Olen nyt viisikymmentäkaksivuotiaana elämäni vedossa. Olen itsevarma ja vahva, olen innoissani elämästä. Hämmästelen päivittäin sitä, millaisella vauhdilla vaikeatkin asiat elämässäni ovat järjestyneet sen jälkeen, kun en enää itse tukahduta itseäni.

Tähän pisteeseen on kuitenkin ollut pitkä matka.

Olen aina tiennyt, että seksuaalisuus ja naisellisuus ovat voimavarojani, mutta voimakas energiani on myös herättänyt miehissä mustasukkaisuutta, väkivaltaisuutta ja alistamisen tai muokkaamisen tarvetta. Miehet ovat yrittäneet ottaa minulta luulot pois tai laittaa minut raameihin. Silloin olen sairastunut, saanut psykosomaattisia oireita, masentunut, tukahduttanut itseäni ja mennyt lukkoon.

Enää minulla ei ole seksiin liittyvää häpeää. En myöskään häpeä seksiin liittyviä kokemuksiani tai voimakasta libidoani. Ymmärrän, miksi se herätti aikoinaan alistamisen ja tukahduttamisen halun. Sellainen elämänvoima on pelottavaa, jos itse on peloissaan.

Tunsin itsekin samaa pelkoa, kiukkua ja jopa vihaa nähdessäni vaikeimpien vuosieni aikana mediassa seksikkäitä kuvia tai joutuessani keskelle seksipuhetta, joissa kehotettiin nauttimaan elämästä ja kehosta. Se ärsytti minua. Syvällä sisimmässäni kuitenkin tiesin, mitkä ongelmani olivat: olin kuihtumassa ja kuollut itselleni. Onneksi nämä hetket saivat minut hereille.

Nuorena olin läheisriippuvainen. Mukauduin, sillä halusin kuulua joukkoon. Olin epävarma ja riippuvainen etenkin miesten hyväksynnästä. Ajauduin kerran ­toisensa jälkeen vääränlaisiin tilanteisiin ja ihmissuhteisiin. Samalla aloin pelätä omistushaluisten miesten reaktioita.

Olen kokenut seksuaalista väkivaltaa ja pahoinpitelyjä, jotka olivat niin raakoja, että melkein kuolin. Tiedän, mitä on pelätä toisen ihmisen kosketusta, lähestyvää kättä. Tiedän, mitä on pienentää itsensä, peittää kehonsa, vähätellä itseään, pitää kauneutensa piilossa ja tuntea häpeää siitä, että on vääränlainen ja jollain tavalla rikki.

Nuoruuteni kokemukset heijastivat varjonsa pitkälle aikuisuuteen. Ne tekivät minusta itseäni piiskaavan suorittajan, vaativan ja ankaran. Pienensin itseäni, olin katkera ja hankala akka, joka ei osannut nauttia elämästä, vähiten itsestään.

Vasta kun kohtasin ja ilmaisin vihan terapiassa, pääsin vapaaksi uskomuksistani. Aikaa se otti, ja vaati ihmissuhderintamalla veronsa.

Havahduin, kun ryhdyin kirjoittamaan nuoruuteni seksuaalisuudesta. Tutkin sitä itsemyötätuntoisesti: Eläydyin tilanteisiin ja kohtaisin sen, joka todella olin. Samalla näin ja tunsin voimakkaat keholliset ja emotionaaliset tarpeeni ja sen, miten en ole tullut kohdatuksi.

Tajusin myös, että tulen aina etsimään tietäni, rakkautta, turvaa, hyväksymistä ja voimakkaita tunteita. Oli hyytävää ja voimaannuttavaa kirjoittaa auki oma seksuaalihistoriani ja nähdä millaista kauppaa olin käynyt sillä, että kuuluisin joukkoon. Hintana oli näkymättömäksi muuttuminen itselleni ja tarpeilleni.

Itseni kohtaaminen ja pitkä terapia auttoivat vapautumaan voimattoman uhrin roolista. Luovuin kilvistäni, pelosta ilmaista halujani ja vaikeudesta osoittaa rajani.

Olen viime aikoina innostunut uudestaan tanssista, etenkin eroottisesta tanssista. Olen aina nauttinut näyttävästä tyylistä ja feminiinisyyden korostamisesta. Se on osa identiteettiäni. Meikit, iso tukka, pitkät kynnet, korkokengät, kauniit mekot ja seksikkäät asut ovat tapani kiittää elämää kaikesta siitä kauniista, mitä se meille kaikille tarjoaa.

Nykyään suhtaudun kehooni siten, että kehoni on temppelini ja minä olen sen talonmies. Ymmärrän, ettei minulla ei ole muuta todellista omaisuutta kuin terveyteni. Liikun joka päivä.

Minulle seksi on fyysisyyden lisäksi henkinen matka. Uskon seksuaalienergian voimaan, siihen, miten kaikki uusi syntyy, kun ihminen antautuu nautinnolle ja orgasmille. Samalla kokee käsittämättömän korkean tilan. Seksin harrastaminen puhdistaa ja lataa energiaani, se kiihdyttää ja lohduttaa. Aktin kasvava syke ohjaa kohti hetkeä, jossa päästetään irti kaikesta. Sen jälkeen on täynnä voimaa ja elämäniloa.

Seksin harrastaminen on lääkettä, jota tarvitsen ja haluan. Minulla on ollut onni löytää elämääni ihminen, jonka kanssa saan elää tätä uutta vaihetta. Meillä on sunnuntaisuhde. Jaamme arkisiakin asioita, mutta kohtaamisemme perustuvat siihen, että on lupa irtautua ja antautua kaikelle sille hyvälle, mitä elämässä on juuri nyt läsnä.

Nykyisin minulla ei ole enää tarvetta liittää kaikkia elämän osasia yhteen. Haluan, että minulla on jotain aivan omaa: nautinnolle omistettuja hetkiä, joihin eivät liity mitkään arkiset suoritteet.

Juttu on julkaistu aiemmin Kauneus ja Terveys -lehdessä 08/2023.