Kodin liitutaululla lukee Opi, elä, nauti! Se on näyttelijä Linda Wiklundin, 35, motto elämässä.

”Parasta minussa ovat rohkeus ja valoisuus. Menen syli auki tilanteisiin ja kohtaamisiin.”

Linda kertoo osoittavansa rakkautta usein ja säästelemättä.

”Minulla on ihana mies, perhe ja ystävät. Rakastan heitä ja kerron sen usein. Suukottelen ja halailen läheisiäni ja kerron tunteistani avoimesti. Rakkaus on voimavara, jota ei voi kuluttaa loppuun.”

Linda on näytellyt muun muassa Espoon ja Tampereen teattereissa, Kansallisteatterissa sekä televisiosarjoissa Konttori, Roba ja Kontio & Parmas. Viimeksi hänet nähtiin ruudussa maaliskuussa päättyneessä sketsisarja Putouksessa.

Silti Linda tunnetaan ja hänet esitellään yhä ennen kaikkea näyttelijä Mikko Nousiaisen, 48, puolisona.

”Kun julkistin osallistumiseni Putoukseen, joka ikisessä ohjelmaa käsittelevässä jutussa minuun viitattiin Mikon puolisona. Enää se ei häiritse minua samalla tavalla kuin uran alkuaikoina, jolloin halusin kiihkeästi tulla nähdyksi oman työni kautta. Nyt olen opetellut keskittymään rakastamani työn tekemiseen.”

Parisuhdehaastatteluja pariskunta ei anna.

”Emme halua peitellä meitä, mutta en halua avata suhdettamme koko kansalle. Jotkin asiat haluan pitää omina.”

LAPSUUTENSA LINDA vietti Turun esikaupungissa Moisiossa. Isä oli poliisi, äiti sairaanhoitaja. Isoveli Danielilla ja Lindalla riitti naapurustossa ystäviä.

”Meillä oli tiukat säännöt, joiden sisällä kapinoin muun muassa kotiintuloajoista. Mutta nyt ajattelen, että rajat ovat rakkautta, ja haluan toistaa saman omien lasteni kasvatuksessa.”

Lindan äiti opetti lapsilleen myös kiltteyttä ja empatiaa. Myöhemmin hän on miettinyt, olisiko heille pitänyt opettaa enemmän myös omien rajojen asettamista. Linda oli kiltti ja herkkä lapsi, joka ei osannut pitää puoliaan.

”Olen joutunut vielä aikuisenakin harjoittelemaan omien rajojeni vetämistä ja itseni puolustamista.”

Linda sanoo tulleensa työpaikalla ja isommissa yhteisöissä monta kertaa tallotuksi, sivuutetuksi ja vaiennetuksi.

”Minusta on juoruiltu selän takana ikäviä, mutta en ole uskaltanut siinä hetkessä sanoa, että nyt riittää. Kotona olen itkeskellyt ja harmitellut, miksi sanat juuttuivat kurkkuuni.”

Linda muistaa muutaman vuoden takaa elävästi tilanteen, jossa kollega halusi näytellä samaa roolia kuin hän.

”Hän kyseenalaisti ammattitaitoani koko työryhmän edessä. Huomautin, ettei hän voi puhua minusta tuolla tavalla, ja hän pyysi anteeksi. Olin kovin tyytyväinen itseeni. Se oli ensimmäinen kerta, kun kykenin reagoimaan siten, ja olin jo yli kolmenkymmenen.”

LINDAN VANHEMMAT erosivat, kun hän oli kahdeksanvuotias.

”Eräänä päivänä vanhemmat soittivat ja sanoivat, että minun ja Danielin piti tulla suoraan koulusta kotiin. Edellisellä kerralla, kun he olivat sanoneet niin, olimme saaneet koiranpennun. Nyt vanhemmat ilmoittivat erosta.”

Linda ja Daniel jäivät asumaan sairaanhoitajaksi opiskelevan äitinsä kanssa perheen omakotitaloon. Linda ei ymmärrä, miten he selvisivät taloudellisesti.

”Äiti on tullut toimeen järjettömän pienellä rahalla, mutta en juuri huomannut sitä arjessa. Meillä oli aina kivat vaatteet ja hyvää ruokaa, vaikka viikkoraha oli olematon ja ravintolat ja leffakäynnit jäivät vähemmälle. Äiti on sankarini.”

Linda ei ole kärsinyt vanhempien erosta.

”He hoitivat eron hyvin. Minulla oli onnellinen lapsuus kahdessa kodissa. Äiti on kyllä toisinaan miettinyt, johtuuko jokin käyttäytymismallini heidän erostaan.”

Linda tunnistaa itsessään voimakkaan tarpeen tulla hyväksytyksi.

”Haluan ihmisten pitävän minusta, ja minun on vaikeaa kestää ajatusta, ettei joku minusta selvästikään pidä. Minulla on ollut pakonomainen tarve kuulua joukkoon, enkä kestä hylätyksi tulemisen mahdollisuutta.”

Omassa liitossaan Linda ei pelkää eroa tai näe sen mahdollisuutta.

”Meillä on hurjasti vapautta, luottamusta ja väkivahva side Mikon kanssa.”

TANSSI OLI LINDAN harrastus, kunnes teatteri imaisi hänet mukaansa. Turun Nuori Teatteri oli kunnianhimoinen, ammattijohtoinen harrastajateatteri, jonka tiloissa tehtiin myös läksyt ja syötiin iltapalat.

”Harjoitukset venyivät arkisin iltayhdeksään, muuta elämää ei koulun lisäksi ollut. Se valmisti hyvin tähän ammattiin.”

Teatterikärpäsen purema lukiolainen menetti lopunkin vähäisen motivaation koulunkäyntiin.

”Kävelin usein kaveriporukan kanssa aamulla mäkeä ylös. Koulun kohdalla päätimme jatkaa toiselta puolelta mäkeä alas kahvilaan, jossa istuimme ja santsasimme kahvia 50 sentillä iltapäivään saakka.”

Linda joutui rehtorin puhutteluun. Hän sai vielä yhden mahdollisuuden ja päätti lähteä vaihto-oppilaaksi. Hän oli lomamatkalla rakastunut Kreikkaan, mutta koska sinne ei tehty vaihto-oppilasmatkoja, kohdemaaksi valikoitui Italia.

”Olen aina tuntenut kuuluvani enemmän välimerelliseen kuin etäiseen ja kolkkoon pohjoismaalaiseen kulttuuriin. Kaipaan iloa ja lämpöä, myöhäisiä illallisia ja laulun ja tanssin täyteistä yhdessäoloa perheen kanssa. Lisäksi halusin oppia kielen, jota ei moni osaa. Se olisi oma erityistaitoni.”

Rahat vaihto-oppilasvuoteen Linda tienasi puhelinmyyjänä.

”Äidillä ei sellaisia rahoja olisi ollut.”

Vuosi ei ollut sellainen, mistä Linda oli haaveillut. Kasvissyöjälle oli vaikeaa löytää isäntäperhettä. Lopulta hän päätyi vaihto-oppilasjärjestön työntekijän luokse. Tämä kuvitteli omiaan ja sai raivokohtauksia.

”Hän muun muassa epäili, että minulla oli suhde hänen poikaystäväänsä ja että varastin hänen alusvaatteitaan.”

Kokemus oli pelottava. Onneksi ennen joulua Linda pääsi hyvään perheeseen, jonka kanssa on lämpimissä väleissä edelleen.

”Kasvoin vuodessa henkisesti ja lihoin kermapastakuurilla yksitoista kiloa. Kun palasin kotiin, päätin hoitaa kirjoitukset kunnialla loppuun.”

TEATTERIKORKEAKOULUUN LINDA haki ensimmäisen kerran jo lukion toisella luokalla.

”Näyttelijäntyön professorina työskennellyt Vesa Vierikko käski mennä vielä kotiin kasvamaan.”

Toisella hakukerralla Linda pudotettiin jatkosta vasta neljännessä eli viimeisessä vaiheessa.

”Silloin tuntui, että koko maailma romahtaa. Olin seuraavan vuoden baarissa töissä ja työn ohella hukutin murheet juhlimiseen.”

Kolmannella kerralla Linda pääsi sisään. Hetki oli ikimuistoinen.

”Kun näin nimeni, jalat pettivät alta ja kyyneleet virtasivat poskilla.”

Näyttelemisessä Lindaa kiehtoo ihmismieleen ja syy-seuraussuhteisiin sukeltaminen.

”Olen tikittävä aikapommi, jos en saa näytellä. Näyttämöllä saan kanavoida kaikki tunteeni.”

Opiskelu Teatterikoulussa täytti Lindan odotukset, mutta helppoa se ei ollut.

”Koulussa oli jo kavereitani Turun nuorisoteatterista, kuten Kalle Lamberg ja Lauri Tilkanen, joten minulla oli käsitys siitä, mitä koulutus piti sisällään.”

Ensimmäinen vuosi meni ilon, ylpeyden ja hämmennyksen vallassa. Toinen vuosi oli vaikeampi ja sisälsi paljon mietiskelyä ja itsetutkiskelua.

”Välillä ajattelin, että pian muut huomaavat, etten ansaitse koko opiskelupaikkaa, mutta sekin kuulunee prosessiin. Harjoituksissa oli rankkaa mennä syvälle omiin tunteisiin ja muistoihin. Nuorena vertailee itseään helposti muihin. Se on turhaa, koska olemme kaikki yksilöitä.”

IHANA MIES. Niin Linda ajatteli, kun näki ensimmäisen kerran Mikko Nousiaisen. Katseet kohtasivat kymmenen vuotta sitten teatteriravintolassa Tampereella.

Mikko istahti samaan pöytään, mutta Linda ei koko iltana uskaltanut sanoa sanaakaan. Molempien pitkät parisuhteet olivat päättyneet hiljattain, joten aika ei ollut oikea tutustumiselle.

”Vasta puolen vuoden kuluttua kohtasimme uudelleen, ja siitäkin kului aikaa, ennen kuin aloimme tapailla.”

Heinäkuussa 2017 Linda ja Mikko vihittiin avioliittoon Helsingin Vanhassa kirkossa. Heillä on kaksi yhteistä lasta, poika Mio, 4, ja tyttö Malin, 2. Mikolla on myös Niila-­poika liitostaan näyttelijä Petra Karjalaisen kanssa.

Kun Linda odotti esikoistaan, Mikko oli kuvauk­sissa Kanariansaarilla eikä ehtinyt mukaan raskauden loppupuolelle.

Viimeisillään raskaana oleva Linda hoiti yksin perheen muuttoa. Kolmen kuukauden päässä siinsi Mielensäpahoittaja-näytelmän ensi-ilta, jota varten hän harjoitteli Mikon isän, näyttelijä Heikki Nousiaisen kanssa.

”Oli ainutlaatuinen tilaisuus saada näytellä yhdessä appiukon kanssa. Saimme harjoitella rauhassa heidän kesämökillään, mikä oli siinä tilanteessa helpotus.”

Päivisin Linda luuli pärjäävänsä hyvin, mutta öisin hän narskutti hampaitaan niin, että niistä kaksi meni kuolioon. Alaselkä reistaili.

”Mio oli helppo vastasyntynyt ja nukkuikin hyvin. Silti kaikki suuret tapahtumat samaan aikaan olivat minulle liikaa. Mieleni on vahva, mutta kroppa reagoi.”

Pari vuotta myöhemmin syntyneen tyttären refluksi- ja korvatulehduskierteet saivat koko perheen äärirajoille.

”Malin oli jatkuvasti itkuinen ja kipeä. Nousin keskellä yötä pumppaamaan rintamaitoa ja sakeuttamaan sitä ennen refluksi­lääkkeen antoa. Lopulta uskalsin syödä vain banaaneja ja maapähkinävoita.”

HELPON ESIKOISEN jälkeen Linda tippui kovaa ja korkealta.

”Ajattelin, että pystyn mihin vain, ja sitten tuli kuvainnollisesti nyrkistä naamaan. Tunsin itseni epäonnistuneeksi äitinä ja olin todella väsynyt.”

Ulkopuolelta tuli neuvoja ja syyllistämistä, imetystä kun pidetään yhä hyvän äidin mittarina. Lopulta neuvolassa sanottiin, että nyt, jos koskaan, oli aika olla itselle armollinen.

”Kun Malin oli yhdeksän kuukautta, siirryimme vastikkeeseen. Se helpotti arkeamme huomattavasti.”

Nyt kaikki on hyvin ja tytöstä on kasvanut iloinen taapero. Kaksi- ja nelivuotiaat lapset touhuavat jo paljon keskenään.

”Helpottaa, kun kotona ei koko aikaa huudeta. Välillä, kun kohtaan Mikon katseen, hän näyttää korviaan ja ajattelemme molemmat samaa: täällä on hiljaista!”

Kahden freelance-näyttelijän elämä kulkee sykleissä. On hektisempiä aikoja ja välillä kalenteri ammottaa tyhjyyttään. Ensi-iltaviikot ovat täynnä stressiä ja jännitystä.

”Jos toinen tulee ennakkonäytöksen jälkeen kotiin naama mutrulla, niin hänen täytyy purkaa ja puida tilannetta. Vaatii herkkyyttä ymmärtää, mitä kumppani käy milloinkin läpi.”

Kun Linda alkuvuodesta teki Putousta, oli Mikon vuoro ottaa koppi arjesta.

”Tulin kotiin valmiiseen ruokapöytään, mikä oli todellista luksusta.”

LINDA HÄSÄHTELEE ja pirskahtelee, Mikko on rauhallisempi ja järjestelmällisempi. Niin Linda kuvaa kaksikon eroja.

”Eräänä aamuna tuskailin, etten löydä puhelintani. Mikko käski rauhoittua ja nopean ruumiintarkastuksen jälkeen puhelin löytyi takataskustani. Sellainen hän on. Kallioni.”

Parin kolmentoista vuoden ikäero ei näy arjessa, koska Lindan mukaan näyttelijät puhuvat samaa kieltä.

”Ikä menettää merkityksensä, kun ollaan saman asian äärellä. Ihanat appiukkoni ja anoppini ovat miltei kasikymppisiä, superleikkisiä ihmisiä ja täysillä elämässä kiinni. Näyttelijä on ihana ihmistyyppi, vaikka itse sanonkin.”

Unelmiensa kodin Linda ja Mikko löysivät pari vuotta sitten Espoon Nöykkiöstä. He ihastuivat talon suuriin ikkunoihin ja upeaan puutarhaan.

”Muuttomme jälkeisenä kesänä naapurit pysähtelivät ihailemaan puutarhaa. Seuraavana kesänä kukaan ei enää sanonut mitään. En ollut ehtinyt pitää yllä sitä upeutta.”

Linda haaveilee omasta televisiosarjasta.

”Vuosi sitten aloin kirjoittaa maanisesti, ja tavaraa tuli kokonaisen sarjan käsikirjoituksen verran. Nyt jännitämme, saako tuotanto­yhtiö sille rahoituksen.”

Tänä vuonna Linda jättää väliin perinteisen kesäteatteripestinsä Naantalissa.

”Työstä luopuminen ei ehkä ollut taloudellisesti järkevin ratkaisu. Tämän kesän aion kuitenkin pääosin pyhittää perheelle, ja ehkä hieman myös puutarhanhoidolle.”