
Saiko luonnonkosmetiikka ihon kutisemaan ja punoittamaan? Asiantuntija kertoo, miten oireita voi minimoida
Moni luulee, että luonnonkosmetiikka on turvallisempaa kuin synteettinen kosmetiikka. Asiantuntija kertoo, miksi näin ei ole.
Oletko ajatellut, että luonnonkosmetiikan raaka-aineet ovat turvallisempia ja terveellisempiä kuin synteettisen kosmetiikan? Käytätkö luonnonkosmetiikkaa siitä syystä?
”Jos on vaihtanyt luonnonkosmetiikkaan, voi ihmetellä, miksi saa siitä huolimatta iho-oireita”, kosmetiikka-asiantuntija Merike Laine Helsingin Allergia- ja Astmayhdistyksestä sanoo.
”Kosmetiikan aiheuttama allergia on yleisimmin viivästynyttä kosketusallergiaa.”
Kosmetiikkalainsäädäntö edellyttää, että kaiken EU-maissa myytävän kosmetiikan on oltava turvallista normaalissa käytössä. Näin on riippumatta siitä, onko se luonnollista vai synteettistä alkuperää. Kumpikaan ei siis ole toista turvallisempaa, ja luonnonkosmetiikka voi allergisoida siinä missä synteettinenkin.
Kosmetiikka-allergiaa potee arviolta 10 prosenttia suomalaisista. Se oireilee ihon kutinana, turvotuksena, punoituksena ja näppylöinä tuotteen levityskohdassa.
Oireet voivat ilmaantua heti käytön jälkeen, parin päivän sisällä tai vasta pidemmällä viiveellä. Alun perin sopivallekin tuotteelle voi kehittyä herkistyminen tai allergia ajan mittaan.
”Kosmetiikan aiheuttama allergia on yleisimmin viivästynyttä kosketusallergiaa. Usein tuotteelle on altistuttu kuukausia tai jopa vuosia ennen oireita. Ennalta ei siis voi arvioida, mikä ainesosa tai tuote aiheuttaa oireita ja milloin.”
”Riskiä voi minimoida käyttämällä hajusteettomia tuotteita, mutta sekään ei täysin takaa oireettomuutta.”
Hajusteet ovat tavallinen herkistäjä sekä synteettisessä kosmetiikassa että luonnonkosmetiikassa.
”Luonnonkosmetiikassa käytetään paljon eteerisiä öljyjä ja kasviuutteita, jotka voivat aiheuttaa iho-oireita hajusteallergisille. Riskiä voi minimoida käyttämällä hajusteettomia tuotteita, mutta sekään ei täysin takaa oireettomuutta.”
Esimerkiksi eteerisistä öljyistä eriytetyt hajusteet linalool ja limonene ovat yleisiä allergeeneja. Moni on allerginen myös luonnonhartsille. Vaikka sitä käytetään luonnonkosmetiikassa harvoin sellaisenaan, esimerkiksi luonnonhartsia sisältävät havupuu-uutteet voivat aiheuttaa allergikoille iho-oireita.
Tyypillisiä luonnonkosmetiikan allergeeneja ovat myös mykerökukat, kuten auringonkukka, arnikki, kamomillasaunio, kehäkukka, punahattu ja pietaryrtti, jonka sininen versio blue tansy on ollut viime vuosina trendikäs ihonhoidossa. Myös propolis eli mehiläiskittivaha voi aiheuttaa oireita.
”Myös kasvivärit voivat allergisoida, mutta esimerkiksi henna-allergia on varsin harvinainen.”
Kuivatuista kasvinosista valmistetut luonnonkosmetiikan hiusvärit voivat nekin allergisoida. Kasviväreillä on silti yksi iso valtti: ne eivät sisällä synteettisten, hapettavien hiusvärien tapaan p-fenyleenidiamiinia (PPD), joka on yleinen kosketusallergian aiheuttaja.
”Kasvivärit voivat olla hyvä vaihtoehto PPD-allergisille. Myös kasvivärit voivat allergisoida, mutta esimerkiksi henna-allergia on varsin harvinainen.”
Hennan huono maine liittyy Laineen mukaan mustiin hennatatuointeihin, joiden väri tehdään sekoittamalla luonnonhennaan juuri PPD:tä. Jos saa mustasta hennatatuoinnista allergisen reaktion, ei voi enää käyttää PPD:tä sisältäviä hiusvärejä.
Laine muistuttaa, että punaiset luonnonhennatatuoinnit eivät ole yhtä allergisoivia kuin mustat.
Mistä sitten tietää, että luonnonkosmetiikka sopii itselle?
”Mistään raaka-aineesta tai tuotteesta ei voi etukäteen varmuudella tietää, sopiiko se vai ei. Asia selviää vain kokeilemalla”, Laine sanoo.
Myös kosmetiikan tai raaka-aineiden määrää rajoittamalla voi vältellä ei-toivottuja reaktioita.
”Joissakin tuotteissa on 65 ainesosaa, toisissa 5. Mitä useammille ainesosille altistuu, sitä suurempi riski on allergisoitua niille.”
Näin vältät oireet
1. Tee käyttötesti. Levitä tuotetta aamuin illoin 5 x 5 sentin kokoiselle ihoalueelle vähintään viikon ajan. Jos tulee oireita, keskeytä testi. Jos oireita ei ilmene, voit kokeilla tuotetta laajemmalle ihoalueelle.
2. Varo tuoksuja. Kokeile hajusteettomia tuotteita, jos epäilet tai tiedät saavasi oireita hajusteista. Allergiatunnuksella merkitty luonnonkosmetiikka voi olla hyvä vaihtoehto.
3. Käytä ehjälle iholle. Esimerkiksi luonnonhartsia sisältäviä pihkasalvoja markkinoidaan haavanhoitoon. Kosmetiikan levitys rikkinäiselle iholle kuitenkin lisää riskiä allergisoitua
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 08/2024.

