden miessuhteet päätyvät toistuvasti otsikoihin. Viisikymppisenä supertähti seurusteli 21-vuotiaan brasilialaismalli Jesús Luzin kanssa. Nyt kuusikymppisenä hänen miesystävänsä voisivat ikänsä puolesta olla hänen lapsenlapsiaan.
Kysyttäessä, missä ikäeron raja menee, Madonna sanoi itseironisesti.
”Jos osaa itse pukea, se riittää.”
Hänen miesmakunsa vain on sellainen, eikä Madonna kysy lupaa keneltäkään.
Juttu on julkaistu Eevassa 10/2019.