Kannattaako kyynelurien täyttö? Täyteainehoito tasoittaa silmänalusia
Kauneus
Kannattaako kyynelurien täyttö? Täyteainehoito tasoittaa silmänalusia
Meikki ei aina piilota kuoppaisia silmänalusia. Jos asia vaivaa, ratkaisu voi löytyä kyynelurien täytöstä.
Teksti

Kuvat

15.3.2021
 |
Kauneus ja Terveys

Ennen ja jälkeen -kuvat houkuttelevat: silmän­aluset näyttävät entistä pulleammilta ja koko kasvot virkeämmiltä sekä nuorekkaammilta. ­Kyynelurien täyttö vaikuttaa lupaavalta.

Pistoshoito ei häivytä silmän­alusten tummuutta mutta tasoittaa ihoa ja sen kuoppaisuutta. Toimenpiteessä käytetään hyaluronihappopohjaista täyteainetta, johon on lisätty puudutetta.

Täyteaine viedään neulan tai kanyylin avulla silmänalusten alareunan ihon alle. Aluetta kutsutaan kyyneluraksi.

– Toimenpide tuntuu epämiellyttävältä, mutta sattua sen ei kuulu. Kova kipu on merkki siitä, että kanyyli on väärässä paikassa, Suomen esteettiset ­plastiikkakirurgit -yhdistykseen kuuluva plastiikka­kirurgi Riitta ­Martikainen kertoo.

Aikaa varatessa kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä.

– Muutamaa päivää ennen tärkeää tilaisuutta hoitoon ei kannata tulla. Käsitellylle alueelle syntyy usein turvotusta, joskus mustelmiakin.

Turvotus johtuu kudoksen ärtymisestä, kun sitä käsitellään mekaanisesti. Martikainen määrää potilailleen kolmen päivän sauna-, hikoilu- ja treenikiellon toimenpiteen jälkeen.

Pistoskohta umpeutuu saman päivän aikana, mutta infektioriski on aina olemassa, kun iho lävistetään. Aluetta ei kannata meikata tai näpelöidä sormin ensimmäisen vuorokauden aikana.

Riskit minimiin

Onko pistoksena tehtävä kyyneluran täyttö turvallinen? Martikaisen mukaan on, kunhan toimenpiteen tekee ammattilainen, joka tuntee anatomian ja ihokerrokset.

– Silmienympärysihon alla on silmänalusrasvaa, verisuonia ja kyyneltiehyt, joihin ei saa osua. Taitava pistäjä osaa varoa niitä.

Kanyylillä tehtävä toimenpide on turvallisin, sillä tylppäpäisyytensä vuoksi kanyyli väistää verisuonia neulaa paremmin. Se ei myöskään osu helposti kyyneltiehyeen asti.

Oikein tehty toimenpide ei ­vaaranna näkökykyä, vaikka teoriassa se on mahdollista, jos pistos osuu väärään ­kohtaan. Martikainen ei ole kuitenkaan kuullut, että näin olisi Suomessa käynyt kenellekään.

Hänen mukaansa lääkärin vastaanotolla on aina hätätilanteen varalta hyaluronidaasia eli liuotinta, joka sulattaa täyteaineen pois.

– Lääkärillä on parhaat resurssit puuttua tilanteeseen, jos tulee ongelmia.

Tekijä kannattaa valita huolella ja selvittää, mitä aineita hän käyttää. Luotettavalta maahantuojalta hankitut, CE-merkityt ja kyyneluran täyttöön kehitetyt aineet ovat turvallisia.

– Jos pistoksissa käy kauan ja säännöllisesti, toimenpiteen riskinä on, että iho alkaa muodostaa arpikudosta.

Jos sait synnyinlahjaksi tummat silmänaluset, rasvansiirto tepsii niihin pistoshoitoa paremmin.

Pysyvämpi vaihtoehto

Kyyneluran täytön lopputulos kestää puolesta vuodesta vuoteen. Hyaluroni poistuu elimistöstä, eikä ihon alle jää Martikaisen mukaan tyhjiötiloja. Täyte­aineen valahtamista ei tarvitse pelätä.

Mikäli kyynelurat ovat rakenteellisesti hyvin kuoppaiset, ja täyteainehoidoissa arvioi käyvänsä vuosia, Martikainen suosittelee rasvansiirtoa. Täytehoidot maksavat muutamia satasia, rasvansiirron hinta taas on yli 2 000 euroa, mutta sen lopputulos on pysyvä.

– Lisäksi rasvansiirrolla voi päästä eroon tummista silmänalusista.

Rasvaa tarvitaan pieni määrä, ja se otetaan rasvaimulla talteen leikkaus­saliolosuhteissa useimmiten reisistä. Sen jälkeen se käsitellään nanorasvaksi, jotta lopputulos on luonnollinen.

Kenelle kyynelurien täyttö sopii?

1. Nuorille ja keski-ikäisille, jotka kokevat häiritsevänä silmien alla näkyvän uran ja tumman varjon. Iäkkäille parempi vaihtoehto on laittaa täytettä poskipäihin, sillä se häivyttää myös kyynel­uraa. Löystynyttä alaluomen lihasta ja ihoa pistäessä hyvää tulosta on vaikea luvata.

2. Normaali- ja hyväkuntoiselle iholle. Arvet voivat vaikuttaa täyteaineen asettumiseen. Ihoa ei pistetä, jos siinä on ihottumaa tai tulehdusta tai jos se on rikki.

3. Perusterveille. Verenohennuslääkkeitä käyttävillä on kohonnut verenvuotoriski. Täyteainehoitoja ei myöskään suositella autoimmuuni- sairauksia sairastaville.

Tilanne ennen täyteainehoitoa (vasemmalla) ja sen jälkeen (oikealla).

Mitä sinä haluat kysyä? Meilaa kysymyksesi osoitteeseen kt@a-lehdet.fi. Kirjoita aihekenttään Hyvä kysymys.

Kommentoi +