Milloin tämä tapahtui? Eteisessämme on kokovartalopeili. Ohitan sen joka kerta, kun pompin alasti suihkuun. Säikähdän peilikuvaa joka kerta. En tunnista vartaloa edessäni. Sen sijaan pysähdyn pienimuotoisessa sokissa kuvan ääreen: lanteeni ovat ensimmäistä kertaa elämässäni leveät, pullavaa vatsaa roikkuu yltäkylläinen kerros joka puolella.

Kokemus ei ole ainoastaan visuaalinen. Se tuntuu. En hahmota kroppani ulottuvuuksia, kun liikun maailmassa. Törmäilen tuolin selkämyksiin, oven karmeihin ja muihin ihmisiin. Joudun arvioimaan, mahdunko kapeista rakosista. Elämä on uudenlaista matematiikkaa.

Haluaisin sanoa, että olen muutoksen kanssa sinut, mutta kaikkea muuta. Hämmentää, hävettää ja harmittaa.

Tiedän kyllä: usein peilikuvat valehtelevat. Julkista työtä tekevänä ihmisenä en voi kuitenkaan kertoa itselleni, että ehkä kuvittelen kaiken. Ehkä kuva itsestäni on vääristynyt, ja kukaan muu ei ajattele minusta näin!

”Sulla on ylipaino-ongelma”, tuntematon eläkeläisnainen toteaa taas tänään Instagramissa, kun suuttuu poliittisista mielipiteistäni. Kuten kuka tahansa somessa tai mediassa aktiivinen lihava, saan kuulla painostani ventovierailtakin säännöllisesti, ihan koska tahansa.

Olen siihen tottunut ja vähän turtunutkin. Outoa kyllä, sanat eivät nimittäin satu ihan samalla mitalla kuin silloin, kun olin vain vähän ylipainoinen. Silloin jouduin pelkäämään paljastumista koko ajan. Välillä saatoin ”mennä hoikasta”, mutta pahimmillaan kuvakulma, vaatteen leikkaus tai asento paljasti, että en ollutkaan ”oikeasti” hoikka. Nyt salaisuus on ikään kuin paljastunut: en ole hoikka, enkä edes normaalipainoinen. Se on yhtä aikaa pettymys, mutta yllättävää kyllä, myös vapauttavaa. Nyt voin vain olla.

Rauhan sijasta minussa on enemmän raivoa. En nimittäin haluaisi elää maailmassa, jossa lihominen vaikuttaa ihan kaikkeen, mutta lihominen vaikuttaa ihan kaikkeen.

Haastattelin Trendiin Evelinaa, joka kertoi, millainen mullistus oli, kun hän leikkasi pitkän tukkansa ihan siiliksi. Asiakaspalvelu muuttui ankeammaksi, miesten hehkutuskommentit vähenivät. Ihan kuin arvo olisi laskenut, kun tukka lähti.

Väitän, että lihomisella on sama vaikutus. Minulla on näkymättömämpi olo kuin normaalipainoisena. Se voi liittyä myös ikääntymiseen ja seestymiseen (Rip tarmokkaat flirttailupäiväni), mutta osatekijä on päivänselvästi paino. Pluskokoinen kutistuu helposti muiden silmissä vaarattomaksi muumiksi. Se kirvelee paljon raskaammin kuin viideskymmenes läski-kommentti.

Läskifobiasta puhutaan kuplassani tauotta, ja olen sille itsekin kaikkea muuta kuin immuuni. Olen melko varma, että tämän kolumnin kohdallakin virallinen varoitusmittari huutaa punaisella moneen otteeseen.

Uskon silti, että läskipelkoa, kuten muitakin fobioita, voi hoitaa altistuksella ja avautumisella. Siksi rumille ja epäkorrekteille ajatuksillekin on paikkansa julkisessa keskustelussa. Parhaimmillaan ne lievittävät kipua.

Kolumnisti ei jaksa enää laihduttaa.

Kolumni on julkaistu Trendissä 7/23.