"Olin aktiivinen lapsi. Tanssin balettia ja kokeilin myös lentopalloa sekä hiihtoa. Lapsuudenkodissani syötiin monipuolista perusruokaa. Teini-ikäisenä aloin tuntea itseni isokokoiseksi, sillä olen ruumiinrakenteeltani roteva.

Sitten rakastuin Kimmoon, jonka olin tuntenut jo lapsesta lähtien. Saimme Henrin, kun olin 19-vuotias. Paino nousi, mutta palauduin raskaudesta helposti. Oma liikunta jäi, kun kuljin miehen ja pojan ralliharrastuksessa.

Olimme olleet Kimmon kanssa yhdessä 20 vuotta, kun menimme naimisiin vuonna 2003. Vuonna 2010 mieheni kuoli äkillisesti.

Kimmon kuolema veti maton jalkojeni alta. Painoni putosi 15 kiloa neljässä kuukaudessa. En kerta kaikkiaan pystynyt syömään. Äitini pakotti juomaan mehukeittoa.

Alkujärkytyksen jälkeen aloin syödä pahaan olooni, ja painoa kertyi 30 kiloa muutamassa vuodessa. Kuljin työmatkat autolla. Työpäivän jälkeen söin suklaapatukan jo autossa.

Vuonna 2012 tunsin, että nyt on aika jatkaa elämää. Tapasin nykyisen mieheni Facebookissa yhteisen tuttavamme kautta.

Kirjoittelimme, ja ensimmäisen tapaamisen jälkeen se oli menoa!

Menimme naimisiin vuonna 2013. Mieheni tapaamisen aikaan havahduin siihen, miten huonoon kuntoon olin itseni päästänyt.

Minuun iski paniikki. Viiden vuoden ajan yritin laihduttaa lukuisia kertoja. Aloitin kovaa, ja paino saattoi laskea kolme kiloa mutta tuli tuplana takaisin. Epäonnistuin joka kerta. Itkin ja inhosin itseäni. Söin taas lisää.

Mieheni oli viikot tien päällä, joiten tuntui turhalta kokata vain itselleni. Arkiaskareet alkoivat tuntua raskailta. Jopa pesukokeen täyttäminen uuvutti. Sadan metrin käve leminen sai minut henkihieveriin.

Verenpaineeni nousi. Lääkärin kanssa pohdittiin jo lääkitystä. Kerran pulssi jyskytti niin korkealla, että jouduin sairaalaan.

Lue myös: Laihdutus vei psorin ja toi esiin naiseuden

Viime vuonna kirjoitin esikoiskirjani Pieni pala taivasta. Käsittelin siinä mieheni kuolemaa. Tunsin, että olin vahvistunut valtavasti henkisesti. Halusin vahvistua myös fyysisesti.

Juoksuharrastajat Juha ja Mikko halusivat kirjani tsemppilukemiseksi maratonmatkalle.

Tapasimme kesällä Iissä huoltoasemalla. Kahvituokiomme päättyi vedonlyöntiin. Löin vetoa, että juoksen maratonin vuoden päästä.

Olin aina inhonnut juoksua, joten yllätyin lupauksesta itsekin. Ajatus elämänmuutoksesta oli sen sijaan hautunut pitkään.

Kuntoni oli aluksi surkea.Kävelin pitkiä matkoja päivittäin joka säässä otsalampun valossa. Matkaa kertyi 40 kilometriä viikossa. Yksinäiset lenkit olivat omaa aikaani. Rakastan luontoa, joten siellä samoilu tuntui hyvältä.

Lopetin paniikinomaisen vaa'alla käynnin. Urheilu kasvattaa lihaksia, joten paino ei välttämättä laske. Punnitsen itseni nykyään korkeintaan kerran viikossa. Aloin kokata terveellistä ruokaa. Tutustuin ViaEsca-menetelmään, jossa opetetaan syömään oikeita määriä ravitsevaa ruokaa.

Syön päivässä viisi ateriaa ja kilon kasviksia. Suosikkini on kukkakaalimuhennos, josta en olisi ikinä uskonut pitäväni. Herkuttelen välillä. Pullakahveista saan energiaa viikoksi.

Neljän kuukauden jälkeen juoksin kuusi kilometriä yhtä mittaa. Se oli uskomatonta! Olin pakahtua ylpeydestä. Poskiontelontulehduskierre keskeytti treenaamiseni talvella useaksi viikoksi. Pelkäsin, että edistymiseni tyssää siihen.

Lue myös: Näin treenaat maratonille

Olin treenannut tasan vuoden, kun astelin Paavo Nurmi -maratonin aloitusviivalle Turussa elokuussa 2018.

Ensimmäisen kilometrin jälkeen minua huimasi. Suolatabletti ja energiageeli paransivat oloni. Olin lopettaa juoksun kahdesti, kun mieleni ei enää jaksanut. Onneksi kaverini juoksivat rinnalla.

Maalissa purskahdin itkuun. Vuoden kova työ ja itsensä voittaminen palkittiin.

Mieheni on tukenut minua koko matkan ajan. Hän on nähnyt kaikki laihdutusyritykseni ja oli aluksi hieman epäileväinen. Hän huomasi kuitenkin palon, joka minussa oli tällä kertaa. Tavoitteeni oli korkealla mutta realistinen. Julkinen lupaukseni somessa toimi. Kannustavat viestit motivoivat, samoin onnistumiset. Vanha minä stressasi ja uupui kotitöissä, nyt hoidan ne huomaamatta.

Ensi kesänä aion parantaa maratonaikaani tunnilla. Talvella aion hiihtää Oulun Tervahiihdossa 86 kilometriä.”

Hanna Maaria laihdutti 23 kiloa ja juoksi maratonin.

Olin kirjoittanut kirjan ja käynyt läpi surutyöni ensimmäisen mieheni kuolemasta. Halusin voida hyvin myös henkisesti. Luovuin päivittäisestä vaa'alla käymisestä. Kävin kehonkoostumusmittauksessa.

Harjoittelin venytyksiä ja opettelin juoksutekniikkaa fysioterapeutin johdolla.

Puhuin kirjastani televisiossa. Poskiontelotulehduskierre keskeytti kuntoiluni useaksi viikoksi. Pelkäsin, että juoksu jää siihen.

Treenasin kuntosalilla lihaskuntoa, jota tarvitaan juoksemiseen.

Juoksin Paavo Nurmi -maratonin 6 tunnissa. Maalissa tuli itku. Kova työ palkittiin.

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 14/2018.