KUN PIPSA KOSTAMO alkoi heräillä öisin paniikissa käymään läpi tehtävälistaansa. Seinä oli tullut vastaan, vaikka koulun syyslukukausi oli vasta alussa.
Kustannusalalta opetushommiin siirtyminen viisi vuotta sitten oli hyvä päätös. Uusi työ imaisi, mutta se vei mennessään ensin kaiken vapaa-ajan ja lopulta yöunet.
”Kun tulee uuteen työhön, sitä tekee innoissaan ja ottaa vastaan kaikki tehtävät. Ja kun työyhteisössä huomataan, että jollain sujuu, sille myös helposti tuupataan lisää työtehtäviä. Yhtälö kuitenkin uuvutti minut.”
Kostamolle ein sanominen ei ole ollut viitsimisestä kiinni. Työkuormaa kasasivat innostus, halu kokeilla kaikenlaista ja into oppia uutta. Kun syyslukukauden alussa tuli stoppi, hän ymmärsi, että rimaa olisi laskettava.
Psykologi Anu Tevanlinna tunnistaa vaikeuden vetää rajoja. Vastaanotollaan Tevanlinna tapaa paljon ihmisiä, jotka haluavat elämäänsä muutoksia. Se voi liittyä painon- tai elämänhallintaan tai työhön.
”Riman ja rajojen asettamisessa on tärkeintä sopeuttaa omat resurssit käytettävissä olevaan aikaan.”
Monelle Tevanlinna puhuukin tavoitetason tai tekemisen määrän sopeuttamisesta. Riman laskemista tarjotaan usein myös ratkaisuksi uupumiseen: on tehtävä vähemmän, nopeammin tai huonommin.
”On tietenkin tilanteita, työpaikkoja ja aloja, joilla riman laskeminen ei ole ratkaisu. Työkuorma on kohtuuton eikä riman laskeminen ratkaise esimerkiksi sairaaloiden tai päiväkotien työkuormaa tai resurssipulaa. Riman laskemiselle on paikkansa, mutta sillä ei voida paikata alaan liittyviä rakenteellisia ongelmia.”
Opetusalalla aikatauluja täyttävät myös kehittäminen ja erilaiset hankkeet. Kostamoa työtehtävien karsimisessa ja rajojen asettamisessa auttoi oma esihenkilö.
”Esihenkilö totesi, että tehdään sinun työstäsi sinulle mielekäs kokonaisuus. Kävimme työaikasuunnitelmani läpi. Siellä oli opetuksen lisäksi paljon silppua. Ne täyttivät päivää, mutta niille ei ollut varattu tarpeeksi tunteja.”
Kun työsuunnitelmasta siirrettiin työtehtäviä kollegoille ja opintojaksoja vähennettiin, rauhoittui paitsi aikataulu, myös mieli.
”Pitkän to do -listan kanssa oli koko ajan sellainen olo, että joku asia on tekemättä. Se kuormittaa. Suorittajaluonteeseen kuuluu se, että voi levätä vasta, kun kaikki hommat on tehty. Sellaista tilannettahan ei tule.”
Päätä, mikä on tärkeintä
Myös Tevanlinna ohjaa pohtimaan karsimista. Kun kaikkea ei ehdi, täytyy miettiä, mitä voi jättää kokonaan tekemättä ja mihin aikaansa suuntaan. Ja mihin käyttää oman vireystilansa kannalta päivän parhaimmat tunnit.
”Kaikkea ei tarvitse myöskään tehdä samalla intensiteetillä. Kirjoitusvirhe kollegalle lähtevässä sähköpostissa ei ole niin merkityksellinen kuin esimerkiksi lehdistötiedotteessa.”
Hallinnan tunne työhön palasi, kun Kostamo pystyi keskittymään siihen, mikä oli tärkeintä.
”Satsaan opiskelijoiden kohtaamiseen. Niissä haluan olla rento ja levännyt. Joustan sitten muissa hommissa. Ja jos meinaa tulla kaaosta, muistutan itselleni, mikä olikaan se, mihin minä satsaan.”
Tunteja ja oppimateriaaleja voi valmistella loputtomasti, ja aina voisi tehdä paremmin ja enemmän. Se palkitsi, kun opiskelijat oppivat ja opintojaksoista sai hyvää palautetta. Mutta opintojaksot alkoivat olla kuormittavia kaikille – niin opiskelijoille kuin opettajillekin.
”Tein ennen työtäni 120-prosenttisesti, kun nyt teen sitä 80 prosenttisesti. Sekin on vielä paljon.”
Kun riittämättömyyden tunne alkaa vaivata, Kostamo palaa työsuunnitelmaan. Se auttaa edelleen keskittymään siihen mikä on tärkeintä.
Tevanlinna kertoo, että usein etenkin uudessa työssä on vaikea hahmottaa oman tehtävän rajoja.
”Esihenkilölläkään ei välttämättä ole kokonaiskäsitystä tiimiläistensä kokonaistyömäärästä. Paljon puhutaan itsensä johtamisesta, ja vastuu rajojen vetämisestä siirtyy entistä enemmän yksilölle itselleen.”
Riman laskeminen on tärkeää omalle jaksamiselle. Mutta myös elämänlaadulle ja tyytyväisyydelle.
”Jos ajankäyttöään ei mieti, oma elämä saattaa valua johonkin, jolla ei ole niin merkitystä”, Tevanlinna sanoo.
Kostamo havahtui poikansa palautteeseen.
”Poika sanoi minulle useaan otteeseen, etten kuule mitään. Mietin, millaisen kuvan annan lapselleni työelämästä. Huhkin ja makaan sohvalla kaikki illat itku kurkussa.”
Aseta aikarajoja
Ajasta ja paikasta riippumaton työ mahdollistaa paljon hyviä asioita. Työ- ja vapaa-ajan hämärtyminen voi kuitenkin lisätä riittämättömyyden tunnetta. Jos työtoverit tai esihenkilö lähettävät viestejä myöhään illalla tai aikaisin aamulla, omasta vapaa-ajasta voi olla vaikea pitää kiinni. Kärsivätkö muut, jos reagoi tähän, tai joutuvatko he odottamaan, jos en hoida tätä asiaa heti?
”On tärkeää miettiä, millaisen mallin esimerkiksi esihenkilö antaa siitä, miten työnajan ulkopuolella ollaan tavoitettavissa”, Tevanlinna kertoo.
Tämän rajan Kostamo on oppinut vetämään. Opetusuransa alussa hän teki töitä kelloon ja viikonpäiviin katsomatta. Nyt kun opetus loppuu kuudelta, kone menee kiinni eikä hän enää vastaa viesteihin.
Enää Kostamo ei myöskään anna itsensä upota jokaiseen työtehtävään eikä jousta loputtomiin.
”Aiemmin minulla oli aina ovi auki. Nyt rajaan opiskelijoille vastaanottoajat ja kalenteroin ne. Ja kun tulee tunne, että voisin tehdä enemmän, muistutan, että tälle tehtävälle on tämä aika.”
Vapaahetkeä kesken pitkän työpäivän Kostamo ei enää täytä työllä ja tuntien valmistelulla. Hän varaa neuvotteluhuoneen, ottaa lounaan mukaan ja tekee siellä jotain ihan muuta, kuten opiskelee sitä, mikä häntä itseään kiinnostaa. Nyt meneillään on esseen historiaa käsittelevä kurssi.
Et ole korvaamaton, ja hyvä niin
Vaatimustason lasku on myös oman rajallisuuden hyväksymistä. Kostamo havahtui omaan rajallisuuteensa, kun huomasi, ettei olekaan työpaikalla korvaamaton.
”Sain kickisit, kun monet turvautuivat minuun ja sain asioita hoidettavaksi. Siksi tuntui ensin pahalta, kun kaikki työtehtäväni saatiin kuitenkin järjestettyä sairauslomani aikana.”
Sitten tuli kuitenkin helpotus ja Kostamo ymmärsi, että pojalleen hän on korvaamaton.
”Työhön saa aina uusia tekijöitä, mutta pojalleni ei saa uutta äitiä.”
Työpsykologikin antoi perspektiiviä.
”Hän totesi, ettei minun suoritukseni ole tärkein asia vaan se, mitä opiskelijat oppivat.”
Ylipäänsä Kostamon on pitänyt höllätä suorittamistaan ja olla edes ajattelematta koko rimaa.
”Olen opetellut nauttimaan työstä: siitä, että saan opiskelijat oppimaan ja tekemään asioita.”
Myös palkitsemiseen on tullut uusi näkökulma. Mielihyvä on elämän perusasioita. Sen eteen ei tarvitse huhkia eikä sitä tarvitse erikseen ansaita.
”Teen joka päivä jotain ihanaa, se on osa päivää. Ja illat ovat minulle. En tee mitään aikataulutettua. Se on se palkinto. Että voi tehdä, mitä huvittaa.”
Juttu on julkaistu Trendissä 06/23.
